Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa tuli luettua puhtaasti sen takia, kun meillä oli kirjatreenit, johon tämä oli yksi vaihtoehdoista. Olin tosin kuullut kirjan nimen joskus aiemminkin. Kuitenkin kun aloitin lukemisen, jo alkusanojen kohdilla totesin, että tämähän on aikamoinen kirja ja päätin, että tämä olisi hankittava jopa omaksi. Kirja on jaettu neljään osaan, jotka rakentuvat periaatteista, jotka taas koostuvat runsaista pienen pienistä tarinoista. Tarinat auttavat antamaan muistijälkeä periaatteille, tosin esipuheissa kehotettiinkin, että kirjaa selailisi jatkossakin säännöllisesti.

Olen aina ajatellut itsestäni, että olen hyvä kuuntelija, mutta viime aikoina olen joutunut kyseenalaistamaan tämän. Jos olen tilanteessa, että jollain on jokin murhe tai ongelma, en meinaa osata pysyä vaiti, pahimmassa tapauksessa käännän keskustelun jopa itseeni ja horisen ihan omiani. Eih, hehän haluavat vain myötätuntoisen kuuntelijan. Jos jollain on joku ärsyyntyminen käynnissä, niin ei, harvoin kykenen olemaan hiljaa. Varsinkin jos ärsyyntyminen kohdistuu minuun, en malta olla puolustelematta ja keksimällä vasta väitteitä. On se vain uskottava, että kyllähän ne ihmiset leppyvät, kun saavat asiansa sanottua.

Oikein hävetti vähän lukiessani tilanteesta, jossa joku kertoo jotain ja heti kun omaan mieleen tulee asia, se sanotaan päälle ja keskeytetään toisen lause. Kieltämättä joskus olen vähän omissa maailmoissa ja kun ajatus juolahtaa se on heti saatava päästettyä pihalle. Näin tapahtuu enimmäkseen tai ainakin huomattavasti treeneissä ja etenkin zoomin äärellä. Osa 2 periaate 4 onkin: ”Ole hyvä kuuntelija. Rohkaise muita puhumaan itsestään.” Tähän voikin heittää akatemialla lähes legendaariseksi muodostuneen lausahduksen, että sinulla on kaksi korvaa ja vain yksi suu.

Osa 2, periaate 6. Saa toinen tuntemaan itsensä tärkeäksi – ja tee se vilpittömästi. Eräs filosofi William James sanoi: ”Ihmisluonnon syvin periaate on tarve saada arvonantoa.” Kirjaa lukiessani olin kirjoittanut muistiinpanon, että teen tätä joskus ilostuttaakseni muita. Latelen ihmisille pieniä kehuja silloin tällöin ja usko pois, ne tulevat suoraan sydämestä ja tarkoitan niitä. Myöhemmin lisäsin muistiinpanoihini kommentin, että todellakin teen tätä, kun kehuin Oonan käsialaa out of nowhere odotellessamme kriisikoulutuksen alkamista.

Bongasin yhteisöllisyyskyselyn vastauksista, kun joku sanoi, ettei akatemialle tee mieli mennä vieraisiin pöytiin istumaan. Tästä tuli hiukan harmillinen olo. Uusissa tiloissa ei taidakaan olla tiimeillä omia pöytiä, mutta who ever you are, tule sanomaan moi jos näyn jossain niin let’s have a chit-chat about life and stuff.

Bits and Pieces -niminen lehti oli artikkelissaan listannut neuvoja, jotka estävät erimielisyyksiä kiihtymästä väittelyksi:

Ota vastaan erilaisuus. Jos tulee ilmi jokin asia, jota et ole miettinyt, ole kiitollinen siitä. Tämä erimielisyys voi olla mahdollisuutesi ajatella omaa kantaasi eri valossa ennen kuin teet ison virheen.

Älä luota ensimmäiseen vaistomaiseen reaktioosi. Usein ensimmäinen reaktiomme on heittäytyä puolustuskannalle. Pysy tyynenä ja tarkkaile reaktiotasi, sillä ensimmäinen reaktiosi ei välttämättä ole paras.

Hillitse tunteesi. Pitää muistaa, että ihmisen laadun voi määritellä sen perusteella mikä saa toisen suuttumaan.

Kuuntele ensin. A big one, I think. Anna vastapuolelle mahdollisuus puhua ja anna myös loppuun asti. Älä vastustele, puolustaudu äläkä väittele, sillä se vain huonontaa tilannetta.

Yritä etsiä seikkoja, joista voit olla yhtä mieltä. Kun olet kuullut vastapuolen sanottavan, keskity alkuun seikkoihin, joista olette samaa mieltä, yritä rakentaa yhteisymmärrystä.

Ole vilpitön. Etsi pointteja, jossa voit myöntää erehtyneesi ja sano niin. Pahoittele erehdyksiäsi. Se auttaa sinua riisumaan vastapuolta aseista ja heitä avautumaan.

Lupaa ajatella vastapuolen ideoita ja tutki niitä huolellisesti. Ja tee myös näin, sillä vastapuoli voi olla oikeassakin. On helpompi tässä vaiheessa tehdä näin, ettei ajauduta tilanteeseen, jossa vastapuoli voi sanoa: ”Yritin kertoa, muttet kuunnellut.”

Kiitä vastapuolta vilpittömästi mielenkiinnosta. Jokainen kenellä on aikaa olla erimieltä kanssasi asioista, tarkoittaa sitä, että hän on kiinnostunut niistä. Suhtaudu niihin sellaisina ihmisinä, jotka haluavat auttaa sinua.

Siirrä toimenpidettä antaaksesi kummallekin osapuolelle aikaa ajatella ongelmaa. On suositeltavaa, että uusi tapaaminen pidettäisiin myöhemmin kuin samana tai seuraavana päivänä, jotta kaikki asiaan liittyvät pointit saadaan esille. Seuraavaa tapaamista varten on hyvä miettiä kysymyksiä kuten: Voisiko vastapuoli olla oikeassa? Osittain oikeassa? Viekö reaktioni vastapuolta kauemmaksi minusta vai tuoko lähemmäksi? Mikä hinta minun on maksettava, jos voitan? Jos on en puhu mitään häipyykö erimielisyys itsestään?

Kirjan kuinka saat toiset omalle kannallesi -osan ensimmäinen periaate on, että ainoa keino väittelyn voittamiseksi on välttää sitä. Mielestäni neuvot ovat oikein mainioita ja näistä pitäisi ottaa opiksi ihan olan takaa ja hyödyntää ihan every day lifessäkin.

Ehdin jo harmitellakin tätä reflektoidessa, että vitsi kun ei tule mitään konkreettista käytäntöön viemistä mieleen ja sieltähän se tilanne putkahtikin yllättäen puun takaa. Olen projektipäällikkönä tiimiakatemian valmistujaisjuhlan järjestämisessä. Tilanne on itselleni uusi ja jännittävä, sillä olen väistellyt tämän kaltaisia vastuita läpi elämäni ja vieläpä korona sekä siitä johtuvat rajoitteet tuovat projektiin omat haasteensa. Olimme sopineet, että eräs projektiryhmän jäsen on vastuussa asiaan x liittyvistä jutuista. Kun ohjeistin ryhmääni, hämmennyksekseni eräs toinen projektiryhmän henkilö ilmoitti, että oli sopinut tapaamisen asia x-paikan kanssa, ilman, että oli tiedustellut, sopisiko kyseinen aika asiasta vastaavalle jäsenelle ja tuossa vaiheessa näytti, ettei sopisi. Ensireaktioni oli, että tekisi mieli potkia tapaamisen sopinut henkilö pois projektiryhmästä, kun käyttäytyi noin roguesti. Ihan toden totta mietin tätä kirjaa hetken ja laitoin ryhmään viestin, jossa sanoin ymmärtäväni, että hänkin on kiinnostunut asiasta x, mutta kuitenkin mielestäni oli nihkeää sopia tapaaminen ilmoittamatta muille. Tuolloin en tiennyt, että tapaamisen sopiminen oli tapahtunut vain tovi ennen ohjeistustani ja myös onneksemme vastuuhenkilömme pääsi myös sittenkin paikalle.

Vaikkei enää mitään varsinaista ongelmaa ollutkaan, halusin kuitenkin vielä soittaa ja selvittää henkilöltä miksi hän oli toiminut niin kuin oli toiminut. Mietin melkein puoli päivää mitä sanoisin, jotten pahoittaisi mieltä ja ajattelin että kirjan oppien mukaan korostaisin ensin omaa virhettäni (epäselvä viestintä tai vastuiden jako?), ennen kuin ottaisin esiin mielestäni hänen tekemän erheen. Näin en muistanut kuitenkaan tehdä. Soitin ja kysyin kuulumiset ylipäätänsä, jonka jälkeen töksäytin kysymyksen minkä takia hän oli sopinut tapaamisen, vaikkei se ollut hänen tehtävänsä. Vastaus taisi olla suurin piirtein, että projekti etenee hänen mielestään liian hitaasti ja koko projektinhallinta on ihan harakan varpaita ilman deadlinejä. Kävi ilmi, ettei kyseinen henkilö seurannut Hubspottia, johon olin asettanut taskeja takarajoineen. Tässä kohti taisin hiukan kiivastua. Auttoiko kiivastuminen? No ei. Ei tietenkään. Henkilö kävi puolustuskannalle ja suuttui hänkin vielä kiivaammin. En näemmä ollut tuonut tarpeeksi selvästi ilmi, että projektiin liittyvät tehtävät löytyvät yllä mainitusta alustasta. Olisin voinut ilmaista asiani kirjan oppien mukaan vaikka niin, että: ”Pahoittelen, etten ollut ilmoittanut selkeästi kaikille, että tehtävät löytyvät Hubspotista, mutta olisi kuitenkin projektin edun mukaista, että sinäkin seuraisit tehtäviä siellä aktiivisesti.” Tilanteen olisin voinut hoitaa huomattavasti paremmin kiinnittämällä huomio toisen erehdyksiin vain epäsuorasti.

Näin vielä ohimennen mainittakoon, ettei Hubspotin Tasks ole se paras projektinhallintajärjestelmä, mutta tulipahan kokeiltua. Johtamishaasteita oli niin paljon johtamassani projektissa, että pitää varmaan seuraavaksi lukea johtamiskirja missä pureutua niihin enemmän.