Kirjaa valitessani selasin läpi meille annettua kirjalistaa. Sieltä valitsin tämän kurssin kirjaksi ”voittamaton: 11 avainkykyä menestykseen ja mielenrauhaan”. Valitsin kirjan, sillä kirjan nimi herätti kysymyksiä ja halusin vastauksia heränneisiin kysymyksiin. En ole aikaisemmin lukenut kirjaa, jossa suoraan luetellaan neuvoja ja toimintaohjeita oman hyvinvoinnin edistämiseksi. Lisäksi olen jo pitkään halunnut lukea self-help tyylisen kirjan. Nyt halusin antaa tällaiselle kirjalle mahdollisuuden.  

Kirjassa olevien 11 ohjeen loppuun oli kerätty kirjan kyseiseen kappaleeseen liittyvä testi, jolla pystyi testaamaan oman osaamisensa siltä osa-alueelta. Kirjan lopussa oli koonti näiden testien yhteenlasketuista pisteistä. Testin tulos kertoi, mitkä osa-alueet kaipaavat eniten hiomista. Oman ajan puutteesta johtuen, en ehtinyt kirjan testejä tekemään.  

Kirjassa selitetään, että voittamattomuus on pysähtyneisyyden tila, aivan kuin voittamaton olisi jotakin lopullista. Se ei kuitenkaan ole päätepiste, saavutettu etu tai pysähtynyt tila, vaan voittamattomuutta voidaan enemmän luonnehtia matkana. Koen, että meillä akatemialaisilla on juuri oikeat ainekset, joilla pystymme olemaan voittamattomia. Meitä kannustetaan koko ajan tekemään rohkeita kokeiluja ja esteen sattuessa meidän tulisi nähdä sen ohi ja ennemmin keksiä ratkaisu kyseisen esteen ohittamiseksi kuin antaa sen hidastaa meitä. Tällöin toteutamme jo ajatusmallia siitä, että voittamattomuus ei ole pysähtyneisyyden tila, vaan matka.   

Kirjan 11 ohjeessa oli paljon hyviä pointteja, vinkkejä ja harjoituksia, mutta reflektiossa ei ole tilaa kommentoida niistä jokaista. Nostin niistä osuvimmat tähän ja avasin hieman, mitä ajatuksia ne minussa herättivät. 

Motivaatio on vahva innostuksen ja aikomusten tila, mutta se ei yksinään riitä asioiden aikaansaamiseksi. Motivaatio ei pysy pitkään yllä ja suunnitelmat eivät toteudu vahvallakaan tahdolla. Suunnitelmien toteutumiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan toimeenpanon taitoa.  

Motivaation ja toimeenpanon rooli ovat korostuneet, varsinkin ensimmäisen puolen vuoden aikana. Idearikkaat ihmiset motivoituvat itseään kiinnostavista ideoista ja haluavat olla mukana lähes kaikessa vähänkin kiinnostavassa. Suuren innon ja kokeilunhalun vuoksi sitoutuvuus projekteihin puuttuu. Kun työn alla on liian monta projektia, jokaisen projektin tavoitteesta ei ole muodostunut itselle tarpeeksi merkityksellistä. Kun motivaatio laskee ja ensimmäinen este sattuu tielle, yleensä projekti tyssää siihen. Sitoutumattomuuden vuoksi näillä kyseisillä henkilöillä ei ole tarpeeksi motivaatiota lähteä selvittämään, miten syntynyt este ylitetään. Itse olen havainnut tätä samaa omassa toiminnassani. Innostun helposti itseäni kiinnostavista asioista ja haluan lähteä mukaan kokeilemaan ja toteuttamaan. En kuitenkaan täysin sitoudu näihin projekteihin ja motivaation laskettua, jos projekti ei ole tarpeeksi mielenkiintoinen, jää sen hoitaminen kesken. Siispä minun olisi hyvä miettiä miten sitoudun projektiin ja sen tavoitteeseen, jotta motivaation lasku ei syö omaa työpanostani sekä miettiä, miten määrittelen tavoitteen itselleni tarpeeksi merkitykselliseksi.  

Kirjassa jaettiin neuvoja siitä, miten voi kehittää omaa luovuuttaan. Kirjassa väitettiin, että jokainen yksilö on luova. Väitteet siitä, että ”en ole luova” ovat syntyneet liian suppean ajattelumallin pohjalta. Luovuus ei rajaudu vain taiteeseen, vaan se jakautuu useaan eri osa-alueeseen. Joku voi olla luova musiikin suhteen, toinen voi olla luova leipomisen suhteen ja kolmas hienomekaniikan suhteen.  

Olen yksi tällaisista ihmisistä, joka väittää, ettei ole luova. Kirjan kappale herätti ajatusta siitä, että luovuuden ei tarvitse rajautua vain taiteen piiriin ja tämä sai minut ajattelemaan, minkä suhteen voisin olla luova. Päädyin kuitenkin siihen lopputulokseen, että en ole luova millään osa-alueella. Yritin hyödyntää kirjan oppeja ja harjoituksia, kun tarkastelin omaa luovuuttani kirjan antamien neuvojen mukaan. Voi olla, että en vain ole löytänyt omaa osa-aluettani, jolla olen luova. Tämä ajatus kuitenkin tuntuu omituiselle, lähes mahdottomalle. Olen kokeillut niin montaa eri asiaa, leipomista, musiikkia, ruuanlaittoa, vaatteiden suunnittelemista sekä tekemistä, taiteen eri muotoja, eri liikuntalajeja, kirjallisuutta ja eri muotoja käsitöistä. Silti ainoat hetket, kun olen kehittänyt jotakin uutta ovat olleet ne hetket, kun minun on pitänyt yhdistellä itselleni uusi saliohjelma. Kirjan mukaan luovuus on jo olemassa olevien ideoiden yhdistelyä ja uudelleentoteutusta, mutta minusta tuntuu, että kaikki ”oma luovuuteni” on vain muiden ideoiden kopioimista. Aina kun toteutan jotakin itselleni uutta, kopion jo jotakin olemassa olevaa esimerkiksi vaatteiden teko: näin sen netissä ja tein samanlaiset. Kakun koristelu: katsoin mallia. Piirustuksen tai maalauksen tekeminen: katsoin mallia ja kopioin. En laske mitään näistä omista tuotoksistani luovuuden piiriin ja perustelen omaa luovuuden puutetta sillä, että en ole idearikas ihminen ja minulla on hyvin huono visuaalinen silmä. Siispä mitä tulee visuaalisuuteen, se ei minulta luonnistu, ja mitä tulee ongelman ratkaisuun, sekään ei tunnu luonnistuvan. Kirjassa puhutaan flow-tilasta, ajatusten ja ideoiden kaaosmaisesta tulvasta ja sen hallitsemisesta luovan prosessin edistämiseksi. Voin rehellisesti sanoa, etten ikinä ole kokenut tällaista tilaa. Ajatuksia minulta kyllä löytyy ja välillä niistä syntyy kaaosmainen tulva, mutta ne eivät liity millään tasolla luovan synnyttämisen prosessiin. Siispä ensimmäistä kertaa lukiessani kirjaa, olen sen kanssa täysin eri mieltä. En kuitenkaan halua poissulkea kaikkea, vaan annan kirjan neuvoille vielä toisen mahdollisuuden. Kirjassa neuvottiin, että aina kun törmää juurtuneisiin tapoihin tai toimintamalleihin, joissa ei tunnu olevan mitään järkeä, tulisi kysyä itseltä, miksi näin on ja miksi näin tehdään. Aion kokeilla näiden kysymysten esittämistä itselleni kyseisissä tilanteissa ja katsoa, edistävätkö ne omaa luovaa prosessiani pitkällä aikatähtäimellä.  

Kirjan mukaan uuden oppimisessa tärkeintä on ymmärtää taidon merkitys ja hyöty oppimisvaiheessa. Jos oppimisprosessissa tähän kysymykseen ei anneta vastausta, uuden opiskelu tuntuu pakkopullalta. Kirjan mukaan merkityksen antaminen on tämän päivän johtajien avainkykyjä. Tästä sain hyvän kopin ajatellen omaa tiimiliideriyttäni. Olen huomannut, että teoriaopinnot sekä muut pakolliset tehtävät kuten tuntikirjausten teko eivät oikein nappaa tiimiläisillä. Siispä syksyä ajatellen aion jatkossa kertoa merkityksen sille, miksi teemme tuntikirjauksia ja miksi se on tärkeää, että suorittaa akatemian teoriaopinnot huolellisesti ja kunnolla. Kirjassa ei tarkemmin ohjeistettu, miten saada ihminen ymmärtämään opettelemansa merkitys, joten minun on selvitettävä se itse.  

Viimeisenä ajatusta herättävänä poimintana tartuin kappaleeseen, joka käsitteli stressiä. Osa ihmisistä väittää osaavansa elää stressin kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole totta, sillä nämä ihmiset vain sivuuttavat jatkuvaa stressitilaa ja pitkittävät sen kohtaamista ja käsittelemistä. Jatkuva stressitila on haitaksi omalle mielenterveydelle sekä fyysiselle hyvinvoinnille. Se heikentää unen laatua ja saa ihmisen käymään kokoaikaisilla ylikierroksilla, mikä johtaa pahimmassa tapauksessa loppuun palamiseen. Tämä on hyvä pitää mielessä, sillä olen itse ajatellut, että osaan elää stressin kanssa. Voimme kuitenkin oppia sietämään stressiä ja opetella kääntämään stressaavat tilanteet positiivisiksi. Tällöin meidän tulisi kohdata stressin aiheuttaja haasteena, josta kykenemme selviämään. Tämä voisi olla itselleni toimiva keino, sillä nautin haasteista ja niiden voittamisen tuomasta onnistumisen tunteesta. Tämän tavan lisäksi hyvä itsetuntemus peilaa stressinsietokykyä. Kun tiedämme mihin pystymme ja mihin emme sekä tunnistamme mihin tarvitsemme muiden apua ja minkä pystymme hoitamaan itsenäisesti, saamme hallittua stressiä. Kun työtehtäviä on liikaa ja resurssit ovat liian pienet, lopputuloksena syntyy hyvin kuormittava stressitila. Nämä ovat todella hyviä pointteja, jotka minun tulisi pitää mielessäni. Olen huomannut näiden puolen vuoden aikana, että yritän hoitaa kaiken itse, enkä ota apua vastaan. Kohtaan hyvin usein oman rajani ja sen, että yksinkertaisesti aika ja omat resurssini eivät meinaa riittää kaikkien työtehtävien hoitamiseen. Tästä minulle seuraa usein lähes lamaannuttava stressitila, jolloin en kykene hoitamaan edes pieniä työtehtäviä. Siispä tulevaisuutta silmällä pitäen minun tulisi opetella tunnistamaan omat rajani sekä harjoitella avun pyytämistä ja vastaanottamista. Varsinkin tiimiliiderin roolia ajatellen, minun tulisi opetella delegoimaan ja ottamaan tarjottava apu vastaan.  

Kirjassa oli todella hyviä ohjeita, joista varmasti otan käyttöön myös niitä, joita en tähän reflektioon nostanut. Syksyä varten minulle jäi hyvin paljon käteen tästä kyseisestä kirjasta ja se oli aivan oikea poiminta kirjalistasta juuri tähän hetkeen.