Tunteiden herättämistä on kuvailtu yhtenä onnistuneen brändäyksen tunnusmerkeistä. Jotkut osaavat ajatella, että negatiivinenkin julkisuus on julkisuutta, ja ovatpa jotkut yritykset ottaneet röyhkeyden ja provosoinnin omaksi jutukseenkin.

Eräs mielipiteitä herättävä merkki on monelle suomalaiselle tuttu Makia. Ensimmäinen henkilökohtainen muistoni brändiin liittyen on, kun siskoni tuli kotiin ja tokaisi ”ostin Makian paidan!”. Minä ja vanhempani ihmettelimme, milloin siskoni on alkanut käyttämään tuollaista murretta ja oletimme, että Makialla hän tarkoitti makeeta. Tivasimme, että niin millainen paita. Pian tajusimme, että kyseessä on vaatemerkki. Ainakin Makia on onnistunut nimivalinnassaan. Ja tuosta hetkestä eteenpäin on Makia tullut itselleni yhä enemmän ja enemmän tutuksi.

Näen Makian porukassa sekä tarinassa jonkun verran tiimiämme. Vaikka alkutaipaleemme ei lähtenytkään kellarioluista (toki nestemäinen verkostoituminen ei ole meillä aivan taka-alalle jäänyt), oli meilläkin alkuun intoa enemmän kuin osaamista, niin kuin näilläkin pojankolleilla 20 vuotta sitten. Jatkuvasti Makiankin taipaleella on mietitty, mistä saadaan rahaa, ja on haviteltu isoja juttuja. Tämä tuntuu olevan tällä hetkellä hyvin ajankohtaista tiimissäme.

Tänä päivänä Makia on aikalailla siellä, missä haluaakin. Se on levinnyt kansainvälisenäkin menestystarinana ja heidän tuotteitaan löytyy kivijalkamyymälöistä 26 eri maasta. Makian takana on parkatakki, jonka jokainen on varmasti edes jonkun tuttavan päällä nähnyt. Tie ei ole ollut helppo, ja konkurssin partaalla Makia on useampaankin otteeseen ollut. Mikä Makian on sitten saanut selviämään vaikeista ajoista?

Enkelisijoittaja Sebastian Koreneff tuli ja pisti rahansa kiinni Makiaan. Ei kerran, taikka kaksi, vaan useammankin kerran. Kirjaa lukiessa hieman hämmästelin, miten hän oli osannut nähdä Makiassa niin suuren potentiaalin ja antaa rahaa useammankin kerran, vaikka välillä hommasta ei meinannut tulla mitään, mutta näköjään uskallus kannatti. Nyt Koreneff istuukin Makian hallituksessa.

Sinnikkyyttä ei näiltä jätkiltä ole muutoinkaan puuttunut. Ensiksi Nordea menetti uskonsa firmaan eikä myöntänyt lainaa. Kun myös Finnveran virkamies kieltäytyi antamasta yritykselle takausta, ei asiaa ruvettu harmittelemaan, vaan yhteyttä otettiin johtoportaikolla ylempään tahoon. Ja vielä ylempään. Kari Haapalainen perusteli ja perusteli, ja lopulta hän soitteli työ- ja elinkeinoministeriön korkeimman virkamiehen kanssa, joka oli puhelun aikaan lomalla Saksassa. Ja niin vain lopulta tämä iso herra hoiti asiat niin, että Finnvera peruutti aiemman päätöksensä, ja myönsi Makialle lainantakauksen. Koskaan ei pidä luovuttaa, ja sinnikkyys palkitaan. Usein sinnikkyys myös tekee suurimman vaikutuksen.

Olen itse haaveillut vaatebrändin perustamisesta jo pitkään. Ehkä isoin konkreettinen oppi, jonka kirjasta sain, oli se, miten vaatemallisto kannattaa ensiksi myydä, ja vasta sitten valmistaa. Mikäli vaatteita valmistuttaa helvetillisen läjän ja sitten vasta miettii, että miten nämä retkut saa myytyä edes ok-tasoisella katteella, ollaan aika syvissä vesissä hyvin nopeasti. Tällä vältytään myös siltä, että myymistä joutuu tekemään väkisin tai jopa tuputtaen.

Mielipiteiden herättäminen on tosiaankin eräs Makian tunnettavuuden tekijöistä. Eräs kohu liittyi siihen, kun Makia päätti vetää tuotteensa pois myynnistä Kärkkäisen tavarataloista. Itse tavarataloissa ei ollut mitään vikaa. Tavaraa meni niissä hyvin kaupaksi. Ainoa ongelma oli Juha Kärkkäisessä, ja hänen juutalaisvastaisissa mielipiteissään. Moni saattaisi ajatella, että miksi yhden johtoportaassa istuvan henkilön mielipiteillä olisi väliä, jos kaikki toimii muuten. Itse arvostan kuitenkin suuresti, että Makia on pystynyt tekemään niin suuren päätöksen, että heille solidaarisuus ja tasa-arvo on ollut niin paljon suuremmassa osassa, kuin yksi hyvä myyntiväylä. Toki Makia myös sai asiakkailtaan paljon palautetta Kärkkäisestä, eikä päätös yhteistyön lopettamisesta johtunut ainoastaan Makian perustajien arvomaailmasta, vaan myös kuluttajien. Arvot ja bisnes ovat asia, jotka on välillä todella vaikea yhdistää. Bisneksessä kuitenkin kannattavuus on avainasemassa, ja muiden ihmisten tunteet jätetään yleensä viimeiseksi. Toivoisin itse tähän muutosta. Ajattelen, että myös yrityksillä on suuri vastuu ja voima tehdä maailmasta parempi paikka, ja haluan ainakin itse omalla yrittäjänurallani viedä eteenpäin ajatusta siitä, että arvojen tulisi olla lähes tärkein asia yrityksessä. Mielestäni rahan ei tulisi mennä tasa-arvon ja solidaarisuuden edelle. (Tätä esseetä kirjoittaessa minulla on kieltämättä hieman ristiriitainen fiilis, sillä vajaa vuosi sitten olin tiimini kanssa ohjaamassa liikennettä Kärkkäisellä. Ehkä mukana oli hieman ryhmäpainetta, sillä jo silloin ajattelin toimivani hieman arvojeni vastaisesti.)

Toinen suuri kohu liittyi Makian plagiointisyytöksiin. Makialta löytyy useampi printtikuva, jotka ovat kuin lähes kopioita muiden merkkien logoista tai kuvituksista. Heti kohun alettua Makia myönsi ottaneensa inspiraatiota muista, ja perustelivat tätä myös katumuodin kulttuurilla, jossa lainaukset, referenssit ja samplaukset ovat lähes arkipäivää. Mikä on kieltämättä täysin totta. Makia oli aikaisemmin tehnyt yhteistyömalliston Katajanokan venekerhon kanssa, ja mallistossa käytettiin kerhon logoa. Molemmat yhteistyön osapuolet olivat tyytyväisiä eikä ongelmaa ollut. Kun Makia taasen käytti Merenkävijöiden logoa, unohtui heiltä eräs tärkeä steppi: luvan kysyminen. Ja siitä alkoikin melkoinen soppa, joka ei kieltämättä selity edes katumuodin kulttuurilla.

Ymmärrän täysin, miksi Merenkävijät (ja vastaavissa tilanteissa yleensäkin olevat brändit) loukkaantuivat, kun heidän designinsa vietiin. Yrityksen logon tai kuvituksen keksiminen ei ole helppoa, ja kun siinä onnistuu ja on itse vihdoinkin tyytyväinen, haluaa siitä pitää kiinni kynsin ja hampain. Kun pienempi yritys ”varastaa” isommalta, siitä käytetään sanaa punching up. Tämä on lähtökohtaisesti ollut yleensä hyväksyttävää, sillä pienempi yritys harvoin tästä kopioinnista hyötyy niin paljoa, että olisi isommalle yritykselle uhka. Punching down taas tarkoittaa samanlaista tilannetta mikä esimerkiksi Makialla juurikin kävi, eli he isompana yrityksenä kopioivat pieneltä pursiseuralta, ja tällaista toimintaa yleensä katsotaan syystäkin pahalla. Turhautuisin itse syvästi, jos yhtäkkiä huomaisin kotimaani suurimpien vaateyritysten käyttävän lähes identtistä logoa, kuin omani. Mikäli inspiraation ottamiseen kysytään lupa ja parhaassa tapauksessa saan jopa julkista krediittiä (josta olen jo etukäteen tietoinen), on asia eri. Tässä kohtaa Makia munasi, ja he ovat sen itsekin todenneet. Onneksi tälläiset tilanteet ovat niitä kaikista opettavaisimpia, ja samaa virhettä Makia tuskin enää tekee. Eikä varmasti moni mukaan yritys, kun ovat kohua seuranneet sivusta.

Makia on tunnettu paitsi omista, myös yhteistyömallistoistaan. Nykyään kollaboraatiot ovat yhä suositumpia, ja niitä tehdään niin vaikuttajien, kuin muidenkin yritysten kanssa. Itse rakastan tätä kulttuuria, jossa kaksi yritystä lyö hynttyitä yhteen. Toki tälläiset yhteistyöt eivät ole helppoja, mutta niissä on onnistuttuaan jotain ihanan yhteisöllistä. Olemme esimerkiksi Happy Secondin kanssa pohtineet tekevämme yhteistyötä Bean&moren kanssa. He ovat viime aikoina kärsineet suuresta asiakaspulasta, joten olisi mahtavaa, jos saisimme jollakin yhteistyökuviolla autettua myös heitä. Toki myös yhteistöissä on rahallisen hyödyn aspekti, mutta en antaisi sen olla etusijalla.

Makian 20-vuotistaipale ei ole tosiaan ollut kivetön. Päinvastoin, tuntuu, että muuta se ei ole ollutkaan kuin soraista safaria. Kuitenkin Makia on tänä päivänä aikansa huipulla, ja mieletön inspiraatio siitä, että vaikka yhtenä ajankohtana kaikki tuntuu kaatuvan ja joudutaan elämään kädestä suuhun, jotta kulut saataisiin katettua, ei tule _koskaan_ luovuttaa. Tuntuukin, että Makian vuoristoratamainen matka on tehnyt juuri Makiasta Makian. ”Varo kopiointia – on vain yksi Makia”.

Vaikka ei olisi vaatebisneksestä kiinnostunut, niin Makian tarinaan kannattaa ehdottomasti perehtyä – erityisesti kyllä tämän kirjan muodossa. Vaikka kirja on pitkä, on se kirjoitettu mielenkiintoisella ja humoristisella tavalla. Tuntuu, kuin lukiessa välillä olisi ollut itse poikien messissä kellarissa ompelemassa takinhihoihin kangasmerkkejä samalla keskikeppanaa ryystäen.

Calm seas never made a good sailor. Tämä lause meneekin hyvin yhteen Makian sloganin kanssa: Through the rough seas.