Kuuntelin kirjan, koska se oli sopivan mittainen kuunnella ja kirja kertoi minulle konkreettisia keinoja keskittymiskyvyn ja työnteon tehostamiseen. Kaikki 52 kirjan ohjetta eivät olleet minulle niin tärkeitä, sillä ne olivat itsestään selvyyksiä tai sitten olin jo sisäitänyt ne muista samaan aiheeseen liittyvistä kirjoista. Nostan kuitenkin esiin nyt ohjeet, jotka olivat minulle ajankohtaisia tai tiimilleni ajankohtaisia.

Switch tasking oli kirjassa käytetty termi perinteisen multitasking termin sijasta. Termit viittasivat siihen, että monen asian yhtä aikaa tekeminen heikentää keskittymis- kykyä ja huonontaa työnlaatua. Tähän pystyin samaistumaan, sillä monesti teen montaa asiaa yhtä aikaa ja suoriudun jostain niistä huonommin, kun pystyisin. Hommien välillä hyppely vie keskittymisen ja tehokas työn teko ei ole mahdollista, jos hyppely on jatkuvaa. Yritänkin ottaa kokeiluun ajoittaa päiväni niin, että minulla olisi yksi asia hoidettavana tiettynä aikana sitä päivää ja pieni tauko hommien välissä, jotta aivotkin saisivat pienen levon välissä. Jatkuva puurtaminen on kuluttavaa ja siitä ei seuraa niin hyvää jälkeä, kuin olisi mahdollista tehdä.

Kirjassa myös puhuttiin siitä, ettei aina tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Vaikka tämä neuvo kuulostikin olevan suunnattu enemmän perfektionisteille, pystyin minäkin tästä ottamaan oppia. On siis turhaa pyrkiä täydellisyyteen, kun riittävän hyvä tulos on se mikä tarvitaan. Ainahan siis voi pyrkiä parempaan, mutta jos parempaan pyrkiminen alkaa veroittaa hyvinvoinnistasi kannattaa harkita olisiko parempi tyytyä riittävän hyvään tulokseen. Se että polttaa itsensä loppuun täydellisyyteen pyrkiessä ei ole tilanne mihin kukaan haluaa joutua. Itse voisin koittaa välillä laskea henkilökohtaisia arviointi kriteerejäni, vaikka en luokittele itseäni perfektionistiksi en halua silti ali suoriutua.

Kirjassa puhuttiin myös muilta oppimisesta ja tähän peilasin asiakaskäyntejä, joita olen nyt Syksyllä ahkerasti sopinut. Muilta oppiminen sopii myös yhteen Tiimiakatemian arvojen kanssa. Asiakaskäynnit ovat olleet minulle opettavin osa akatemiaa. Se että olen tavannut ihmisiä, kuten Mikko Sjögren, jotka ovat oman alansa huipulla on ollut ensinnäkin helvetin siistiä, toiseksi opettavaista. Ihminen, joka on ikänsä työskennellyt alalla ja noussut sen huipulle tietää varmasti muita paremmin mikä alalla toimii, mikä ei ja millainen toiminta alalla tekee liiketoiminnasta kannattavaa. Seuraava tavoitteeni onkin solmia lisää asiakaskäyntejä ja tavata vielä enemmän ihmisiä, joiden kanssa verkostoitua ja pallotella ajatuksia.

Yksi pointti kirjassa oli turhien palaverien pitäminen. Minusta tuntuu, että meidän tiimillämme ei aina ole selkeää tavoitetta, joka palaverilla. Kirjassa puhuttiin siitä, että ihmiset haluavat todennäköisesti tehdä projekteja ja niin sanottuja oikeita töitä mieluummin, kuin olla palavereissa, mutta pelkäävät jäävänsä pois, jos eivät ole palaverissa paikalla. Mietin onko meidän tiimissämme samaa pelkoa. Muiden puolestahan en voi puhua, mutta omalla kohdallani voin sanoa, ettei ole. Toinen väite kirjassa oli, että säännölliset viikko ja kuukausi palaverit ovat suurimpia aika syöppöjä yrityksissä. Aluksi ajattelin, ettei se pidä paikkaansa, mutta sitten jäin kyseenalaistamaan meidän tiimimme omia viikkopalavereita ja mietin syövätkö ne oikeasti työaikaa. Isoin ongelma ehkä viikoittaisissa palavereissa on se, että kalenteriin pitää aina varata se tyhjä aika näille palavereille ja asiakaskäyntien ja muiden projektien työt pitää sopia muulle ajalle, jos toisaalta voitaisiin joustaa palavereissa olisiko meillä enemmän aikaa tehdä tuloksellista työtä. Ymmärrän kyllä viikoittaisten palaverien hyödyt, mutta olisiko joskus tärkeämpää sopia toinen asia sille ajalle ja myöhemmin lukea kattava muistio palaverista, kun itsellä on sille sopiva aika. Onko tämäkin työajan tehostamista.