Kirja Thomas Eriksonin kokemuksellisista opeista kääntää vastoinkäymiset menestykseksi. Niistä opeista yksinkertaisin, mutta ehkä unohdetuin ja väärinymmärretyin on vastuunkanto. Kyky kantaa vastuuta omasta elämästä, omista teoista. Vastuu on kykyä toimia, tehdä asioita oma-aloitteisesti silloin kun on tarkoitus saada jotain aikaiseksi, koska kellään muulla ei ole tarvetta kantaa vastuuta toisen puolesta yhtä paljon kuin itsellä. Kukaan muu ei halua elää sinun unelmiasi yhtä paljon, kuin sinä haluat. Kukaan muu ei tee sinun unelmistani totta, ellet sinä tee niin. Ellet itse ota vastuuta toimia silloin kun näet sille mahdollisuuden, se mahdollisuus karkaa heliumpallon lailla taivaan tuuliin.

Vastuuton voi menettää mahdollisuutensa

Kaikilla meillä on samat edellytykset saada mahdollisuuksia elää parempaa elämää, mutta vain menestyneimmät tajuavat tarttua niihin mahdollisuuksiin kiinni. Ne toimivat kuin heliumpallot, joistapitää ottaa itse vastuuta, eli toimia, jotta pääsee niiden avulla lentoon. Omaan elämäänsä tyytymättömät luottavat liikaa ympäristönsä kantavan heistä vastuuta. Samalla kaikki vastoinkäymiset voidaan nähdä muiden aiheuttamana ja odotetaan, että niiden korjauduttua itsestään myös oma elämä paranisi kuin itsestään. Sokeaa ruikutusta.

Jos sinä et huolehdi omista ruokailuistasi, nälkäkiukkusi ei ole muiden syy, vaikka muut tuntuisivat sillä hetkellä ärsyttäviltä. Se on itseaiheuttamasi tunne, jonka muuttamisessa vastuu on sinulla.

Jos sinä olet syönyt itsesi huonoon kuntoon, etkä pysty liikkumaan, vastuu elämäntapojesi muuttamisella on sinulla. Kukaan lääkäri ei voi pelastaa sinua, ellet tartu itse toimeen, sen mukaan miten lääkärit voivat sinua ohjeistaa.

Jos sinun työkaverisi saa parempaa palkkaa mielestäsi epäoikeutetusti, sinulla on vastuu valittaa siitä oikealle taholle. Ketään toista se ei välttämättä häiritse yhtä paljon kuin sinua.

Jos sinä olet loukannut toista ja odotat vain ajan parantavan haavat, älä enää odota. Jos olet tyytymätön tilanteeseen, ota sen muuttamisesta itse vastuu ja pyydä anteeksi.

Ennen kaikkea, jos sinä et kysy, et saa vastausta.

Vastuullisuus ei ole vain toimimista oikein muiden puolesta, vaan toimista omassa elämässä.

Vastuunkanto on vastuunottoa, mutta myös vastuunjakamista. Vastuunjako on vaikeaa, sellaiselle, joka olisi itse valmis kantamaan vastuun kaikesta. Sellaisen on ehkä vaikea ymmärtää, miksei samanlaista oma-aloitteista vastuunottamisen tarvetta nouse itsestään kaikille muillekin, ilman että tarvitsee edes montaa kertaa kysyä. Vaihtoehtona ei kuitenkaan ole, ettei kukaan ottaisi vastuuta, ettei kukaan tekisi mitään. Luontaisen vastuunkantajan on helpompi uhrautua itse, kuin käyttää energiansa muiden vastuun tunteen herättelyyn. Mutta sehän käy raskaaksi. Siksi vastuunjakoakin on opeteltava, sillä sekin lopulta on vastuunkantamista omasta jaksamisesta ja ympäröivästä tiimistä ja sen onnistumisesta.

Jotta voi onnistua, on joskus epäonnistuttava. Vastoinkäymisiä kohtaamme me kaikki. Joku voi joutua niihin useammin, jollakin ne voivat olla rajumpiakin kuin toisilla. Niiden vahingoittavuudella ei kuitenkaan lopulta ole suurta merkitystä siihen, miten hyvin niistä voi selvitä. Toistan itseäni, mutta pidän vastuunkantokykyä elintärkeänä selviytymiskeinona. Kun kykenee kantamaan vastuuta omista tunteistaan, omasta henkisestä ja fyysisestä terveydestään, kykenee hallitsemaan oman elämänsä suuntaa. Se ei tarkoita, ettei mikään horjuttaisi, vaan että kaikesta voisi nousta.

Hyväksy ja anna anteeksi

Kirjassa oli yksi lause tähän liittyen, mikä kolahti syvästi.

”Olet vihdoin ottanut yhteyttä vanhaan ystävään ja saanut tietää, että hänellä on vain puoli vuotta elinaikaa.”

Tällaisissa tilanteissa kykyä ottaa vastuuta todella koetellaan. Voit murehtia mennyttä ja sääliä itseäsi, kun et ole aiemmin saanut aikaiseksi ottaa yhteyttä. Olisitte voineet saada vielä enemmän aikaa yhdessä. Ehkä parempi olisi kuitenkin valita ottaa vastuu ensin sen hetken tunteista ja tulevaisuuden suunnasta. Voit hyväksyä ja antaa anteeksi epäreilulle maailmalle, joka teitä on koetellut. Voit olla kiitollinen ja ottaa kaiken irti siitä ajasta mitä teillä on vielä jäljellä. Voit ottaa vastuun siitä, että annat ystävällesi elämänsä parhaat viimeiset hetket, ettei teitä kumpaakaan jää kaduttamaan mikään.

Vastoinkäymisiä on turhaa ja jopa haitallista pelätä ennakolta. Mitä enemmän niiden mahdollisuudelle antaa ajatusta, sitä todennäköisenpää on mokata vahingossa. Stressi voi heikentää taitoa keskittyä, kun epäonnistumisen pelko valtaa mielen. Mitä sitten, jos epäonnistun? Kaatuuko maailma siihen? Tuskinpa. Lopulta pelko epäonnistumisesta osoittautuu hyvinkin epätodelliseksi, jos omia ajatuksiaan lähtee todella kyseenalaistamaan. Ihminen ei ole niin pieni ja avuton, millaiseksi joskus saatamme itsemme tuntea. Ihminen voi selvitä monesta, mutta se vaatii kovaa päätä ja kykyä kuunnella ja ymmärtää itseään, ennen kaikkea, kykyä arvioida itseään ulkopuolisen silmin. Näin minä sen näkisin!