Viisas pääsee vähemmällä 2.0

Kirjoittaja: Iina Laurikainen

2 lokakuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Valitsin Sampo Sammaliston kirjan viisas pääsee vähemmällä 2.0 – 52 päivitettyä vinkkiä tehokkaampaan ja onnellisempaan elämään sen mielenkiintoisen nimen perusteella. Kirja sisälsi kyllä monia hyviä vinkkejä vaikkei kaikki niistä ollutkaan itselle ajankohtaisia asioita. Ottamalla hyödylliset vinkit käyttöön kirjasta voi varmasti parantaa omaa elämäänsä ja saada enemmän hyötyjä irti erilaisista asioista. Ajattelin seuraavaksi kertoa vinkeistä, jotka itselle jäi mieleen kirjasta päällimmäisinä. Kirjassa oli myös monia muita hyviä vinkkejä mistä en nyt kerro mutta mitkä sai ajattelemaan omaa toimintaa.

 

Työn tauottaminen & keskeytysten vähentäminen

Tutkimusten mukaan tauoilla on iso merkitys työn tekemisessä. Kirjan mukaan hyödyllistä olisi työskennellä 90 minuutin ajan ja sitten pitää 20 minuutin tauko. Tälläisestä syklityksestä on hyötyä työn tehokkuuteen. On myös tärkeää, kun työskentelee tämän 90 minuutin ajan niin siinä ei tulisi mitään häiriöntekijöitä. Kuinka monesti kun olet keskittynyt johonkin niin jokin häiriöntekijä tulee ja keskittyminen herpaantuu? Tämän jälkeen monesti voi olla hankalaa palata samanlaiseen keskittymiseen. Toiset ihmiset, puhelin joka piippaa erilaisia ilmoituksia jne. Ympäristössämme on usein monenlaisia työntekoa häiritseviä tekijöitä ja ne on hyvä pyrkiä minimoimaan keskittymistä vaativiin tehtäviin varsinkin. Työskentelyn välissä pidettävillä tauoilla on merkitystä luovuuteemme, oppimiskykyymme sekä myös onnellisuuteenkin. Kun työskentelemme tämän 90 työnteon ja 20 minuutin tauotuksen mukaan meillä on mahdollisuus saada paljon enemmän aikaan lyhyemmässä ajassa kuin tekemällä töitä putkeen ilman taukoja.

 

Työpäivien ja -viikkojen suunnittelu (myös vapaa-aika)

Monet varmasti ajattelevat että suunnittelemalla päiviään/viikkojaan saisi enemmän aikaiseksi, mutta harva silti tekee sitä. Kuulemma tutkimusten mukaan he jotka suunnittelevat joka aamu ainoastaan viisi minuuttia tulevaa päiväänsä saavat myös enemmän aikaan sinä päivänä. Tämä kuulostaa kyllä ihan järkevälle, mutta sitä ei ehkä tule niin ajatelleeksi. Kun suunnittelee päivänsä etukäteen niin tämä lisää oman ajankäytön hallinnan tunnetta muun muassa joka on sitten yhteydessä taas työtyytyväisyyteen ja onnellisuuteen. Tässä päiviensä suunnittelussa kalenteri on tärkeä apuväline. Oli se sitten sähköinen tai paperinen. Olisi kuitenkin hyvä jos kalenteri olisi lähes aina saatavilla, sillä sitten sinne olisi helppo siirtää myös yhtäkkiä mieleen tulevia asioita ja näin ne eivät pääsisi unohtumaan.

 

Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistäminen

Unella on iso merkitys hyvinvointiimme, mikä tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Tutkimustenkin mukaan liian vähäisellä unella on meille hurjasti negatiivisia vaikutuksia kuten; tehokkuuden sekä vastustuskyvyn aleneminen, luovuuden väheneminen, altistuminen huonoille ruokailuvalinnoille, oppimisen huonontuminen sekä altistuminen erilaisille vakavillekin sairauksille. Parempaan uneen kirja tarjosikin monta hyvää vinkkiä.

 

Jotta jaksamme myös sillä mitä syömme on paljon merkitystä. Suunnittelu auttaa paljon tässäkin asiassa. Suunnittelemalla tulevan viikon ruuat etukäteen ja ostamalla kaupasta vain niihin ainekset ei tule niin helposti sorruttua huonoihin valintoihin ruuan suhteen. Ihan perus terveellinen ja monipuolinen ruoka riittää, kun vain muistaa pitää ruokailurytmin eli syödä tarpeeksi usein oikean kokoisia annoksia, jotka sisältävät kaiken tarpeellisen. Jos ruokailuvälit venyvät turhan pitkiksi silloin helposti altistuu houkutuksille. Tämä vaikuttaa myös mielialaamme ja vireyteemme.

 

Koska nykyään monet istuvat lähes koko päivänsä työn/koulun vuoksi olisi senkin takia kovin tärkeää harrastaa jonkinlaista liikuntaa. Jotta liikkumaan lähtemisestä tulisi helpompaa, kirja tarjosi tähänkin useita vinkkejä. Kuten esimerkiksi laittamalla illalla vaatteet valmiiksi aamulenkille lähtöön, kotijumpan teko telkkaria katsellessa, kavereiden/perheen kanssa liikkuminen, suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus liikunnassa sekä tulosten kirjaaminen ylös. Jotta liikunta olisi mahdollisimman mielekästä ja pysyvää siitä pitäisi myös aidosti nauttia.

 

Kaikkinensa kirja oli mukavaa luettavaa, vaikka sisälsikin paljon asiaa ja mieleen painettavia juttuja. Sisältö oli selkeä sillä kirja sisälsi 52 vinkkiä eli erilaista aihetta ja jokaisella niistä oli oma otsikkonsa. Aiheita oli laajasti ja tästä kirjasta varmasti jokaisen on helppo saada edes joku hyödyllinen vinkki itselleen.

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

0 kommenttia

Lähetä kommentti