Vastuullisuuskysymykset liiketoiminnassa herättävät paljon keskustelua. Vastuullisuutta sivunnut keskustelu tiimiyrittäjäkollegan kanssa otti hieman yllättävän käänteen, kun joidenkin projektien todellinen vastuullisuuden tila herätti arkuutta asiaa kohtaa. Entä, jos asiasta puhuminen julkisesti vaikuttaa negatiivisesti projektin liiketoimintaan? 

Eihän tämä mikään helppo aihe olekaan. Mikä kaikki siihen vaikuttaa, että vastuullisuusviestinnän kanssa ollaan varpaisillaan? Yritetäänkö tiimien projekteissa liiaksi palvella kaikkia? Itse kuvittelen olevani sellainen tyyppi, että kumarran reilusti toiseen suuntaan ja toiseen kallistan suruilematta takalistoni. Projekteissa luonnollisesti tavoitellaan kassavirran nousujohdanteista kehitystä. Siihen jokainen kirstuun kilahtava kolikko on enemmän kuin tervetullut ja ahterin kallistelu suuntaan tai toiseen onkin äkkiä harkinnanvaraista. Piileekö arkuus siinä, että joku kukkahattutäti tulkitsee vastuullisuusviestinnän väärin ja aloittaa äänekkään boikotin projektia kohtaan?  

Kaksipiippuinen juttu. Minusta tässä on ainakin kaksi kantaa, joiden takia vastuullisuusviestintää pitäisi tuutata ulkomaailmaan enemmän. Kukkahattutädin suutahtamisessa on oletettavasti kyse siitä, ettei täti itse ymmärrä vastuulliseen liiketoimintaan pyrkivän yrityksen haasteita. Kansan valistamisesta siis kaivataan. Toisaalta, jos yritys itse jättää kertomatta epäkohdat vastuullisuuteen pyrkiessään, saattaa samainen täti olla kirjoittamassa juorupalstalle, että tämä yritys on viherpesijä. Kumman siis valitset, kukkahattutädin propagandan vai oletko itse rehellinen ja kontrolloit narratiivia? Joku saattaa todeta, että TA:n keskiverto kokoluokan projekteille turvallisempi valinta on kehittää hiljaisuudessa toivoa, ettei nenäkkäitä seuraajia tule vastaa.  

Vastuullisuus on pirun laaja käsite, joka on sekä hyvä että hieman hirvittävä asia. Vastuullisuuden kanssa pääsee periaatteessa helposti liikkeelle valitsemalla jonkun liiketoimintaan sopivan kestävyysaspektin. Esimerkiksi työntekijöiden hyvinvointiin panostaminen ja tasa-arvon toteutuminen työpaikalla. Vastuullinen voi siis olla monella tapaa. Milloin sitten vastuullisempaan liiketoimintaan pyrkivän yrityksen rajapyykki on ylitetty?  Viherpesuoppaan mukaan se pyykki ylitetään vasta, kun yritys tekee vastuullisuutensa eteen enemmän, kuin mitä laki vaatii.  

Viherpesun, tai muiden pesuohjelmien, sudenkuoppiin lankeaminen onkin sitten helppo homma. Viherpesuoppaassa, pesuohjelmiin lankeaminen tapahtuu vastuullisuusviestintäyrityksellä, joka ei ole kytköksissä yrityksen liiketoimintaan. Tai toisaalta pelkän ydinliiketoiminnan vastuulliset elementit eivät vielä tee yrityksestä vastuullista. Myöskään päälle liimatuilla eleillä ei olla vielä vastuullisia kuten mainoskampanjalla ilman kampanjaa tukevaa yrityksen esimerkillistä toimintaa.  

Vastuullisuuteen pyrkiminen on niin laaja käsite, että se menee helposti vihkoon, vaikka ajatus kaiken takana olisikin kaunis. Kaikki eivät ymmärrä mitä vastuullisuus todellisuudessa tarkoittaa. Vastuullisuusviestintä vaatii valtavasti vastuullisuustekojen peilaamista ydinliiketoimintaan ja tekojen painoarvon puntarointia.  

Mikään yritys ei ole puhdas pulmunen, joten minun mielestäni kesktävyysviestinnän pitäisi kirkastaa erityisesti puutteet liiketoiminnan vastuullisuudessa. Unohtamatta samaisessa viestinnässä kirkastaa, millä toimenpiteillä nämä aspektit ollaan korjaamassa. Ja millä aikataululla. Samalla se katkaisee parhaassa tapauksessa kädet, jalat ja muutkin raajat ikäviltä viherpesukommenteilta, vaikka voihan sitä lokaa tulla niskaan siitä huolimattakin. Ihminen, kun tekee mitä huvittaa ja loukkaantuu milloin mistäkin. 

Rehellisyys maan perii, vaikka se saattaa ohjata eurovirtoja toisiin taskuihin. Asioitahan normalisoidaan niistä puhumalla. Yleisempää on jättää kertomatta liiketoimintaan liittyvät epäkohdat, jotka eivät toteuta kestävän liiketoiminnan tavoitteita. Viestintä ei tee liiketoiminnasta kestävää, mutta sillä voidaan vaikuttaa. Tämä jää aivan liian usein myynnin kasvattamiseen tähtäävän mainonnan jalkoihin. Liiketoimintaan pitäisi muistaa sisällyttää tavoitteellista vastuullisuusviestintää, jos se on yrityksen arvoissakin.  

Arvojen takana seisominen tarkoittaa aina uhrauksia. Aina ei puhuta suurista menetyksistä, mutta kaikille ei koskaan voi kuitenkaan kumartaa. Oli yritys sitten mitä kokoluokkaa hyvänsä. Minun “vaatimaton” mielipiteeni on se, että on parempi seistä selkeästi omien arvojensa takana ja puhua niistä, jotta samoin ajattelijat löytävät oikeiden yritysten luo.