Kirjan nimi nappasi huomioni, koska ajattelin sen liittyvän virheisiin ja niistä oppimiseen. Olin oikeassa. Kirja oli todella paljon minun makuuni. Aihe on kiinnostava ja omakohtainen. Kirja on siis Mika Sutisen ja Mikko Kuitusen kirjoittama ”Mahtava Moka”.

Erinomaisiin suorituksiin keskittyminen ei tee paremmaksi

Pyrimme jatkuvasti tekemään parhaamme ja olemaan täydellisiä. Mitä on täydellisyys? Siihen ei oikein vastausta ole. Kai virheetön suoritus? Ehkä. Itse olen todella kriittinen siitä mitä teen, varsinkin jos aihe on itselleni tärkeä tai koen sen tärkeäksi. Näemme monien yrittäjien menestyvän ja näemme heidän onnistumisenansa. Virheitä ei tuoda esille, joten niistä ei olla tietoisia. Tulemme todella kriittiseksi ehkä tämän kautta. Kumminkin kaikki isot suoritukset, jotka ovat onnistuneet on vaatinut monta mokaa. Todella harvoin mikään on ensimmäisellä yrityksellä purkkiin mennyt.

Ulkopuoliset paineet. Media, ystävät, vanhemmat, pomo tai kuka tahansa voi tuoda painostusta tekemiseen. Monet kokevat jo koulussa, että pakko saada todella hyvä arvosana, koska vanhemmat ovat painostaneet. Sitten monet opiskelevat todellakin itsensä uuvuksiin. Se ei ole terveellistä eikä myöskään hyvä tapa oppia. Sosiaalinen media on varmasti yksi syistä monien stressille ja paineelle. Siellä ihmiset jakavat onnistumisensa ja iloisimmat hetkensä. Vain harvat kertovat kaiken. Onko myöskään terveellistä pitää epäonnistumiset tai virheet salassa? Ei todellakaan. Vanha sanonta menee, että ”virheistä oppii”. Lyhyt, ytimekäs ja toimii vielä tänäkin päivänä. Itse ainakin koen näin.

Olen paljon tehnyt mokia ja virheitä ja niiden kautta olen oppinut. Olen ollut huono myyjä, maalailemaan, kommunikoimaan ja urheilemaan. Miksi mainitsin urheilun? No, kaikki olemme harrastaneet jotain ja siksi koen, että se on hyvä esimerkki. Olemme kaikki olleet huonoja aluksi ja siksi olemme harjoitelleet. Virheitä on tapahtunut, jopa sellaisiakin mitä ei edes huomaa tai kiinnitä isompaa huomiota. Heti kun on kyseessä isompi asia niin paineet ovat kovat. Ei sen pitäisi olla niin. Itse olen pitänyt tätä ajatusta lähelläni, mutta silti en toimi sen mukaan. Pelkään tehdä virheitä. Virheet ovat onnistumisen alku. Oli hienoa huomata, että Tiimiakatemialla palkitaan pahimmasta mokasta. Siinä on kumminkin yritetty. Palkinto nimellä ”Kultamunaus” jaetaan projektille, joka epäonnistui yrityksestä huolimatta.

Miksi pelkäämme virheitä?

Niin kuin aikaisemmassa kappaleessa ohimennen mainitsin, niin itse koen että sosiaalinen media on yksi pienistä syistä siihen, miksi pelkäämme virheitä. Emme näe muiden tekevän, joten miksi minä tekisin? Siinä samalla syitä on monia muita. Meillä on kaikilla halu tulla hyväksytyksi. Virheiden kautta sitä ei koeta saaduksi. Vaan jos onnistuu, niin saa mainetta ja mammonaa niin sanotusti. Pelkäämme sitä, että meidät koetaan epäonnistuneiksi, luusereiksi tai miksi tahansa mikä ei vaikuta hyvältä. Tahdomme myös näkevämme itse itsemme onnistuneena. Helpommin ajattelemme itsestämme 10 huonoa asiaa kuin hyvää. Halumme on kova ja siksi annamme myös itse itsellemme painetta tekemiseen. Kaikki tietenkin omalla painolla. Joillain se on sairaalloista, miten kovasti vähättelee itseänsä ja yrittää isoilla teoilla uskotella itsellensä, että osaa ja onnistuu. Olemme myös kokeneet aikaisemmin varmasti epäonnistumisia. Ne muistuttavat huonoin puolin siitä, mitä on tehdä virheitä. Siinä tilanteessa ei haluta olla uudestaan. Tässä kumminkin on tämä upea ristiriita. Pyrimme täydellisyyteen, mutta täydellisyyttä ei pysty tekemään, jos ei opi virheistä ja virheitä ei haluta tehdä. No, mitä siis pitäisi toimia?

Halu miellyttää muita

Haluamme miellyttää muita ja se on normaalia. Joskus jopa yritämme miellyttää kaikkia. Hui, ihan kauhistuttavan vaikean kuuloinen asia. Mutta kyllä, niin teemme. Epäonnistumisia varsinkin tällaisen tehtävän ohella tulee, koska kaikkien miellyttäminen on lähes mahdotonta. Voit vaikka antaa kaikille naapureillesi sinisen ämpärin ilmaiseksi ja joku olisi halunnut punaisen. Haluamme onnistua ja se on mukavaa. Jos kaikki onnistuu niin se tuntuisi vaan niin hyvältä. Epäonnistuminen ei tunnu niin hyvältä. Sellainen ajatuskuva on yleinen. Sitten kun on epäonnistuttu niin siitä ei haluta puhua, joten sen kautta oppiminen on vaikeaa. Jäädään vain välttelemään sitä missä ei onnistuttu. Voi jälkikäteen vain tokaista, että en osannut enkä osaa.

Oma näkemys näistä.

Olen itse taistellut paljon epäonnistumisen pelon kanssa. En ole uskaltanut tehdä, koska entä jos en onnistu tai en osaa. Olen paljon yrittänyt sen takia imeä itseeni ajatus tapaa, että virheistä oppii, mutta en vain saa sitä usein vahvemmaksi. Minulla on yksi kokemuksen kautta tapahtunut hyvä esimerkki, jota muistutan itselleni välillä, kun tähän epäonnistumisen pelkoon sorrun.

Olen ollut kenkäharrastajana pitkään ja sen kautta kiinnostuin kustomoitujen kenkien maalauksesta. Mietin sitä varmaan neljä kuukautta ja sitten päätin vasta kokeilla. Kävin ostamassa noin kahdella kympillä halvat paskat siveltimet ja kasvomaaleja. Sitten hipsuttelin niitä kasvomaaleja niihin kenkiin kaverini kanssa. Hän teki omia ja minä omia. Niistä tuli ihan hauskat silloiseen silmään, koska no se oli eka kokeilu. Päätimme lähteä niiden kanssa kauppaan ja oli sade keli. Kaikki maalit halkeilivat ja melkein suurin osa putosi pois. En halunnut enää ikinä tehdä, koska epäonnistuin ja se meni ihan puihin.

Seuraavat kaksi vuotta ajatus oli mielessäni, kunnes vihdoin nousin ylös ja tokaisin itsekseni, että pakko nyt on tehdä asialle jotain. Tutkin mistä saa laadukkaita maaleja ja tarvikkeita. Tilasin sitten kahdeksalla kympillä tuotteita, joista jouduin maksamaan vielä tullit. Päätin, että kun tämän verta on nyt laitettu kiinni, niin on pakko opetella. Kysyin kavereilta kenkiä mihin he haluaisivat jotain. Se oli huono idea, koska ei ollut mukavaa lähettää kenkiä takaisin mitkä ei oikein ollut vielä kummoiset. Ensimmäiset, jotka muistaakseni tein oli ystävälleni Sakelle. Hänen kangaspintaiset Adidaksensa eivät kovin mukavasti ottaneet nahkamaaleja vastaan. Kangaspinta maalin kuivuttua kovettui eikä enää ollut joustava. Eivät olleet enää kauhean mukavat jalassa myöskään. No onneksi ne eivät olleet tärkeät kengät eikä muutenkaan käytössä. Myöhemmin tietoja oppiessa tajusin, että siihen olisi pitänyt käyttää maaliohennetta, joka olisi pitänyt maalin pehmeänä ja kangaspinta olisi säilyttänyt joustavuutensa. Voi paska.

Siitä nyt kaksi ja puoli vuotta eteenpäin. Olen oppinut enemmän kuin ikinä silloin ajattelin. Olen pidemmällä kuin olisin kuvitellut. Kokeilu, moka, kokeilu, moka, kokeilu ja vihdoin onnistuminen. Todella pitkä on ollut oppimiskaari ja virheet ovat syy miksi olen näin pitkällä. Välillä kaivan kaapista parin vuoden takaisia teoksia ja nauran itsekseni. En edes välillä osaa ajatella kehitystäni, koska mietin vain virheitä, enkä oppeja ja onnistumisia. Uskallus tekemiseen ja uskallus tehdä virheitä oli siis kannattavaa ja olen todella ylpeä itsestäni, että tein sen. Rakastan tehdä tätä ja en tekisi tätä ilman virheitä. Virheet kertovat, että on vielä opittavaa. Voinko oppia siis rakastamaan virheitä?