Veikkauskratia

Kirjoittaja: Veikka Kurkinen

18 helmikuun, 2022

Lähdeteos: Veikkauskratia

Lähdeteoksen kirjoittaja: Senja Larsen

Teoriapisteet: 2

Veikkauskratia on kirja suomalaisesta vedonlyöntimonopolista Veikkauksesta ja sitä ympäröivistä kummallisuuksista sisältäen valtavan määrän hämärää rahaa, korruptiota, väärennettyä tai maksettua tietoa ja lakien kiertämistä – tämä kaikki hyvän tekemiseksi käärittynä uhkapeliriippuvaisten sairaiden suomalaisten kustannuksella.

Veikkaus on mielenkiintoinen monopoli. Sen perusteena on, että Veikkaus voi estää paremmin uhkapelaamisen haittoja, kuin jos toiminta olisi vapaata. Loppujen lopuksi kuitenkin tulos on päinvastainen. Veikkaus on pelannut itsensä uskomattoman vankkaan asemaan, koska Veikkauksen tulot on brändätty menemään suomalaisten hyväksi. Veikkaus rahoittaa valtavasti erilaisia järjestöjä, lajiliittoja ja muita toimijoita rahalla, joka muutoin olisi tultava valtion budjetista. Vapauttamalla valtio tästä paineesta kansanedustajat voivat budjetoida vapautuvaa rahaa muihin asioihin. Tilanteessa, jossa Veikkausrahoitus loppuisi vaadittaisiin valtiolta suuria leikkauksia tai veronkorotuksia, jotta järjestötuet saataisiin säilytettyä samalla tasolla. Ongelmana on se mistä nämä Veikkausrahat tulevat.

Veikkauksen tuloista massiivinen osa tulee uhkapeliongelmaisilta pelaajilta. Nämä pelaajat ovat lähes poikkeuksetta kaikkein vähävaraisimpia, joilla ei todellakaan olisi varaa pelata uhkapelejä. Veikkauksen pelit, etenkin pelikoneet, ovat kuitenkin suunniteltuja niin koukuttaviksi, että nämä pelaajat tulevat aina palaamaan niiden pariin uudestaan. Näitä pelaajia ovat etenkin eläkeläiset, työttömät, nuoret opiskelijat ja maahanmuuttajat – toisin sanoen kaikkein vähävaraisimmat. He pelaavat pelejä, koska uskovat kykenevänsä voittamaan. He uskovat osaavansa pelata näitä uhkapelejä. Todellisuudessa kuitenkin nämä pelit ovat suunniteltuja niin, että ne palauttavat pelatusta eurosta keskimäärin vajaat yhdeksänkymmentäsenttiä takaisin.

Tämä tilanne on hyvin kyseenalainen, että järjestöjä rahoitetaan kaikista vähäosaisimpien varoilla. Kuitenkaan peliriippuvaiset eivät todella ymmärrä mistä on kyse. Jos heiltä menisi kysymään, että haluaisitko antaa kaikki varasi ja ottaa velkaa rahoittaaksesi esimerkiksi keski-ikäisen pariskunnan oopperaharrastusta hän todennäköisesti kiistäisi. Sitä hän kuitenkin todellisuudessa juuri tekee.

Veikkaus tienaa pelikoneillaan valtavasti ja he sijoittavatkin pelikoneita niihin paikkoihin, joissa niitä pelataan eniten. Tämä tarkoittaa juuri vähävaraisten asuinalueiden lähikaupat, kioskit ja baarit. Se on tilastollisesti todennettua, että pelikoneita sijoitetaan todella paljon vähävaraisten asuinseuduille, kun taas rikkaiden asuinalueiden läheisyydestä pelikoneita saa oikein etsiä. Yrittäjät eivät aina voi asialle mitään. Pelikoneet voivat olla monien kioskien kannalta todella merkittävässä roolissa liiketoiminnan kannattavuuden parantamiseksi, sillä Veikkaus maksaa provisiota koneella pelattavasta määrästä. Tämä on siinäkin mielessä kyseenalaista, että eihän tuolloin motivoida huomauttamaan potentiaaliselle ongelmapelaajalle omasta asiastaan, sillä se vähentää yrittäjän tuloa. Sama pätee periaatteessa myös alaikäisiin.

Uhkapelien mainonta on myös hyvin kyseenalaista ja osin laitonta. Veikkaus on kuitenkin kiertänyt asiaa valtavasti. He myös mainostavat esimerkiksi alaikäisille ja kun asiasta kysytään, on perusteluna ainoastaan se, että eivät he ole kohdentaneet mainontaansa varsinaisesti alaikäisille. Kaikki suomalaiset ovat joutuneet Veikkauksen mainonnan kohteeksi niinkin pahasti, ettei sitä välttämättä edes tiedosta. Ei suomalaiset itse välttämättä edes huomaa sitä, kuinka omituista on, että joka paikassa minne menee, on tarjolla oma pieni kasino. ”Suomalainen voittaa aina” on kaikille tuttu hyvin kyseenalainen mainoslause. Lotto on kaikille tuttu käsite ja varsinkin aiemmin sitä pidettiin suorastaan perinteenä. Veikkauksen lehdistötiedotteiden seurauksena syntyneet uutiset ”Loton jättipoteista” ja lottovoittajista ovat jatkuvasti esillä ja niitä julkaistaan usein sellaisenaan ilman minkäänlaista journalismia. Tällaisella mainonnalla herätellään suomalaisissa omaa unelmaa lottovoitosta. Suomalaisille tehdyssä kyselyssä siitä, kuinka voi rikastua suurin osuus tuli lottovoitolle. Vasta sen jälkeen vaihtoehtoina tulivat mm. sijoittaminen, kova työnteko ja perintö.

Veikkaus kuitenkin on saanut jatkaa toimintaansa, sillä sen potentiaalisia häiriötekijöitä on hiljennetty kestitsemällä Veikkauksen loma-asunnoissa, VIP-aitioissa ja kisamatkoilla, sekä rahoittamalla. Veikkausta valvovat tahot saavat rahoituksensa ja palkkansa Veikkaukselta itseltään. Kuten kirjassa hienosti sanottiin ”On vaikeaa ymmärtää rahoituksen lisäksi muuta syytä, miksi hevoskasvatuksen keskusjärjestö voimakkaasti tukisi uhkapelaamista”. Ei kannata purra ruokkivaa kättä, kuten sanonta kuuluu. 

Veikkaus itse viestii, että paras keino vähentää ongelmapelaamista on tunnistautumisen vaatiminen. Kuitenkin pelaajan tunnistautuessa Veikkaus saa täydellistä dataa pelaajista, millä kohdentaa markkinointia ja toimintaa entistä paremmin, jotta pelaaja palaa takaisin pelikoneen ääreen. Onhan Veikkauksen asiakaspalvelusta myös soiteltu asiakkaille, jos he ovat olleet liian kauan poissa pelien ääreltä – on kyseessä ongelmapelaaja, tai ei.

Veikkauksen kanssa toimivat tahot tienaavat todella paljon ja voivat hyvin, vähävaraisten kustannuksella. Tästä toiminnasta on kuitenkin saatavilla hyviä oppeja. Kannattaa mm. lisätä tarjontaa alueellisestikin kohdentaen potentiaalisimpiin ostajiin. Kannattaa markkinoida mielikuvilla, kuten Veikkauksen kanssa markkinoidaan sillä, että ”tehdään hyvää” ja ”suomalainen voittaa aina”. Sidosryhmiin panostaminen voi olla yrityksen menestymisen kannalta erityisen tärkeää. Jos panostat sidosryhmiin, jotka voivat omalla tahollaan edistää omaa toimintaasi, on se kuin tukiorganisaatio yrityksellesi.

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti