Intro

Kuuntelin Senja Larsenin Veikkauskratian useiden suositusten houkuttamana. Kokemus oli varsin sykähdyttävä; Olin kyllä tiennyt, ettei Veikkauksen toiminta ole niin puhtoista, kuin mainospuheissa annetaan ymmärtää, mutta olin silti häkeltynyt siitä lokaläjästä, jonka se kätkee sisäänsä. Tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta, että nykypäivänä voitaisiin perustaa yritys, jonka tuote on voimakasta riippuvuutta aiheuttava ja jonka toiminta vieläpä naamioidaan riippuvuuden uhrien auttamiseksi. Veikkauksen olemassaolon perusteena pidetään sitä, että tiukan monopolin avulla peliriippuvuutta voidaan hallita helpommin. Lisäksi toiminnan julkisivuna pidetään vähävaraisten kansalaisten avustamista esimerkiksi järjestöjen ja urheiluseurojen kautta. Karu totuus on kuitenkin se, että Veikkauksen toimintaa rahoittaa pääosin sosiaalitukien varassa elävät kansalaiset ja eniten Veikkauksen miljardeista hyötyvät yhtiön avainrooleissa istuvat jo valmiiksi hyvin toimeen tulevat pamput.

Valtion monopolit

Suomen valtion tämänhetkisiä monopoleja ovat ainakin Veikkaus, VR, Posti ja Alko. Monopoleja on perustettu valvomaan ja säätelemään mahdollisesti haittavaikutuksia aiheuttavien tuotteiden myyntiä sekä turvaamaan hyvinvointivaltion välttämättömäksi nähtyjä palveluita. En itse ole lähtökohtaisesti monopolien kannalla, koska näen niissä liian suuren riskin ylirahastukseen sekä toimimattoman liiketoiminnan keinotekoiseen ylläpitämiseen valtion rahalla. Uskon avoimen kilpailun luovan terveemmät markkinat ja reilumman markkinalähtöisen hinnoittelun, jonka lähtökohtana on terveen liiketoiminnan pyörittäminen ja kannattamattoman liiketoiminnan lopettaminen tarvittaessa.  

Miten Veikkaus toimii

Veikkaus Oy on vuonna 2017 Raha-automaattiyhdistyksen, Fintoton ja Veikkauksen yhdistymisen myötä perustettu yhtiö. Veikkauksen perustamisen jälkeen (1940) sen valikoimaan kuului lähinnä vakio-muotoinen urheiluveikkaus. Rahapelaaminen sai ison boostin Suomessa 1970-luvulla, kun Italiassa kehitetty Lotto-peli rantautui Suomeen. Sodan sukupolvi ja yhteiskuntaa uudelleen rakentava kansa innostui lottoamaan motivaattoreinaan mahdollinen äkkirikastuminen sekä loton markkinoinnissa paljon käytetty yhteisvastuullisuuden ajatus. Loton ympärille luotiin alusta asti narratiivia suomalaisista lottokansana. Markkinoinnissa paljon käytetty teema oli, ettei haittaa, jos käyttää viikoittain pienen summan lottoon, koska sen avulla rakennetaan yhdessä entistä parempaa yhteiskuntaa ja mahdollinen voitto on mahtava bonus.

Vuoteen 2017 asti Suomessa toimi kolme erillistä rahapeliyhtiötä. Raha-automaattiyhdistyksellä (Ray, 1938-2017) oli yksinoikeus pelikoneisiin ja pelisaleihin, Fintoto (2001-2016) hoiti ison osan toto-peleistä ja Veikkauksella (1940-2016) oli oikeudet raha-arpajaisiin sekä veikkaus- ja vedonlyöntitoimintaan. En tarkastele tässä esseessä näitä yhtiöitä erillisenä, vaan kun puhun Veikkauksesta, tarkoitan lähtökohtaisesti näiden kolmen yhdistelmää, eli nykyistä Veikkaus Oy:tä.

5 prosenttia Veikkauksen asiakkaista tuottavat puolet yhtiön liikevaihdosta. Yhtiötä on kritisoitu muun muassa siitä, että se sijoittaa suurimman osan peliautomaateista alueille, joiden asukkaat ovat taloudellisesti heikossa asemassa. Peliautomaattien sijoittelut sekä Veikkauksen vastuuttomaksi syytetty markkinointi johtavat siihen, ettei peliriippuvaisilla ole minkäänlaista mahdollisuutta välttää niiden aiheuttamia impulsseja. Sijoittelua ja markkinointia perustellaan yhtiön sisällä tehokkuudella – sijoitetulle pääomalle täytyy yhtiön näkökulmasta tietenkin saada maksimaalinen tuotto. Julkisuudessa Veikkaus kuitenkin mainostaa olevansa ensisijaisesti vastuullinen ja yhteiskunnan hyvinvointia tukeva yhtiö.

Kaupat, kioskit ja ravintolat ovat riippuvaisia Veikkauksen peliautomattien ja pelipisteiden tuomista sijoituspaikkamaksuista, joita maksettiin vuonna 2017 yli 163 miljoonaa euroa. Kauppiailla on siis suuri kynnys luopua peliautomaateista, vaikka niiden ylläpitäminen olisikin kauppiaan tai yrityksen arvojen vastaista. Lisäksi Veikkaus rahoittaa urheilua ja erilaisia yleishyödyllisiä yhdistyksiä niin valtavilla summilla, että sillä on käytännössä kontrollissaan lähes koko suomalainen kilpaurheilu- ja yhdistyskenttä. Veikkauksen toiminnan kritisoiminen tai siitä irtisanoutuminen on näille organisaatioille niin suuri taloudellinen riski, ettei siihen kannata lähteä. Veikkauksella on vaikutusta myös yksittäisten urheilijoiden uriin; Esimerkiksi Leo Komarov ei saanut pelata Suomen jääkiekkomaajoukkueessa muutamaan vuoteen, kun hänellä oli sponsorisopimus ulkomaisen rahapeliyhtiön kanssa. Tätä ei tietääkseni ole mitenkään todennettu, mutta mielestäni on melko ilmiselvää, että ennen sponsorisopimusta hän pelasi lähes vuosittain maajoukkueessa ja sopimuksen päättymisen jälkeen teki paluun Leijoniin.

Veikkauskratia tuo rajulla tavalla ilmi Veikkauksen toiminnan kaksinaamaisuuden: peliongelmaisten rahoilla rahoitetaan peliongelmien ylläpitämistä ja pokkana väitetään, että se on auttamista ja ongelman hallitsemista. Veikkauksella on taloudelliset tavoitteet ihan niin kuin millä tahansa muullakin voittoa tavoittelevalla yhtiöllä. Veikkauksen tuotoista eivät hyödy tasapuolisesti kaikki Suomen kansalaiset, vaan varat ohjataan yhtiön omille päättäjille sekä tahoille, jotka allekirjoittavat Veikkauksen toiminnan ja pitävät sitä esillä omassa toiminnassaan. Veikkaus myös kerää hyvin yksilöllistä dataa uhriensa pelaamiskäyttäytymisestä ja todistetusti käyttävät sitä hyväkseen houkutellakseen jo koukussa olevia pelaajia pelaamaan lisää.

Tarvitaanko veikkausta?

Yllä oleva kuva havainnollistaa Veikkauksen toiminnasta hyötyjien ja häviäjien suhdetta. Veikkauksen jakamista rahoista suuri osa menee hyviin käyttötarkoituksiin, millä sen olemassaoloa perustellaan. Kuitenkin Veikkaus kontrolloi voimakkaasti tahoja, joita se rahoittaa. Lisäksi se salailee peliongelmien aiheuttamia haittoja, joista sillä on dataa paljon julkisuudessa ilmoitettua enemmän. Nykymuotoisena Veikkaus aiheuttaa mielestäni enemmän ongelmia ja kerää rahansa väärillä tavoilla, jotta monopolin ylläpitäminen olisi perusteltua. Rahapelimonopolin tulisi olla valtion kontrollissa, jota Veikkaus ei ole. Yhtiön toiminta ei ole valtion yhtiöksi tarpeeksi avointa ja pelkästään se olisi mielestäni peruste purkaa monopoli. Nähdäkseni ainoa moraalisesti hyväksyttävä tapa Veikkauksen toiminnan jatkamiseksi olisi vapauttaa sen pelikäyttäytymisestä keräämä data tutkimuskäyttöön ja tuoda sen talous valtion budjettiin. Tällöin päästäisiin tutkimaan peliriippuvuuden aiheuttamia todellisia kustannuksia ja sosiaalisia ongelmia sekä yhtiön voitosta pääsisi valtion kassan kautta hyötymään koko yhteiskunta, eikä tarkkaan valittu lojaalien edunsaajien joukko.

Lahko

Veikkauksen toiminta on mielestäni hyvin suurelta osin lahkomaista. Se kontrolloi rahoittamiensa yleishyödyllisten järjestöjen ja urheilijoiden toimintaa ja sananvapautta. Veikkauksen edunsaajat eivät asetu poikkiteloin tai kyseenalaista peliyhtiön toimintaa. Kyseessä ei ole normaali yhteistyö, vaan Veikkaus on tehnyt rahoittamistaan tahoista sille riippuvaisia ja käyttää tilannetta härskisti hyväkseen. Suuresta raha-automaatista irtautuminen on isolle osalle Veikkauksen edunsaajajärjestöistä taloudellisesti käytännössä mahdotonta.

Outro

Kirja herätti paljon tunteita pelkästään sen esille nostamien moraalisten ristiriitojen vuoksi. Lisäksi omat kokemukseni peliriippuvuudesta muistuivat kirjan myötä mieleeni aiheuttaen moninaisia tuntemuksia. Olen ollut rahapeliriippuvainen useiden vuosien ajan, ja itselleni kaupoissa olevat rahapeliautomaatit olivat vahvin houkutin pelaamisen pariin. Selkeästi jäsennelty kuvaus Veikkauksen tavoista lypsää peliriippuvaisia viimeiseen asti auttoi ymmärtämään omaa riippuvuutta ja löytämään selkeitä syitä sille, miksi pelaamisesta oli niin vaikeaa päästä eroon. Suosittelen Veikkauskratian lukemista kaikille, jotka haluavat ymmärtää Veikkauksen toimintaa, mutta ennen kaikkea heille, jotka vielä perustelevat Veikkauksen tukemista sen jakamilla tuilla ja avustuksilla.