Malcolm Gladwellin kirja ”Välähdys: Alitajuisen ajattelun voima” kertoo nimensä mukaisesti ihmisen alitajunnasta ja sen merkityksestä. Kirja käy läpi aihetta hyvien esimerkkien kautta, mikä teki kirjasta itselle mieluisan luettavan. Olen tälle syksylle ottanut paljon psykologiaan ja ihmisen mieleen/ajatteluun liittyviä kirjoja ja se on kyllä avartanut omaa ajattelua paljon. En itse henkilökohtaisesti ole miettinyt omia intuitiivisesti tehtyjä päätöksiä kovinkaan tarkkaan ja siksi olikin hyvä pysähtyä kirjan aiheen avulla miettimään omia intuitiivisia päätöksiä. Kirja esimerkit osoittavat, kuinka silmänräpäyksessä tehdyt päätökset voivat olla joko vaikuttavan oikeita tai kohtalokkaan vääriä, ilman että olemme täysin tietoisia niiden taustalla olevista prosesseista. Omassa elämässäni teen erilaisia asioita hyvinkin paljon intuitio varassa, enkä tykkää miettiä liikaa meneekö jokin asia oikein vai väärin.

Harrastan itse monia eri urheilulajeja (pääasiassa pallopelejä), jossa kirjan käyttämä ’’välähdys’’- termit (alitajuntaisesti tehtyjä asioita) ovat hyvinkin tuttuja. Pelikentällä ei ole aikaa analysointiin ja tarkkaan harkintaan. Päätökset on tehtävä nopeasti, ja usein luotettava vaistoon. Kuinka monta kertaa olenkaan löytänyt itseni tilanteesta, jossa toimin ennen kuin ehdin ajatella, ja jälkikäteen analysoinut, mistä tiedostamaton valintani johtui? Aika monta kertaa varsinkin viime aikoina. Huomaan tässä oman pelini kehittyneen, koska huomaan monesti vaihtoon mennessä tai pelin jälkeen miettiväni esimerkiksi, että miksi syötin tai en syöttänyt siinä yhdessä tilanteessa tai miksi päätin laukoa. En kuitenkaan koe, että minun pitäisi siirtää ajattelua liikaa mukaan kentälle, vaan ajattelu työtä kerkeää tehdä myös vaihtoaitioissa tai pelien jälkeen kotona. Kirjan yksi esimerkki taidemaailmasta oli melko mielenkiintoinen, jossa asiantuntijat tunnistavat väärennetyn taideteoksen ensisilmäyksellä. Samalla tavoin koen itse esimerkiksi urheilukentillä, että voin joissain tilanteissa arvioida vastustajan seuraavan liikkeen ennen kuin se tapahtuu, perustuen hänen kehonkieleensä tai aiempien liikkeiden analyysiin alitajunnassa.

Tiimiyrittäjänä kohtaan myös tilanteita, joissa huomaan tapahtuvan alitajuntaisesti asioita. Palavereissa, neuvotteluissa ja projekteissa on hetkiä, jolloin vaistonvarainen tunne sanoo, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä tai sanoa. Gladwellin käsittelyssä oleva ”thin-slicing” – ilmiö, jossa ihmiset tekevät päätöksiä pienen tiedonmurun perusteella, resonoi itseäni erityisesti. Voiko luottamus vaistoon olla yhtä tarkka kuin perusteellinen analyysi? Missä menee raja huolellisen harkinnan ja spontaanin toiminnan välillä? Tähän tuskin on yhtä oikeaa vastausta ja mietinkin melko kriittisesti lukemisen aikana, kuinka paljon loppupeleissä omaan vaistoon ja intuitioon voi luottaa? Kirjassa ainakin jokaisessa esimerkissä lyhyessä ajassa tehdyt päätökset osoittautuivat oikeiksi, mikä kuulosti jopa vähän pelottavalta. En tähänkään asti ole käyttänyt aikaa päätösten tekoon ja en tiedä ’’pahentaako’’ kirjan lukeminen jopa omia nopeita päätöksiä, koska koen niiden olevan myös joissain tilanteissa huono asia. Tässä pitää muistaa kuitenkin käyttää pelisilmää ja osata lukea tilannetta, vaatiiko se pidempää harkintaa vai nopeita päätöksiä.

Urheilun ohella teen intuitiivisia päätöksiä selkeästi eniten työssäni. Myyjänä sinun täytyy heti alusta alkaen tehdä jonkunlainen analyysi asiakkaasta, jotta pystyt tarjoamaan tai myymään hänelle palveluasi. Jokainen asiakas täytyy kohdata yksilönä ja työskennellessäni vilkkaassa liikkeessä, tulee asiakkaita melko nopealla tahdilla uusia, joten aivot ja erityisesti alitajunta joutuvat melko kovalle käytölle. Huomaankin olevani melko väsynyt kiireisen työpäivän jälkeen, vaikka työ ei muuten ole fyysisesti raskasta. Enemmän henkisesti. Kirja haastoi minut kuitenkin pohtimaan, kuinka hyödyntää alitajunnan voimaa paremmin ja tietoisemmin, koska ilmeisesti sitä on todella vaikeata kontrolloida. Vaatii siis todella paljon harjoittelua.

Miten voin opetella luottamaan intuitiooni ja samalla kehittämään sitä, jotta se palvelee minua mahdollisimman hyvin niin opiskelussa kuin urheilussakin? Miten erottaa hyödyllinen ’’välähdys’’ harhaanjohtavasta intuitiosta? Näitä kysymyksiä Gladwellin kirja laittoi minut pohtimaan syvällisemmin, ja toivottavasti ne ohjaavat minua kohti hyvää tasapainoa tiedostamattoman ja tietoisen päätöksenteon välillä. Lopulta ”Välähdys” opettaa, että alitajuisen ajattelun voima ei ole mystinen tai mahdoton opeteltava, vaan taito, jota jokainen voi kehittää ja hioa käytännön kokemuksella, tiedon kartuttamisella ja itsetuntemuksen syventämisellä. Se on matka, jolla oppiminen ja oivaltaminen tapahtuu sekunneissa, ja jokainen välähdys on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä.