Voittamisen anatomia

Kirjoittaja: Alpertti Korhonen

5 tammikuun, 2021

Lähdeteos: Voittamisen anatomia

Lähdeteoksen kirjoittaja: Oskari Saari

Teoriapisteet: 2

Syksynä (2019) pyysin isältäni lainaa Timothy Ferrisin Neljän tunnin työviikkoa, ja hän ojensi minulle vahingossa Voittamisen anatomian. Tutkailtuani kansia hetken otin sen uteliaana vastaan.  Aloitin kirjan lukemisen joskus loppuvuodesta ja en omannut aikomustakaan millekään uskomattomalle elämänmuutokselle. En ole koskaan ollut erityisen innokas liikkumaan, enkä ole pohtinut mitä suuhuni laitan ja ryhtini on lähes kauhea. Näin liki puoli vuotta myöhemmin… Aikomuksia?

 

Voittamisen anatomian lukeminen oli minulle erittäin pitkä prosessi ja välillä pidin jopa kuukaudenkin tauon, etten tarttunut siihen, mutta se ei välttämättä ollut mikään huono juttu. Muutoksiahan ei pysty tekemään useita kerralla taikka lyhyessä ajassa. Kirjan alkupuolta lukiessani inspiroiduin ja kävin pohtimaan, että tässähän voisikin ihan oikeasti muuttaa elämäntapojani parempaan suuntaan.

 

Päätin ottaa tavoitteekseni laittaa nukkumistapani kuriin, sillä niitä laiminlöin mielestäni eniten. Yöuneni olivat normiarjessa varmaankin noin kuusituntisia.  Viikonloppuisin ja aina lomilla nukuin kyllä enemmän, mutta vääntelin unirytmin niin pieleen kuin mahdollista istuen ja ihmetellen tietokoneella. Yksi hienoin esimerkki tavoistani oli, kun syksyllä (2019) valmistelin viimetinkaan kansantaloustieteen tunnille powerpoint-esitystä nukkuen alle kaksi tuntia. Päivällä esitys kuten arvata saattaa, ei mennyt erityisen hyvin. Aivot toimivat niin hassusti, että en meinannut osata edes lukea aikaan saamaani tekstiä.

 

Tämä on jo kolmas kerta, kun avaan tämän reflektion, jospa tämä tästä valmistuisi. Molempina aiempina kertoina olen ollut melko erilaisissa tilanteissa ja nyttemminkin oloni eroavat niistä. Ensimmäisellä reflektointiyrityksellä olin iloinen, että sain edes jotain tekstiä tuotettua, tiimiakatemian urani oli aivan alkumetreillä. Rajakadun tunnit vielä kummittelivat mielessä, sekä nukkuminen oli jäänyt syksyllä toissijaiseksi. Tuolloin ajattelin, että korjaisin nimenomaan nukkumiseen liittyvät haasteeni. Reflektointi tuntui kovin vaikealta ja kirjoittaminen tyssäsi. Toisen kerran tiedostoon palasin viime huhtikuussa, karanteenit olivat alkaneet kovaa kyytiä, muistaakseni nukuin näinä aikoina ihan hyvin. Tuolloin kun ei mihinkään päässyt, tuntui pihalle meno ainoalta järkevältä puuhalta. Koitin saada itseäni niskasta kiinni ja mennä vähän liikkumaan illan hämärään. Tavoitteena oli päivittäin suorittaa jotain hikoiltavaa noin puolen tunnin verran, taisin käydä muutaman kerran jopa ihan pienellä juoksulenkillä. Intoilua ei jatkunut kauhean pitkään, pian hyväksytin 15 minuutin pyörämatkat tavoitteeksi and the rest is history.

Nykyään (joulukuussa 2020) nukuin alkujaan ihan hyvin vaikka tuoreesti kämppistelenkin Liisan kanssa. Valmistujaisprojektipäälliköinti aiheutti kuitenkin sen verta stressiä, että yhden yön ennen showta jätin nukkumatta. Joululoman alettua unirytmi alkoi karkaamaan ja nyt se on taas niin perseellään, nukkumaan aamu neljän aikoihin ja ylös sängystä myöhään päivällä. Myönnettäköön, useinhan näin käy lomaillessa, vaikken tiedä voiko tätä lomaksi kutsua. Hiljattaisen muuton vuoksi koen olevani myös jonkinlaisessa yökylämoodissa suoraan lapsuudestani, elikkä syön mitä lie helppoa kaupasta löydän ja kyllähän herkkuja voi syödä lähes joka päivä. Viimekesän aikana ollessani työskentelemässä maatilamatkailun parissa tuli päivittäin yli 10 000 askelta helposti, eli todennäköisesti liikuskelin enemmän kuin tavallisesti hyötyliikunnan muodossa. Syksyn alussa Pele tutustutti minut boulderoinnin leppoisaan maailmaan ja sitä tuli jonkun aikaa melko aktiivisesti käytyäkin harrastamassa, sitten se vain jäi koronan vai oman laiskuuden vuoksi. Sitä on kyllä tarkoitus jatkaa, on se niin kätevää koko kehon kehittämistä ja onnistumisen tunteitakin kiipeillessä tulee. Kävin syksyllä myös Laajiksessa kokeilemassa alamäkipyöräilyä ja vannoin, että kaivan jostain rahat pyörään ensikesäksi. Tässä on nyt tällainen karkea baselineselittely itsestäni.

 

Core eli ydin on Aki Hintsan oppien perusta, kaikki rakentuu tämän päälle. Coren tunteminen sisältää vastaukset kysymyksiin: Tiedätkö kuka olet? Tiedätkö mitä haluat? Hallitsetko omaa elämääsi? Olen hyvin pitkälti aina kokenut olevani ”huono” tai ehkäpä viitsimätön tutkiskelemaan itseäni sen syvällisemmin ja muistan kirjaa lukiessanikin ajatellen, että nämä ovat tulevaisuuden Aapon pähkinöitä purtavaksi. Well, here we are then. Tiedänkö kuka olen? Tähän on helppo tietenkin vastata vaikka tiimiyrittäjä, videotekijä tai koneistaja. Ympäri pyöreitä nimikkeitä nuo, mutta mitä jää jäljelle, kun ne riisutaan. Rehellisesti sanottuna en tiedä tai kuvittelen ettei edelleen vastaukseni ole tarpeeksi syvältä kaivettu, mutta kokeillaan. Olen utelias ihminen ja elän haavemaailmassa, jossa uskon tarvitsevani osata ja onnistua tehdä kaiken itse. Hiukan kuten master of none. Kasaan itselleni paljon tekemistä ja koitan tehdä hetken täydellistä, kunnes kyllästyn ja hutiloin loppuun, jos siis edes saatan asian loppuun. Olen usein epävarma. Ajattelen aina olevani kiltti ihminen, mutta aavistelen että voisin olla paljon parempikin. Pyrin olemaan kaikkien kaveri vai pyrinkö. Mitä haluan? Tässä kohti voisin vähän oikoa ja vilkaista mitä alkuvuoden treeneissä tehty passion test selvitti. Siinä useasta vaihtoehdosta haravoidaan top 5 kärki mitä haluaa ja itselläni siinä oli seuraavaa: Olen terve, awesome life partner, mahdollinen jälkikasvu terve, awesomeja ystäviä ja teen työtä, josta todella nautin. Pitäähän nuo aika lailla edelleen paikkaansa, tosin tällä hetkellä keskityn lähinnä ystäviin ja työhön/opiskeluun enkä edes ikävä kyllä ihmeemmin terveyteeni. Hallitsenko omaa elämääni? Hieman huonosti tällä hetkellä. Viime syksy oli aikamoista sekamelskaa luoden illuusion jatkuvasta kiireestä, ja lopulta tuntui, etten tehnyt yhtään mitään, vaikkei se ihan niinkään ollut. Itseni johtaminen on mennyt vähän miten on. Päätökseni ovat suurimmalta osalta omiani, mutta kieltämättä otan runsaasti huomioon muiden mielipiteitä ja välillä koitan miellyttää muita liikaa.

 

Olenko kroonisesti väsynyt? En uskon, mutta loppujen lopuksi en yllättyisi vaikka näin kävisi ilmi. Nousin tänään sängystä kello kolmelta päivällä. Omaan lähes kaikki paheet, jotka heikentävät unen laatua ja nukahtamista. Kolahti kyllä suoraan hypotalamukseen, kuin luin kirjasta kasvavia todennäköisyysprosentteja kroonisiin sairauksiin sairastumiselle vähäisen unen määrän myötä ja se oli hyvä muistutus, että nukkuminen kannattaa ottaa tosissaan. Riittävä unen määrä (7,5-8,5h) muun muassa pienentää edellä mainittuja riskejä, parantaa muistin toimintaa (vaikka luulen muistini olevan oikein mainio), tasapainottaa tunne-elämää ja tietenkin parantaa pirteyttä ja energisyyttä.

Vaikka ulkona on vielä tähän aikaa vuodesta rutkasti pimeyttä, en ole ajatellut, että olen pahentanut tilannetta pitämällä sälekaihtimia kiinni, joka johtaa siihen, että saatan viettää päiviä näkemättä luonnon valoa laisinkaan ja ihmekään, että aivot ovat vähän hukassa, milloin pitää valvoa ja milloin nukkua. Keinotekoista valoa on päällä, milloin missäkin, mutta sitä olisi hyvä himmentää portaittain ennen nukkumaan menoa. Mitä pidemmän ajan himmentää sitä paremmin nukkuu. Suurimpia vihollisiani ovat mitkäs muutkaan, kuin näytöt. Vuoden päivät olen kyllä pitänyt tietokoneessani asetusta päällä, että kello yhdeksän illalla näyttö menee niin lämpimäksi kuin mahdollista, ellen tee jotain väreihin liittyvää työtä. Tämähän on sinänsä hyvä, kun sininen valo on pahinta mahdollista, mutta onko niinkään järkeä edes tuijottaa näinkin myöhään valoisaa ruutua. Eipä se ainakaan auta. Olisi hyvä opetella päästää ruuduista irti ainakin tunti ennen nukkumaan käyntiä ja niinpä tietenkin saanko esitellä sleepy vice number one: Sorrun erittäin herkästi katsomaan jotain suoratoistopalvelua puhelimestani nukkumaan käynnin yhteydessä ja toiveenani on auttaa nukahtamaan, mutta sehän tekee vain hallaa. Tätäkin tekstiä kirjoittaessa oli monta tilannetta, etten tahtonut ymmärtää miten joku sana kirjoitetaan ja tämän voisi ihan hyvin perustella sillä, että olen ollut pitkään vähillä unilla ja aivot toimivat vain puoliteholla. Vaikka en olekaan mikään uudenvuoden lupaus-ihminen, ei olisi yhtään pahitteeksi, että ottaisin peitosta ja tyynystä kiinni ja laittaisin vihdoin nukkumisen etusijalle. Positiivisena asiana mainittakoon, että keskeytän nyt reflektion kirjoittamisen ja yritän käydä nukkumaan, sen sijaan että kiduttaisin itseäni ja koittaisin väkisin saada tämän valmiiksi valvoen pitkälle yöhön.

 

Syön erittäin epäsäännöllisesti, välillä todella pitkiä taukoja ruokien välillä ja useimmiten paljon kerralla. Syön yhden lämpimän ruuan päivässä, jos sitäkään. Tähän paljon syömiseen bongasin kirjasta pointin, että ravintoaineet, kuidut ja vesi ovat aineita, jotka saavat aikaan kylläisyyden tunteen syötyämme riittävästi, mutta jos näitä ei saa, ei kylläisyyden tunnetta tule eikä syömistä lopeteta ajoissa. Hyvin harvoin mietin tai tarkistelen pakkauksista tuoteselosteita ja voikin olla, että vaikka mitä jää saamatta, kerta syömiseni on yleensä suuria määriä kerralla eikä aina siltikään meinaa nälkä taantua. Hairahdan runsaasti prosessoidun ruuan syömiseen todella usein, lähinnä laiskuuden ja ajan säästämisen takia. Toisaalta nautin todella ruuan laittamisesta, jos on vain kaikki aika maailmassa, mutta harmillisen harvoin näitä hetkiä on. Voisin melkein myöntää, että olen aika nirso syömään uusia ja ihmeellisiä aineksia ja lapsuudesta on jäänyt jotain turhia mielikuviakin varsinkin kasviksia. Tähän on tosin tapahtunut ihan hyvää muutosta jopa vuoden sisään. Otetaan vaikkapa esimerkiksi lapsuuden vihollinen kaali. Lapsena taisteltiin vastaan kynsin hampain, mutta tänä päivänä kaalihan on tosi jees, en tosin ole vielä tottunut sitä kaupasta matkaan nappaamaan. Myös oliiveja olen oppinut syömään! Big win!

Vesi on tärkeää as heck. Vettä juon ihan hyvin, varsinkin jos pysyttelen kotona. Olutsatama-lasi kulkee vedellä varustettuna ympäri asuntoa ja juon aina kuin janottaa ja vähän useamminkin. Ollessani liikenteessä taas veden juonti meinaa unohtua välillä, mutta silloin tällöin se vesipullo on mukana, viimeistään automatkoilla. Olen aika perso makealle ja muille herkuille, ja niiden kanssa voisin kyllä harjoittaa hiukan enemmän itsehillintää, helpommin sanottu kuin tehty.

Miten nyt kuitenkin lähtisin fixailemaan ruokatottumuksiani, niin alkuun asettaisin jonkinlaiset raamit, jotta muistaisin aina syödä edes vähän säännöllisemmin. Voisi melkein kirjoitella ylöskin kellon aikoja, milloin syön mitäkin, niin hahmottaisin paremmin, miten syömiseni poukkoilee. Sitten alkaisi karsia epäterveellisiä välipaloja ja lisäämään ihan oikeita ruokahetkiä. Tarvitsen myös seikkailuasenteen kaupan hyllyjä tiiraillessani, että sieltä tarttuisi muitakin kasviksia kuin kurkkua ja tomaattia, vaikka yksi normaaleista tottumuksista poikkeava aines per kaupassa käynti.

Yllä mainitut ravintopohdinnat pohjautuvat Hintsan ravintoasiantuntija Helene Patounasin sääntöihin.

 

En tässä tämän enempään takerru ongelmiini, sillä en pidä sitä realistisena, että heittäisin nyt elämän ihan kerta heitolla huippukuntoon, mutta olihan kirja mieltä avartava+F1 jutut oli hauskoa boonuksia. Koitan nyt kuitenkin saada ihan basic asiat kuntoon alkaen nukkumisesta ja syömisistä. Namaste.

You May Also Like…

Markkinointia rakkaudella

Markkinointia rakkaudella on kirja, joka kannustaa ajattelemaan raamien ulkopuolelta ja olemaan rohkea yrittäjä, joka...

Rakastan ja vihaan vaatteita

”Vaatteita tuotetaan aivan liikaa, aivan liian nopeasti ja aivan liian halvalla”, tämä on asia johon olen itsekin...

0 kommenttia

Lähetä kommentti