Frank Martela käsittelee kirjassaan Valonöörit, niin sisäisen kuin ulkoisen motivaation lähteitä. Miksi meidän tavoitteemme ovat sisäisen tai ulkoisen motivaation tuotosta? Mitkä tekijät vaikuttavat tavoitteiden valintaprosessissa? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin Frank antaa vastauksen omassa tuotoksessaan.

Hyvän elämän selkäranka ja elämäntaito

Hyvän elämän selkärangan muodostaa Martelan mukaan: elämäntaito, elämänhallinta ja elämänarvostus. Elämäntaidon pääkysymyksinä toimivat: mitkä asiat ovat tekemisen arvoisia sekä mitkä tekemisen tavat johtavat meitä päämääräämme? Mielestäni tekemisen arvoisia asioita on ne asiat, jotka ovat itselleni tärkeitä. Mitkä asiat ovat sitten tärkeitä, mikä tekee tärkeistä asioista tärkeitä, minun mielestäni asiat tekee tärkeiksi ne arvot, jotka ovat niiden asioiden takana. Laiton kirjan oppeja käytäntöön ja aionkin tässä esseessä analysoida omia arvoja, päämäärää ja tavoitteita.

Sellainen arvo kuin itsensäkehittäminen, on minun yksi arvoistani, pidän niitä asioita tärkeinä, jotka antavat mahdollisuuden toteuttaa olemassa olevaa arvoani käytännön tasolla. Tähän arvoon kuuluu myös kollektiivinen ulottuvuus ja se on, auttaa muita ihmisiä kehittämään itseään. Juuri tämän takia yksi minun intohimoistani onkin valmentaminen. Konsultointi, valmentaminen ja johtajuus ovat juuri niitä tärkeitä asioita itselleni, ne on niitä tapoja toimia, jotka johtavat minua päämäärääni, joka on tunteiden, ajattelun ja tekojen harmonia.

Elämänhallinta

Elämänhallinta viittaa kykyyn saada asioita aikaiseksi. Ne henkilöt, jotka eivät tunne minua pitkällä aikavälillä saattavat yllättyä, kun sanon, että en aina ollut näin aikaansaava ja taipumattoman päämäärätietoinen. Elämässäni oli erilaisia vaiheita, oli niitäkin vaiheita, jolloin en saanut asioita aikaiseksi, jolloin suunta oli epäselvä. Tein kuitenkin paljon töitä sen eteen, että minusta tulisi aikaansaava itseni kanssa harmoniassa oleva ihminen. Olen saavuttanut vain murto-osan siitä mihin pyrin joka päivä, juuri siihen sisäiseen harmoniaan, mutta koen, että jo tämä murto-osa on aivan valtavasti.

Tänä päivänä minulla on selkeä suunta, selkeä päämäärä ja monia tavoitteita joihin haluan päästä. Tämän lisäksi tiedän tasan tarkkaan mitä minun tulee tehdä, jotta saavutan itselleni asettamat tavoitteet. Elämänhallinta kykyni on vuosien saatossa parantunut huomattavasti, jos pitää saada joku asia hoidettua, se hoidetaan, ilman mitään sen kummempia sisäisiä palopuheita. Olenkin varsin ylpeä itsestäni, sillä tiedän, että tämäkin elämänhallinnan taso on kovan työn tulosta, mikään aidosti tärkeä asia ei tule luoksesi jos et itse tee töitä sen eteen.

Elämänarvostus

Elämänarvostus on kykyä tavoitella oikeita asioita. Mielestäni jokaiselle ihmiselle ne oikeat asiat ovat varsin subjektiivisia ja hyvä niin. Kaikki ihmiset on erilaisia, kaikki eivät halua samanlaista asuntoa, uraa tai perhe-elämää ja se on täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Asioiden ja ihmisten diversiteetti on juuri se joka tuo tähän elämään väriä. Ennen pidin niitä ihmisiä, jotka tekivät asioita eri tavalla, tai käyttäytyivät eri tavalla outoina, jopa ärsyttävinä, olen tullut kuitenkin vuosien saatossa siihen lopputulokseen, että juuri nämä yksilöt tekevät elämästä mielenkiintoista, arvaamatonta, jopa mystistä. Usein tällaiset henkilöt ovat niitä, jotka muuttavat koko maailmaa. Siksi onkin tärkeää, että ihmisille annetaan mahdollisuus tavoitella heille oikeita asioita, eikä pakoteta opettajan lasta opettajaksi vain koska hänen vanhempansa olivat opettajia, se on mielestäni täysin absurdia.

Elämässäni tuli se kohta eteen, jossa kysyin itseltäni, tavoittelenko oikeita asioita? Kun sain tähän kielteisen vastauksen, lähdin muuttamaan omaa elämääni sellaiseksi millaiseksi haluan sen olevan. Lähdin tavoittelemaan itselleni oikeita asioita ja päädyin Tiimiakatemialle. On pakko myöntää, että Akatemia on tarjonnut minulle kaikki työkalut, juuri minulle oikeiden asioiden tekemistä ja tavoittelemista varten.

Tavoitteet ja onnellisuus

Tärkeimpänä kysymyksenä elämänarvostukseen liittyen onkin, tekeekö meidän tavoitteet ja valittu elämämme päämäärä meidät onnelliseksi? Minun tavoitteet ja elämän päämäärä ovat vahvassa yhteydessä toisiinsa. Yksi tavoitteistani on tulla joku päivä toimitusjohtajaksi. Toimitusjohtajan vastuulla on koko organisaation johtaminen. Toimitusjohtaja vastaa siitä, että jokainen työntekijä on hänelle parhaiten sopivassa roolissa ja että hänen kehityksestään pidetään hyvää huolta.

Yritystä johdettaessa on kaksi eri ulottuvuutta, materia ja ihmiset. Johtajan tulee omata hyvät johtamisen sekä johtajuuden taidot, eli asioiden ja ihmisten johtamisen taidot. Jos ajatellaan, että ihmiset ovat yrityksen sisäinen resurssi ja materia eli tuotteet palvelut yms. ovat ulkoinen resurssi, niin siinä tapauksessa toimitusjohtajan missiona on luoda näistä sisäisistä ja ulkoisista resursseista täydellinen harmonia. Jälleen tulemmekin minun elämäni päämäärään eli sisäiseen harmonian saavuttamisen äärelle. Tässä näkee sen, että on mahdollista yhdistää kaikki elämän osa-alueet elämän päämäärän saavuttamisen ympärille. Kysymys kuuluukin, tuoko sisäisen harmonian saavuttaminen onnellisuutta minun elämääni, onko se tavoittelemisen arvoinen asia, mielestäni, se on.

Tosin minun päämääräni on varsin abstrakti ja sen saavuttaminen on mysteeri itsessään. Onko mahdollista saavuttaa sisäistä harmoniaa? Niin shaolin temppelin munkit kuin muut harmoniaa etsivät ihmiset ovat asettaneet omaksi tavoitteekseen sisäisen harmonian saavuttamisen, mutta vain harvat jos hekään ovat sitä aidosti saavuttaneet. Tässä tullaankin siihen oman päämäärän subjektiivisuuteen, vain henkilö itse pystyy määrittelemään sen, milloin oma päämäärä elämässä on saavutettu. Tosin jollekkin päämäärän asettaminen itsessään on tarpeeksi, sillä jo pelkkä päämäärän asettaminen ohjaa omaa elämää. Päämäärä auttaa ja melkeinpä pakottaa ihmistä ajattelemaan ja tekemään tiettyjä asioita, jotta nämä asiat veisivät ihmistä lähemmäs hänen päämääräänsä. Onko päämäärä edes sellainen asia, joka pitää saavuttaa, eikö juuri se matka itse päämäärään ole se tärkein asia?

Uupuva osa

Onnellisuus on varsin laaja käsite. Martela käsitteleekin onnellisuutta ennemmin merkityksellisyyden kuin varsinaisen onnellisuuden näkökulmasta. Jos ihmisen päämääränä on elää toisten ihmisten rahoilla ja nauttia elämästä joka päivä, on tämä ihminen onnellinen, ainakin hänen omasta mielestään. Onnellisuus on subjektiivista. Elämänarvostus kohdassa, Martela mainitsee, että “voisimme alkaa elää elämäämme itse valitsemallamme tavalla”. Näin ollen jos edellä mainitun ihmisen nautintojen etsimisen päämäärä on juuri hänen valitsema tapa elää omaa elämäänsä ja se tekee hänestä onnellisen, onko se ristiriidassa Martelan ydinsanoman kanssa?

Martelan ydinsanoma hänen kirjassaan kuitenkin implikoi sitä, että ihmisillä on taipumusta valita epäitsekkäitä päämääriä ja että onnellisuus olisi liitoksissa objektiivisesti merkityksellisiksi koettuihin asioihin. Näin ei kuitenkaan aina ole. Jokainen ihminen on erilainen, kaikki eivät välttämättä pyri parantamaan maailmaa tai löytämään sisäistä harmoniaa. On niitä ihmisiä, jotka ovat päätyneet siihen lopputulemaan, että millään tässä elämässä ei ole tarkoitusta ja kaikki päämäärät ovat turhia, sillä kuolemme kuitenkin joskus. Tätä ihmismielen synkkää puolta Martela ei käsittele omassa kirjassaan lainkaan.

Tasapaino

Luin äskettäin kirjan nimeltä Extreme Ownership, jossa käsiteltiin täyden vastuunoton johtajuusmallia. Martelan kirja avaa hyvin sitä tosiasiaa, että ihmisillä on monia sisäisiä haasteita, niin elämänhallinnan, elämäntaidon kuin elämänarvostuksen suhteen. Johtaja voi auttaa omia johdettaviaan kehittymään, mutta lopullisen valinnan siitä haluaako johdettavat kehittää itseään ja tavoitella omia päämääriään on ensisijaisesti johdettavien omalla vastuulla. Ketään ei voi pakottaa mihinkään ja kun joku johdettavista on tehnyt omat päätöksensä minkä tahansa asian suhteen, ei johtajan tule syyttää itseään, sillä se ei ole hänen vikansa jos johdettava ei itse halua kehittyä, eikä halua tehdä töitä sen eteen, että esimerkiksi oma elämänhallinta parantuisi.

Tässä piileekin suuri dilemma, saako johtaja motivoitua johdettavansa sisäisen tai ulkoisen motivaation keinoin, jos johdettavat eivät itse halua motivoitua, sillä he eivät koe, että jokin päämäärä on tavoittelemisen arvoinen juuri heille. On hyvä ottaa vastuuta omien johdettavien hyvinvoinnista ja kehityksestä, mutta jos jollakulla tietyllä johdettavalla ei ole mitään halua eikä motivaatiota ja hän ei ota edes mitään motivaatiokeinoja vastaan johtajalta, tässä tapauksessa työkalut ovat vähissä ja johtaja voi todeta, että henkilön oma käsitys hyvinvoinnista, päämääristä ja onnellisuudesta ovat sen verran ristissä organisaation näkemyksen kanssa, että tällainen henkilö ei kuulu kyseiseen organisaatioon ja on parasta luopua hänestä. Nämä asiat onkin hyvä selvittää rekrytointivaiheessa jokaiselta henkilöltä, onko henkilö valmis kehittämään omaa osaamistaan ja pystyykö hän seisomaan organisaation päämärän takana vai ei.

Jokaisessa asiassa tulee olla oma tasapainonsa, niin vastuunotossa kuin motivaation luonnissa, mitään ei kannata tehdä väkisin, mutta on yritettävä tehdä asiat parhaalla mahdollisella tavalla joka tilanteessa omien kykyjen ja taitojen sallimissa rajoissa.