12 vinkkiä uneen

Kirjoittaja: Jarkko Sirkiä

20 huhtikuun, 2022

Lähdeteos: Miksi nukumme - unen voima

Lähdeteoksen kirjoittaja: Matthew Walker

Teoriapisteet: 3

Sain kirjan palkinnoksi johtajuuden koulutusohjelman viimeisen päivän esitelmä kisan voittamisen johdosta. Toki siis jokainen meidän ryhmästämme sai kirjan, mutta valitsin tämän, koska kirja on ollut monesti jo lukulistallani. Tuntui mukavalta, kun pitkästä aikaa sain konkreettisen kirjan käteen ja sain selailla sitä.

Tämä kirja on monesti tullut puheeksi tiimiakatemialla ja tällä kirjalla on monet reflektio palkinnot voitettu. Siinä ehkä yksi syy kirjan tärkeyteen akatemian hektisessä arjessa. Lisäksi muistan, että olemme tiimimme kanssa pitäneet treenit aiheeseen liittyen. En muista tarkalleen oliko treenit suoraan kirjan perusteella tehty, vai hyvinvointi ja palautumis- kulmalla suunniteltu.

Kirjassa oli paljon hyviä aihe alueita ja tutkimuksia. Oma korva kuitenkin kuunteli osan paremmin kuin toiset kappaleet. Valitsin käsittelyyn kirjassa mainitut 12 ohjetta hyvään uneen, koska olen monesti herännyt öisin ilman mitään syytä. Silloin olenkin pohtinut mitä olisi pitänyt tehdä toisin ennen nukkumaan menoa ja ylipäätään päivän aikana.

Tässä pohdiskelen omaa toimintaani näiden 12 väittämän kohdalta.

  • Noudata säännöllistä nukkumisaikaa.

Minulla on vaikea noudattaa säännöllistä nukkumaan meno aikaa ja heräämisaikaa. Vuorotyössä tulee välillä lähdettyä töihin jo aamu kuuteen ja välillä vasta iltapäivällä. Tällöin on vaikea suunnitella tarkkaa heräämisaikaa, jonka saisi toteutumaan joka päivä. Lisäksi nukkumaan meno on välillä haastavaa, jos esimerkiksi jääkiekko harjoitukset loppuvat illalla yhdentoista aikaan.

Tähän pitäisi löytää kultainen keskitie, jota kulkea.

  • Kuntoliikunta on hyväksi, mutta ei liian myöhään illalla.

Tämä oli mielenkiintoinen kohta, koska ymmärrän sen, jos on sykkeet ja adrenaliini tasot olleet korkealla illalla tehdyssä treenissä, niin unen saaminen on todella haastavaa. Toki tähän vaikuttaa monia muitakin asioita. Mieltäni kuitenkin sekoitti se, kun nuorempana tein iltaisin kuntotreenin lähes joka kerta ennen kuin menin nukkumaan. Silloin sain kyllä heti unta, mutta seuraavana aamuna väsytti todella paljon. Olen varmasti uupunut treenistä ja sen takia uni on tullut.

Tulevaisuudessa olen kuitenkin valmis yrittämään 2-3 tunnin väliä ennen nukkumaan menoa. Ymmärrän tämän väittämän todella hyvin koska harjoituksien jälkeen makaan lähes saman ajan sängyssä ennen kuin saan unta.

  • Vältä kofeiinia ja nikotiinia.

Tämä vinkki on ollut käytössä jo jonkun aikaa. Olen ottanut tavaksi juoda vain aamuisin aamukahvin ja olen huomannut eron illalla nukkumaan mentäessä ja rauhoittumisessa illan askareisiin. Toki kyllähän se kahvi välillä akatemialla houkuttaa, tuoksu toisen kahvikupista saavuttaa työpisteeni. Olen kuitenkin pitäytynyt tavassani.

  • Vältä alkoholijuomia ennen nukkumaanmenoa.

Tässä olen aivan samaa mieltä ja en enää kotona futista katsellessa juo vaan yhtä olutta, koska olen senkin huomannut vaikuttavan uneeni. Mutta onhan se myönnettävä silloin kun on viihteellä niin annoksia tulee otettua sen verran enemmän, että nukkumaan mennessä ne ovat vaikuttava tekijä laadukkaan unen haittaamiseen.

  • Vältä raskaita aterioita ja runsasta juomista myöhään illalla

Iltaisin syön väillä todella raskaasti, mutta pidän siitä, kun voi mennä nukkumaan täydellä vatsalla. Ainut heikkous tässä on se, että öisin voi ruveta janottamaan usein ja sen takia heräilee.

  • Jos mahdollista on, vältä lääkkeitä, jotka viivyttävät nukahtamista

En käytä lääkkeitä.

  • Älä nuku nokkaunia iltapäivällä enää kello 15 tai sen jälkeen.

Päiväunien ottamisesta ei ole omassa arjessa huolta. Olen monesti yrittänyt opetella nukkumaan päiväunia esimerkiksi lounaan jälkeen, mutta en vain saa unta. Käytänkin sen ajan ihan vain lepäämiseen ja rauhoittumiseen. Ihmettelen todella, kun lähipiirissä olevilla ihmisillä on taito nukkua viiden aikaa illalla päiväunet ja silti saada unta nukkumaan mentäessä.

  • Rentoudu ennen nukkumaanmenoa.

Tästä puhuinkin jo aikaisemmin, että täytän välillä illat treenien takia ja sen myötä rentoutumisaikaa ei ole nukkumista ennen. Muuten arjessa arvosta unta ja rauhoittumista todella paljon ennen nukkumaan menoa, koska olen huomannut sen vaikuttavan positiivisesti unen saamiseen.

  • Käy lämpimässä kylvyssä ennen nukkumaanmenoa.

Ruumiinlämmön aleneminen kylvyn jälkeen voi voimistaa uneliaisuuden tunnetta ja kylpy voi auttaa rentoutumaan, joten valmius nukahtamiseen paranee. Uskon tämän.

  • Tee makuuhuoneesta pimeä, viileä ja poista sieltä tekniset laitteet.

Pimeys ja viileys minulle todella tärkeää. Toki ymmärrän, että puhelimen valo ja ilmoitusäänet häiritsevät heti rauhoittumista nukkumista varten. Pimeyteen olen panostanut ja olenkin ostanut pimennysverhot makuuhuoneeseen, jotta kesällä auringon valo ja lämpö ei täyttäisi huonetta. Toki niitä ei ole saanut asentaa, koska avopuolison mukaan ne eivät sovi sisustukseen… Valkoinen verho ei kuulemma sovi valkoisen seinän kanssa, en ymmärrä… Kesäisin asuntomme lämpiää todella kuumaksi ja ilmastointi laitteen hankkiminen oli pakollista unen saamiseksi.

  • Ole sopivasti auringonvalossa.

Tätä väitettä en ihan tajua. Toki käytän aamuisin kirkasvalolamppua heräämiseen. Siitä on ollut todellakin apua pehmeämpään heräämiseen, kuin räjähtävään puhelimen äänen.

  • Älä makaa vuoteessa valveilla.

Tässä menettää vain tärkeää uni aikaa, jos vain makaa paikoillaan ja odottaa unen tuloa. Käynkin välillä kävelemässä ympäri suurta 40 neliön asuntoa ja toivon että alkaisi väsyttämään. Välillä pelkkä juominenkin auttaa. Puhelinta välttelen yöllä viimeiseen asti. Joskus yritän lukea jotain turhaa lehteä, koska ei lukemastaan aamulla muista kuitenkaan mitään.

Käytäntöön yritän tulevaisuutta ajatellen viedä säännöllisempiä yöunia ja yritän sen takia pyhittää tietyn kellonajan aina unelle. Lisäksi raskaiden harjoitusten välttäminen olisi paikallaan silloin kun aamulla on tärkeää tekemistä, jotta yö unet olisivat mahdollisimman

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti