12 elämänohjetta

Kirjoittaja: Jarkko Sirkiä

10 joulukuun, 2021

Lähdeteos: 12 Rules for Life: An Antidote to Chaos

Lähdeteoksen kirjoittaja: Jordan Peterson

Teoriapisteet: 3

Kuuntelin Jordan Petersonin kirjaa 12 elämänohjeesta kaaosta vastaan. Kuulin että kirjassa on hyviä pointteja elämän kaaosta vastaan, niin kuin kirjan otsikko kertoo. Olen lukenut viime aikoina paljon itsensä kehittämiseen liittyviä kirjoja, niin ajattelin tämän olevan sopivaa jatkoa sille listalle.

Kun aloitin kirjaa, se tuntui todella hengelliseltä ja mietin ettei tämä sopisi minulle. Kuulosti aika raskaalta kirjalta. Halusin kuitenkin viedä saada kirjan sanoman tietooni, koska olin sen jo aloittanut. Yleisesti ottaen kirjan kaikki 12 ohjetta tuntuvat todella itsestään selviltä asioilta, mutta eikös ne olekin yleensä kaikista vaikeimpia toteuttaa. Kirjassa ilmenneet ohjeet toivat väkisinkin mieleeni 10 käskyä. Nämä ohjeet olivat kuitenkin käännetty vähän eri sanoihin ja muutamat ohjeet suuntautuivat suoraan käytännön tilanteisiin. Valitsinkin siis kirjasta muutamat minua tällä hetkellä puhuttelevimmat kohdat ja kirjoitan niistä.

Minua puhutelleet ohjeet, joita pystyin vertaamaan omaan elämään ja akatemian arkeen.

4. Vertaa itseäsi siihen mitä olit eilen, älä siihen mitä joku toinen on tänään

Tämän kun pitäisi mielessä jokaisessa tilanteessa, oman itsensä kehittäminen olisi taattu. Ainahan tämän ohjeen mukainen toiminta ei ole läsnä arjessa, eikä silloin kun katsoo itseään peiliin ja miettii mitä pitäisi tehdä toisin. Hankalissa ja haasteellisissa tilanteissa pitäisi pystyä miettimään asiasta ylipääsyä, eikä jäädä märehtimään toisen ihmisen onnistumista samassa asiassa. Tässä hankalassa tilanteessa pysähtyminen ja omien toimien vaikuttavuuden miettiminen olisi paikallaan.

Akatemialla monet ovat tehneet hienoja ja isojakin projekteja, mutta oma loisto näissä aiheissa on jäänyt vähemmälle. En ole sen kuitenkaan antanut häiritä koska tällä hetkellä olenkin keskittynyt ihmisenä kasvamiseen ja omaan kehitykseen. Olisihan se upeaa tehdä isoja ja merkittäviä projekteja, mutta tässä tilanteessa olenkin ollut maltillinen ja pureutunut minua enemmän kiinnostaviin aiheisiin. Tästä hyvä muistutus syksyllä saamani Sokrates- palkinto. Jotain on siis kuitenkin tehty oikein.

8. Puhu totta – Tai älä ainakaan valehtele

Rehellisyys on yksi tärkeimmistä omista arvoistani. Toki rehellisyyttäkin on monessa muodossa, joka ohjeen lausahduksessakin ilmenee. Asioita ja väitteitä pystyy kaunistelemaan, vaikka kuinka ja paljon, mutta milloin se menee valehtelemisen puolelle. Olenkin oppinut sen valehtelemisen seuraukset kantapään kautta. Nuorempana tuli vieritettyä muutamatkin vahingot pikkuveljen syyksi tai tullut lusmuiltua läksyjen teossa. Kyllähän se itselle valehteleminen on kaikista pahin juttu. Ylä-asteen kokeissa sen huomasin, etten osannutkaan, kun olin aikaisemmin uskotellut itselleni ettei tarvitse tehdä näitä tehtävä, kyllä minä osaan.

Tiimin tasolla rehellisyys on yksi kulmakivistä, joka pitää saada kuntoon. Kaikilla on paljon parempi tehdä töitä muiden kanssa, kun luottamus toiseen on hyvä. Varmasti jokainen akatemialla on joskus taistellut kirjapisteiden kanssa ja uskotellut itselleen pääsevänsä tavoitteisiin ja ainakin tekevänsä kirjapisteitä läpi vuoden ja luvannut tämän tavoitteen myös muullekin tiimille. Lopussa kuitenkin huomataan, että aina on joku, joka tekee viimeisinä iltoina esseitä ja stressaa sen takia, ettei toteuttanut tavoitteitaan.

9. Oleta, että keskustelukumppanisi voi tietää asioita, joita sinä et tiedä

Jos et kysy, et voi tietää. Kysyvä ei tieltä eksy. Miten sinulla menee? Osaatko auttaa minua tässä asiassa? Tiedätkö jonkun, joka voisi auttaa minua? Tässä muutama kysymys ja lausahdus kysymiseen liittyen. Olenkin tässä viime aikoina paljon tuttujeni ja kavereideni kanssa keskustellut olettamuksiin liittyvistä konflikteista. Sen olen huomannut, kun lähtee olettamaan toisen tekemisiä niin silloin olet yleensä väärässä. Tästä aiheesta pitäisi oppia pois ja ajatella toisella tavalla. Mitäpä jos vieruskaveri tietäisikin minua paremmin? Kun aloittaa keskustelua avoimella kysymyksellä, joihin odottaa toiselta saavan vastauksia niin voit yllättyä positiivisesti. Toinen osapuoli voi osatakin kertoa sinulle paljon hyviä vinkkejä tai neuvoja, joilla pääset eteenpäin projektissa tai yleisesti haastavissa tilanteissa.

Olenkin akatemialla noudattanut tätä lausahdusta useaan kertaan. Kysyn paljon ihmisten mielipiteitä ja mitä he ovat tehneet erilaisissa haasteellisissa tilanteissa. Tiedän sen, että maailmassa on paljon opittavaa vielä ja kaikkea ei millään pysty oppimaan. Yritän kuitenkin parhaani, koska mitenkäs muutenkaan mitään voisi oppia, kun kysymällä joltain.

You May Also Like…

Hyvät, pahat ja rumat

Hyvät, pahat ja rumat

Hannu Sokala ja Juha-Pekka Raeste ovat kasannet aikamoisen pläjäyksen maailman 50 vaarallisimmasta yrityksestä....

0 kommenttia

Lähetä kommentti