Valitsin kirjan Osaajana kehittymisen kurssin kirjalistalta lähestulkoon pelkän nimen perusteella. Nimi houkutteli valitsemaan, sillä kukapa ei haluaisi lukea 11 konkreettista asiaa kuinka menestyä ja saada mielenrauha. Tämän lisäksi kirja oli saanut hyvät arvostelut. Käytin lukutekniikkana uutta tekniikkaa, vuorottelin lukemisen ja äänikirjaversion välillä. Tässäpä arvon lukijalle ilmainen vinkki. Älä tee niin. En suosittele tätä tekniikkaa kenellekään, varsinkaan jos käyttää Storytelliä. On kohtalaisen raskasta kuunnella reilu tunti äänikirjaversiota ja sen jälkeen kun rupeat tekstimuodossa jatkamaan, joudut kelaamaan kaikki kuunnellut kohdat tekstien seasta ja päinvastoin. Tämä vie melkoisesti aikaa.

Mutta takaisin itse kirjaan. Kirjahan muistutti hyvinkin paljon perinteistä self-help kirjaa, jossa oli kerrottu erilaisien esimerkkien kautta, kuinka on helpompi saavuttaa omia tavoitteitaan ja sitä kautta myös mielenrauhaa. Lukujen lopuissa tuli ”testit”, joissa pääsit arvioimaan omaa osaamistasi luvussa käytyjen asioiden tiimoilta. Nämä jäivät kyllä itselläni täysin tekemättä, varsinkin kun kuunteli äänikirjaversiota. Olen tässä lyhyessä ajassa huomannut, ettei nämä äänikirjat taida oikein olla minun juttuni tai sitä vain pitää harjoitella lisää.

Kirjassa kuitenkin oli monia hyviä asioita, jotka pistivät miettimään paljon omaa tekemistä ja kuinka sitä voisi kehittää. Olen myös huomannut, että tämänkaltaisia kirjoja pitäisi lukea aika-ajoin, sillä ne pistävät ainakin itseni ajattelemaan paljon enemmän omaa tekemistä ja tätä kautta se tuo positiivista ajattelua moniin asioihin. Nostan tähän muutaman kohdan kirjasta, jotka herättivät itselleni enemmän ajattelua. Aiheita olisi paljon enemmänkin, mutta moni asia oli sellainen, josta on jo tullut kirjoitettua tai tuntuu itselleni ”itsestäänselvyydelle”.

Yhtenä aiheena oli itsensä kehuminen. Ihmiset ovat hyvin pitkälti erittäin raakoja oman tekemisen suhteen ja antavat itselleen melko kovaa kritiikkiä omasta tekemisestään, itse ainakin olen yksi heistä. Kirjassa olikin puhuttu, että pitäisi pyrkiä kehumaan ja kannustamaan itseään samalla tapaa kuin muita ihmisiä. Koen olevani melko hyvä kannustamaan ja kehumaan muita, mutta koen kuitenkin olevani joissakin asioissa liiankin ankara itselleni enkä todellakaan muista kehua itseäni juuri ollenkaan. Löydän lähes jokaisesta asiasta aina jotakin parannettavaa tai negatiivista ajattelua vaikka asia olisi monien muiden mielestä mennyt hyvin. Jos itse kokee, että asia on mennyt hyvin, tulee annettua itsellensä arvosana ”tyydyttävä” sen sijaan, että taputtaisi itseään olkapäälle ja kehuisi kuinka hyvin suoriutui. Tässä olisikin ihan hyvä kehitysidea omaan elämään, jotta saisi enemmän onnistumisen tunteita koettua ja olla ylpeä tekemisistään. Mutta tässäkin on hyvä mielestäni ajatella niin, että jatkuva kehittyminen ei ainakaan pääse unohtumaan, kun tietää, että pystyy tekemään asiat vieläkin paremmin. Itsekriittisyys ja kehuminen pitäisikin osata pitää hyvässä tasapainossa.

Kirjassa myös puhuttiin siitä, kuinka pitäisi harjoitella sekä hakeutua itseään parempien ja erilaisten ihmisten seuraan. Tällä tavoin kehityt paljon enemmän ja paremmin sekä saat uusia näkökulmia. Tämän allekirjoitan täysin sillä, jos kuvitellaan, että haluaisin kehittyä esimerkiksi padelissa, ei minun olisi mitään järkeä harjoitella sitä itseäni huonompien kanssa. Tämä kuitenkaan ei ole kovinkaan hankalaa, sillä koen olevani suhteellisen huono kyseisessä lajissa, joten pääsen kehittämään itseäni jatkuvasti parempien harrastajien seurassa. Kehittyminen ei kuitenkaan edisty ainakaan eteenpäin jos ”vastus” on huonompi kuin sinä itse. Tämän lisäksi olen vuosien varrella oppinutkin nauttimaan olemaan hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa ja pyrkinyt saamaan heidän näkökulmiaan avartamaan omaa elämänkatsomustani. Myös ne negatiivisetkin hetket erilaisten persoonien kanssa on pitänyt opetella kääntämään mieleisemmäksi, tässä on auttanut avarakatseisuus ja hyväksyminen, että meitä ihmisiä sattuu täällä maapallolla olemaan hyvinkin paljon, emmekä todellakaan ole samasta muotista valettuja. En tiedä johtuuko ”aikuistumisesta” vai mistä, mutta kokisin itse nykymaailman olevan sellainen paikka, jossa suhteellisen hyvin ihmiset ymmärtävät toistensa näkökulmia ja osaavat rakentavasti keskustella asioista ilman, että niistä tarvitsee ruveta sen suuremmin tappelemaan. Itse koen, että omassa tiimissä pystytään puhumaan hyvin avoimesti aiheesta kuin aiheesta ja se onkin iso taito jota meidän täytyy yhdessä vaalia.

Kirjassa olevissa harjoituksista yksi kuitenkin jäi mieleeni ja sen nimi oli ”irti kontrollista”. Kyseessä siis oli periaate, että maailmassa on loppupeleissä hyvin vähän asioita, joihin voimme itse vaikuttaa. Meidän kannattaa keskittyä vain niihin asioihin, joihin voimme oikeasti vaikuttaa. Näin tulee paljon vähemmän asioita, joita meidän täytyy miettiä sekä stressata. Olen itse huomannut, että tämä ajattelutapa on oikeasti erittäin hyvä työkalu joissakin tilanteissa, mutta löydän siitä myös huonojakin puolia jatkuvan kehityksen näkökulmasta. Itselläni tahtoo monesti olla taipumusta katsoa ja miettiä monia asioita monista eri näkökulmista, varsinkin työelämässä. Silloin tulee paljon mietittyä, kuinka voitaisiin kehittää toimintaamme, että saataisiin hommat toimimaan isommassakin kuvassa. Monesti sitä tykkäsi miettiä ja pähkäillä asioita ja vasta myöhemmin huomasit, että ei ns. normaalilla työntekijällä ole hirveästi mahdollisuutta vaikuttaa isompiin asioihin. Tällöin olisi helpompi jättää murehtimatta isommassa kuvassa olevia asioita ja olisi järkevämpi keskittyä siihen omaan pieneen tehtävään mikä sinulla on. Tämä taas tuo mielestäni ongelman siihen, että tällä ajattelutavalla saadaan tapettua motivaatio työntekijöiltä, jotka haluavat kehittää asioita parempaan suuntaan. Uskon, että lähes jokainen motivoitunut työntekijä, joka aloittaa uudessa työpaikassa haluaa kehittää ensimmäisen kahden vuoden aikana asioita työpaikallaan. Hän todennäköisesti näkee vaivaa miettiessään asioita, joita voitaisiin muuttaa. Mutta kun asioita lähdetään viemään eteenpäin, loppuvat työntekijällä ns. pelimerkit kesken asioiden vaikuttamiseen, sillä ne ovat isompien tahojen vaikutusvallan alla. Voisi veikata, ettei tuo motivoi tätä henkilöä enää tulevaisuudessa miettiä sen ylimääräisempiä, vaan hän alkaa keskittymään vain asioihin, joihin hän voi itse vaikuttaa. Pahimmassa tapauksessa tällaisessa tilanteessa työntekijää ei enää jaksa kiinnostaa se vähäinenkään muiden tekeminen, joka voi johtaa kaikkien työviihtyvyyteen negatiivisesti. Yrityksen jatkuva kehittyminen onkin mielestäni sellainen asia, johon kaikkien kuuluisi päästä vaikuttamaan edes jollakin tavalla. Tässä nyt hieman karkasin itse aiheesta, mutta se ei luulisi olevan hengenvaarallista. Kirja oli pääosin hyvä teos, josta sai hyviä ajatuksia ja työkaluja tulevaisuuden kehittymistä varten.