Vastuullisuutta siellä, vastuullisuutta täällä. Onko vastuullisuus yrittäjyydessä vain sananhelinää, myyntikikkailua, canceloitumisen välttelyä?

Aikanaan yritysten vastuullisuusraportointiin ei juurikaan ole ollut vaatimuksia tai standardeja.

Vuodesta 2017 vastuullisuusraportointi tuli lainkin mukaan pakolliseksi yleisen edun kannalta merkittäville, yli 500 henkilöä työllistäville yhtiöille. Vuosi vuodelta vastuullisuusraportointi tulee kuitenkin koskemaan yhä suurempaa määrää yrityksiä, vuonna 2026 jo alle 250 työntekijän PK-yrityksiä.

Jo pidempään on ollut selvää, että ne yritykset, jotka eivät huomioi vastuullisuuttaan yrityksen strategiassa, putoavat kelkasta ennen pitkää pois. Pian alkaa olla se aika, kun aihetta ei pystytä enää vältellä, vaan vastuullisuuskysymykset on pakko ottaa huomioon yritysten jokapäiväisessä arjessa.

Koska aihe käsittelee vahvasti yrittäjyyttä ja liiketoimintaosaamista, päätin ottaa lukuuni aihetta koskevan kirjan. Yritysvastuuraportointi – Kiinnostavan viestinnän käsikirja käsittelee yritysvastuuraportointia ja GRI eli Global Reporting Initiative-raportointimallia, joka on yleinen vastuullisuusraportoinnin kansainvälinen standardi.

Vastuullisuusraportointiin ei tulisi kuitenkaan päätä pahkaa vain ryhtyä, vaan raportoitavia tekoja tulisi yrityksen sisällä pohtia aidosti. Mitä vastuullisuus yrityksessä ylipäänsä tarkoittaa? Onko sen merkitys sisäistetty ja sisällytetty strategiaan ja toimintaan? Mitkä ovat ne konkreettiset teot, jotka yritys on valmis tekemään?

Vasta näiden pohdintojen ja ennen kaikkea tehtyjen tekojen jälkeen voidaan ruveta raportoimaan yhtään mistään.

Tässä moni yritys luulee varmasti pääsevänsä helpolla; lisätään tuotemallistonimiin sana sustainable tai lisätään vihreää väriä brändi-ilmeeseen ja sitten kerrotaan raportissa tästä. Sori, mutta yrityksen markkinointia ja toimintaa sen takana voidaan syynätä hamaan tappiin asti – ja viranomaiset kyllä kolkuttelee ovella, mikäli he tunnistavat harhaanjohtavaa viestintää tai jopa viherpesua. Eli ennen kuin raportoit mitään, niin huolehdi, että teot tulevat ennen puheita.

No millainen struktuuri tässä raportissa sitten oikein on? Riittääkö, että laitetaan yrityksen henkilöstössä vastuullisuusasioista tietoisin henkilö sepustelemaan omiaan?

No ei riitä. Itsekin ehkä hieman oletin niin, mutta kirja vei melko syvällekin GRI-raportin osa-alueisiin. Raportti on jaoteltu kuuteen eri sisältöön. Ja nämä kuusi eri sisältöä vielä pienempiin palasiin. Ja ne vielä pienempiin.

GRI-raportin sisältö:

101: Perusteet, eli ohjeet siihen millaiset vaatimukset raportin pitää täyttää, jos sitä haluaa kutsua GRI-standardin mukaiseksi

102: Yleiset tiedot raportoivasta yrityksestä

103: Johtamistavan kuvaus, eli miten raportoiva yritys johtaa vastuullisuutta

200: Taloudellisen vastuun tunnusluvut

300: Ympäristövastuun tunnusluvut

400: Sosiaalisen vastuun tunnusluvut

Toimialakohtaiset tunnusluvut.

Kyseessä on siis oikeasti todella paljon suurempi kokonaisuus, mitä ehkä alkuun voisi kuvitella. Tietystikään tätä ei tarvitse heti alkuunsa handlata – eikä varsinkaan yksin. Mikäli yritys laatii vastuullisuusraportin, tulisi käydä heti alkuun keskustelu vastuunjaosta; kuka tekee, ja mitä? Millä aikataululla?

Kirjassa mainitaan hyvä nelivaiheinen prosessi raportin laatimiseen:

Valmistautuminen – mitä ollaan tekemässä

Olennaisten asioiden tunnistaminen – fokus tärkeimpiin asioihin

Tietojen keruu ja sisällöntuotanto – relevantteja ja luotettavia tietoja

Raportin viimeistely – tavoitteena kiinnostava ja hyödyllinen raportti.

Tämänkaltainen suunnittelu muistuttaa tyypillistä projektityöskentelyä. Kunnon valmistautumisella, aiheessa pysymisellä ja hyvällä viimeistelyllä pääsee pitkälle.

Viherpiiperöinti vituttaa

Asenne vastuullisuutta kohtaan on monella yhä melko negatiivinen. Ajatellaan, että vastuullisuus on turhaa Suomen kokoisessa valtiossa tai että yksi ihminen tai yritys ei voi kuitenkaan tehdä mitään. Ylipäänsä vastuullisuus nähdään liitettävän vain luontokadon torjumiseen. Global Reporting Initiativen mukaan vastuullisuusraportoinnin perimmäisenä tarkoituksena on kuvata, miten raportoiva yritys vaikuttaa tai pyrkii tulevaisuudessa vaikuttamaan – myönteisesti tai kielteisesti – taloudellisiin, sosiaalisiin ja ympäristöolosuhteisiin paikallisesti, alueellisesti ja maailmanlaajuisesti. Tämä jää mielestäni monelta unhoksiin; vastuullisuus ei ole vain ympäristötekoja (vaikka vahvasti se on niitäkin, ja niin pitääkin) mutta myös sosiaalista ja taloudellista vastuuta. Se koskee esimerkiksi hyvin pitkälti työolosuhteita ja oikeudenmukaista palkkaa sekä tasavertaista kohtelua, jotka varmasti ovat näille viherpiiperryskammoisille tärkeitä asioita – mutta kun ne lokeroidaan vastuullisuuden alle, alkaakin pelottaa. Moni ei myöskään osaa nähdä yrittäjyyttä yhteiskunnan kannalta vastuullisena asiana; yritykset luovat yhteiskuntaan työpaikkoja ja maksavat veroja.

Summa summarum: tosiasiassa vastuullisuus on paljon muutakin kuin ilmastonmuutoksen torjuntaa. Ja vastuullisuus koskettaa meidän jokapäiväistä elämäämme moneltakin osa-alueelta. Tämän vuoksi myös vastuullisuusraportointi on tärkeää, sillä siinä avataan toimia kaikilta osa-alueilta, jotka yritystä koskettavat.

Puhuimme aiheesta megatrendejä ja tulevaisuusajattelua koskevissa treeneissä. Totesinkin siellä, että yritysvastuuraportointi voi olla myös bisnesmielessä yksi kilpailutekijä, aivan kuten tekoälykin; nyt on hyvä hetki ottaa sitä haltuun ja kehittää omaa asiantuntijuutta sen saralla, ja mahdollisesti jopa kaupallistaa sitä.