Osaajana kehittymisen kurssiin liittyen päädyin lukemaan Ilkka Rajalan, Davide Florenon ja Petri Materon teoksen ”Voittamaton: 11 avainkykyä menestykseen ja mielenrauhaan”. Kirjoittajat ovat ottaneet inspiraatiota tähän kirjaan tapaamiensa menestyneiden ja mielenkiintoisten ihmisten toimintamalleista. Näistä toimintamalleista mallinnetuista 11:n konkreettisen avainkyvyn avulla kirjoittajat kertovat, kuinka on mahdollista saavuttaa omia tavoitteitaan sekä mielenrauhaa. Jokaisen kappaleen lopussa on mahdollista testata, kuinka hyvin hallitsee kyseisen kappaleen kyvyn. Kirjan lopussa eri kyvyistä muodostuneet pisteet lasketaan ja pääsee näkemään oman ”voittamattomuus profiilinsa”. Niistä osa-alueista, joista sai vähiten pisteitä kaipaavat eniten kehittämistä. Tein tämän profiilin ja tuloksista paljastui, että itselläni eniten kehittämisen varaa on stressinhallinnan ja häpeän kanssa. Tämän tuloksen pohjalta ajattelinkin syventyä tässä reflektiossa edellä mainittuihin aiheisiin.

Kirjan yhdeksäs kappale käsittelee stressinhallintaa. Stressi voidaan jakaa kolmeen lajiin riippuen siitä, minkälaisesta stressistä on kyse. Distressi on kuormittavaa stressiä, eustressi on ”positiivista” stressiä, jota koemme esimerkiksi uusien haasteiden parissa. Neustressi ei ole yhtä vakavaa kuin distressi, toisaalta se ei ole ”positiivistakaan”. Neustressiä aiheuttaa neutraalimmat asiat, esimerkiksi ilmastonmuutos. Stressi voi olla kroonista eli pitkäkestoista tai akuuttia eli nopeasti ohi menevää. Kroonistuessaan stressi on sekä mielelle että elimistölle haitallista, mutta akuutti stressi voi antaa lisäpotkua suoritukseen. Kirjassa kannustetaan stressinhallinnasta stressinhallinointiin ja aion itse myös pyrkiä siihen. Kirjoittajat tuovat esille priorisoinnin tärkeyden, sillä sen avulla stressistä aiheutuvan kykenemättömyyden saa mitätöityä. Pystyn mielestäni priorisoimaan tekemiäni asioita sen suhteen kannattaako jokin asia tehdä vai ei. Priorisoinnista aion jatkossakin pitää kiinni, koska se on huomattavasti auttanut stressinhallinnassa. Kirjoittajat kannustavat ajattelemaan stressin käänteisesti eli positiivisesti, esimerkiksi ottamalla stressaavan tilanteen vastaan haasteena. Tällä hetkellä eniten stressiä itselleni aiheuttavat kevään viimeiset deadlinet, joten seuraavalla kerralla kun pitäisi aloittaa ei niin mielenkiintoiset työt, ajattelen ne haasteina, jossa pääsen kehittämään itseäni. Tiedän mielellä olevan suuri vaikutus hyvinvointiin ja uskonkin, että positiivisella suhtautumisella saisin tekemisen tuntumaan mielekkäämmältä. Kirjan mukaan stressinhallinointiin kuuluu myös oman kykeneväisyyden tiedostaminen eli hyvä itsetuntemus. Stressin saa hallintaan, kun tietää mihin itse pystyy ja mihin taas tarvitsemme muiden apua.

Kymmenes kappale käsittelee kykyä voittaa häpeä. Kirjoittajat toteavat, että häpeä on alun perin evoluution kehittämä tunne, jonka tarkoituksena on ollut pitää meidät lauman mukana ja olla erottumattomia, jotta emme joutuisi helpolla petojen armoille. Ihmiset kokevat edelleen paljon häpeää, mutta sitä aiheuttavat asiat ovat nykyään erilaiset, esimerkiksi muiden edessä epäonnistuminen tuo monille häpeän tunteen. Itse olen kokenut häpeää, jos olen epäonnistunut muiden edessä. Esimerkiksi puhe-esityksen jälkeen on voinut ajatella, että miksi en sanonut jotenkin toisin, joka olisi ollut tilanteeseen ”parempi” vaihtoehto. Olen huomannut, ettei kaikki epäonnistumiset kuitenkaan aiheuta häpeää itselleni. Itse tilanteella ja sen luonteella on valtavasti merkitystä koenko epäonnistuessani häpeää. Kirjassa esiteltiin häpeän voittamisen resepti, joka koostuu neljästä osasta: tunnista sisäinen dialogisi, kehitä sisäistä empatiaasi, asetu todistajan aitioon ja anna aiemmalle itsellesi anteeksi.

Ensimmäiseen kohtaan liittyen kirjassa mainitaan, että tietyissä tilanteissa ihmisillä on tapana puhua itselleen aina samalla tavalla. Kirjoittajat toteavat, että epäonnistumisten kohdalla saatamme tuntea suurta häpeää sisäisen äänemme ottaessa julman roolin itseämme kohtaan. Häpeää aiheuttavat tilanteet on hyvä tunnistaa ja pyrkiä tuntemaan sisäisen kriitikon tyyli. Sisäiseen kriitikkoon ei tulisi myöskään reagoida. Itse olen yleensä uskonut sisäisen kriitikon mielipiteisiin ja sisäinen dialogini on ollut ankaraa keskustelua. Jatkossa häpeän tunteen koittaessa, yritän asettua katsojan rooliin ja nähdä asiat objektiivisesti ja olla välittämättä sisäisestä kriitikosta. Toinen kohta liittyy sisäisen empatian kehittämiseen. Koen olevani empaattinen ihminen, sillä minun on helppo ymmärtää muiden ihmisten tunteita. Empatian tunteminen itseäni kohtaan tosin ei aina ole onnistunut. Kirjoittajien mukaan itsensä ja omien kokemuksien avaamisen seurauksena alkaa nähdä samoja käyttäytymismalleja ja piirteitä muissa ihmisissä. Näin ollen häpeä ei ole enää vain oma tunne, sillä myös muut jakavat sen. Tämän seikan ymmärtämisen myötä itseään kohtaan on helpompi kehittää lempeämpää suhtautumista. Kukaan ei ole siis häpeän tunteen kanssa yksin. Tämän myötä aion suhtautua tuntemuksiini aiempaa empaattisemmin, samalla tapaa mitä muiden ihmisten tunteisiin suhtautuisin.

Kolmas kohta liittyy itsensä todistajan rooliin asettamiseen. Kirjoittajien mukaan epäonnistumisia ja häpeän tunnetta olisi hyvä kyetä tarkastelemaan objektiivisesti. He myös mainitsevat, että on hyvä oppia tunnistamaan, mistä kyseiset tunteet ovat peräisin ja mistä ne ovat saaneet alkunsa. Viimeisessä kohdassa kehotetaan antamaan aiemmalle itselle anteeksi. Kirjoittajat toteavat, että moni kritisoi ja vatvoo menneitä tekoja ihan kuin ne olisivat tätä päivää. Itse olen myös syyllistynyt tähän edellä mainittuun. Aika ajoittain huomaan, että mieleeni palaa jokin mennyt asia ja mietin, miten olisin voinut esimerkiksi välttää kyseisen tapahtuman tapahtumasta. Kirjoittajat myös sanovat, että ihmiset toimivat kulloisenkin hetken kyvykkyyksillä. Mielestäni olisi hyvä hyväksyä se tosiasia, että mennyttä ei saa muutettua ja sitä on turha murehtia, koska se vain kuluttaa voimavaroja. Tässäkin kohtaa korostuu lempeys itseä kohtaan, ettei joudu sisäisen kriitikon valtaan.

Kirja oli mielestäni hyvä opas itsensä kehittämiseen, sillä kirjan oppeja ja harjoituksia on helppo toteuttaa käytännössä. Tarkoituksenani oli syventyä stressinhallintaan sekä häpeän voittamiseen, koska niissä itselläni on eniten haasteita. Uskon, että monet ihmiset pystyvät samaistumaan siihen, että stressinhallinta voi olla välillä tuntua vaikealta, koska nyky-yhteiskunnassa painetta luo hyvinkin moni asia aina työstä ihmissuhteisiin. Häpeä on historian saatossa muodostunut tunne, mutta senkin kanssa pystyy elämään, kun ei anna sille valtaa. Omia juurtuneita tapoja ja ajatusmalleja voi olla vaikea muuttaa, mutta uskon, että keskittymällä yhteen asiaan kerrallaan, voi uudet ajatusmallit omaksua helpommin.