Kaikki kuluttamisesta

Kirjoittaja: Pyry Karjalainen

7 tammikuun, 2022

Lähdeteos: Kaikki kuluttamisesta: Näin aloin käyttää rahojani paremmin

Lähdeteoksen kirjoittaja: Julia Thuren

Teoriapisteet: 2

Julia Thurenin kirja ”Kaikki kuluttamisesta – Näin aloin käyttää rahojani paremmin” on teos, joka kansantajuistaa kiitettävästi kuluttamista ja siihen liittyviä ilmiöitä. Kirja onnistui siinä jopa niin hyvin, että se oli tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana vuonna 2021. Teos oli luonnollista jatkumoa vuonna 2019 julkaistulle kirjalle ”Kaikki rahasta – Näin säästin kymppitonnin vuodessa”. Thuren luo heti alkuun aikaisempaan teokseen humoristisen sillan läväyttämällä siinä esiintyneen ytimekkään ohjeen ”Älä osta mitään turhaa paskaa”. ”Kaikki kuluttamisesta” kairaa kiitettävästi keskiluokkaisen kalloon (sillä se on kirjailijan mukaan kirjoitettu juuri siitä perspektiivistä), mutta ei suinkaan jätä köyhyyttä, eriarvoisuutta tai suurempaa vaurautta huomiotta. Kuka tahansa voi teokseen tarttua, mutta väittäisin että eniten siitä saa irti jos ei ole jo valmiiksi perehtynyt kuluttamisen nykyisiin ilmiöihin sekä sen historiaan.

Laman jälkeen 1990-2000 lukujen kohdilla tapahtui kuluttamisen murros kun esimerkiksi vaatteet ja sisustustarvikkeet tulivat laajemmin ja halvemmin saataville. Synnyin itse tähän murrokseen ja täten kulutuskäsitykseni ovat syntyneet sellaisessa historian pisteessä missä olen todistanut ympärilläni yltäkylläisyyttä. Vaikka en ole suinkaan syntynyt suureen vaurauteen, voisin luonnehtia, etten ole ikinä kokenut negatiivista niukkuuden kokemusta. Runsauden tulva ja kulutusmenojen kasvu korreloi suuresti hiilijalanjäljen kanssa. Hiilijalanjäljestä liikkuminen vie 30 %, asuminen 25 %, ravitsemus 20 % sekä muut tavarat ja palvelut 25 %. Luvuissa harhaanjohtaa vahvasti se, että niihin lasketaan vain ne päästöt jotka tuotetaan Suomen maantieteellisellä alueella. Tutkimustiedon mukaan puolet päästöistämme syntyvät kuitenkin ulkomailla. Siksi kokonaisvaltaiseen hiilineutraaliuteen on huomioitava myös muualla epäsuorasti tuottamamme päästöt.

Runsauden tulvaa on seurannut uuden niukkuuden liikehdintä. Tätä on siivittänyt tietoisuuden kasvaminen sekä mm. IPCC-ilmastopaneelin julkaisemat tilastot, jotka linkittyvät vahvasti kulutuksemme tasoon. Olen astunut aikuistuessani ”uuden niukkuuden” aikaan, jossa olen vapaaehtoisesti kieltäytynyt kuluttamasta ja kokenut ylikulutuksen todellisen tuhoisana voimana. Thuren kuvaa kirjassa kokemuksiaan milleniaalina kummaltakin puolelta kulutuskulttuuria. Reflektoidessa yllämainittuja tilastoja ja tutkimustietoa voin yksilötasolla hahmottaa toimineeni turhautumisen ja ahdistumisen sijasta. Vegaaninen ruokavalio, julkinen liikenne, vihreä sähkö tai kuukausittainen päästökompensiaatiokaan ei kuitenkaan yksilötasolla ole tarpeeksi. Vaaditaan systeemien muutoksia kaikilla sektoreilla.

Thuren avaa hauskasti selittelyindeksin omana toiminnanohjaajanaan. Kun kuluttaa ja joutuu selittämään toimintaansa, on usein kognitiivisessa dissonanssissa toimimassa arvojensa vastaisesti. Tähän tepsii Thurenin mukaan uudet tavat. Kun oma selittelyindeksini ei enää tieteen ja tilastojen edessä voinut kuin poksahtaa, ryhdyin toimimaan ja aloin yksinkertaisilla päätöksillä vähentämään hiilijalanjälkeäni. Oma näkemykseni kaikesta kuluttamisesta viipaloituu pitkälti Occamin partaveitsellä, eli sillä, että selitysvoimaisista teorioista tulisi valita yksinkertaisin. Sen sijaan, että mietitään miten turhake voitaisiin valmistaa / kuluttaa ekologisemmin, on aina ekologisempaa jättää se ostamatta ja vielä parempi jättää se kokonaan tuottamatta. Olenkin Thurenin kanssa yhtä mieltä siitä, että itsestään tulevat kuluttamisen tavat ovat ulkoisia muistamista vaativia monimutkaisia sääntöjä paremmat nuorat.

Niukkuus ei liity pelkästään rahaan vaan myös aikaan. Ostettujen asioiden hinta mitataan ylläpitoajassa ja piilokuluissa jotka liittyvät niihin. Onnellisuus ei suinkaan korreloi kuluttamisen kanssa ja vaurauden näkisin itsekin enemmänkin mielentilana kuin materiaalisen runsauden tuottamana tilana. Thuren kiteyttääkin kiitettävästi, että keskiluokkainen hyvinvointi on ”Tunnetta siitä, että on vapautta valita ja toteuttaa mielihalujaan”. Tältä tunnepohjalta voin identifioitua keskiluokkaiseksi, vaikkei opiskelijana tulotasoni ole suinkaan astronominen. Kun puhutaan vapaaehtoisesta niukkuudesta on muistettava kuitenkin, ettei kaikki kuluttamattomuus ole suinkaan sitä. Suomessa pienituloisimmalla viidenneksellä yli puolet kuluvat asumiseen ja ruokaan. Hyvinvointivaltiosta katsoisin myös kauemmas mm. Yhdysvaltoihin jossa kulutuskustannukset ovat nousseet tuoreissa inflaatioluvuissa historiallisen korkeiksi. Keskiluokkaan tämä kolahtaa, mutta rikkaimpaan yhteen prosenttiin koronakriisi on vaikuttanut vaurastuttavasti. Nämä ilmiöt heijastuivat mieleeni kun luin Thuren luonnehdintoja siitä kuinka talouskasvua ei ole mielekästä tarkastella kasvun määrän vaan sen laadun kautta. Tästä esimerkkinä HDI.

Thuren peilaa kulutuskulttuurin asteittaiseen muutokseen käsittelemällä kierrätystä, kiertotaloutta sekä digitalisaation mahdollisuuksista etenkin kulutustuotteiden jakamisen, vuokraamisen ja lainaamisen kohdalla. Esimerkkeinä vilahtavat mm. HSL-lipulla lunastettavat citypyörät sekä laina-autopalvelut laajemman MOAS-ilmiön (”mobility as a service”) alla. Kaikkea mitä käyttää ei suinkaan tarvitse omistaa. Tässä kohdassa kirjaa mieleeni välähti World Economic Forumin iskulause ”You will own nothing and you will be happy” sekä termi ”The Great Reset” Näihin kahteen asiaan kiteytyy omasta mielestäni valtaapitävien heikko viestintä äärimmäisen tärkeistä asioista. Laajemmin havainnollistavana videona suosittelen katsomaan YouTubesta ”Economics Explained” kanavan videota ”What is ”The Great Reset” & Why are People So Worried About It?” On vielä painotettava, etten suinkaan kritisoi kiertotaloutta, kulutuksen vähentämisen tai kestävän kehityksen suuntalinjoja. The Great Resetin mukaan kaikkiin talouden elvytyspaketteihin olisi sidottava vihreyden ehdot. Eipä äkkiseltään kuulosta lainkaan huonolta idealta. Kritiikkini kohdistuu heikkoon viestintään hyvistä asioista, joka on ruokkinut salaliittoteorioita, denialismia, disinformaatiota ja laajemmalla skaalalla hämmennystä.

Hyvinvointi ja onnellisuus on Thurenin mukaan syytä jakaa hedoniaan ja eudaimoniaan. Mm. itsensä kehittäminen ja luonto tuottavat eudaimonista onnea. Filosofian ystävänä on itselläni tietenkin selkeä tavoitetila kohti eudaimoniaa, mutta vääjäämättä polulta poikkeaa hektisinä aikoina hedoniaan ja löytää itsensä pisteestä jossa on keskitettävä fokus olennaiseen. Halun ja tarpeen ero on hyvin hankala hahmottaa, etenkin kun mainosteollisuus ja markkinointi ovat välikappaleina luomassa mielissä haluista tarpeita. Vaikka opiskelen liiketaloutta ja markkinointia, ei minulla ole pienintäkään halua olla tuottamassa turhan tarpeita. Sisäiset arvot ja ulkoiset normit siivittävät tätä monimutkaista tarvehierarkkista määrittelyä, mutta viime kädessä turhan ja olennaisen hahmottaminen on subjektiivinen prosessi jossa punnitaan kulutuksen yksilölliset hyödyt ja planetaarinen paino. ”Oma unelmani on, että systeemi olisi sellainen, ettei kaiken tarvitsisi perustua yksilön valintaan ja harkintaan. Elämä ei olisi taistelua kulutushimoja vastaan tai sen hyväksymistä, että halpa on oletusarvoisesti vastuuttomampi kuin kallis.” Nykyisellään suunta on se, että kun yksilö on peilannut ja reflektoinut arvojaan, voi kulutuksen kiteyttää muistisäännöiksi ja yksinkertaisiksi itsestään toteutuviksi tavoiksi, mutta systeemitason muutokset ovat olennaisen välttämättömiä tulevaisuudessa. Monimutkaisen muutoksen tielle jokainen voi ottaa mukaan jo aiemmin mainitun yksinkertaisen muistisäännön: ”Älä osta mitään turhaa paskaa”.

You May Also Like…

Laiskuus haisee

Laiskuus haisee

Leo Straniuksen kirjoittama kirja edustaa kaikkea muuta, mitä minä teen. Tehokkuuden taika on selfhelp tyylinen opas,...

Ryhmädynamiikasta

Halusin valita yhden kirjan pystyäkseni tarkkailemaan oman tiimin toimintaa ja miten siihen voisi vaikuttaa. Tämä...

Tiimiakatemia

Tämä kirja ei esittelyjä kaipaa, onhan se jo klassikko tiimiakatemialla. Olen halunnut lukea tämän jo ekasta keväästä...

0 kommenttia

Lähetä kommentti