Kirjan oleellisin teema on kunnianhimo ja ahneus työelämässä ja elämässä yleensäkin. Kirja ei kannusta loputtomaan kunnianhimoon, koska se voi johtaa perfektionismiin. Perfektionismia pidetään joskus positiivisena asiana, mutta olen kirjailija Juha Hakalan kanssa täysin samaa mieltä siitä, että perfektionisti ei aina pysty nauttimaan elämästään täysillä ja tällaisten ihmisten seura voi käydä jopa raskaaksi. Elämässä mikään ei aina eikä edes kovin usein ole täydellistä ja sehän on perfektionistille pahinta myrkkyä. Omaan tilanteeseen ei voi koskaan olla täysin tyytyväinen, koska samaan aikaan ei yksinkertaisesti voi kaikilla elämän osa-alueilla suoriutua täydellisesti. Perfektionistin elämässä ei tällöin ole tyyneyttä eikä rauhaa, vaikka ongelmat olisivatkin sellaisia, johon ei itse voi vaikuttaa. Onnistumisista ei voi nauttia, kun seuraava suoritus jo kummittelee kulman takana odottamassa henkilön epäonnistumista. En ole kuitenkaan sitä mieltä, että kunnianhimo olisi missään nimessä paha asia, mutta se voi mennä helposti yli ja johtaa tyytymättömyyteen.

Ihmisten ongelmat ovat vuosisatojen saatteessa muuttuneet valtavasti varsinkin, kun puhutaan suomalaisista ja muiden hyvinvointivaltioiden kansalaisista. Nykyään lähes kaikilla ihmisillä on keino elää ja ansaita tarvittavasti rahaa kelvolliseen elämään. Monilla puuttuu kuitenkin tarkoitus siihen. Ennen työnteon motiivina saattoi olla pelkästään ruuan saaminen pöytään ja sitä kautta elossa pysyminen. Nykyään tuillakin taataan jo sellainen elintaso, että pakottavaa tarvetta oikeastaan minkään tekemiseen ei ole, jos ihmisen ainoa tavoite on pysyä jatkuvasti mukavuusalueella ja kunnianhimo on täysin nollissa. Raha tietysti motivoi monia ja niin myös minua jossain määrin. En tarvitse hienoja urheiluautoja tai asuntoa Westendistä. Rahaa pitää tienata kuitenkin sen verran, että voin silloin tällöin matkustella ympäri maailmaa, harrastaa ja kokeilla erilaisia asioita ja tarjota joskus lapsillenikin näitä samoja kokemuksia. Siinä on jo kolme tavoitetta, joiden takia tehdä töitä ja kehittää itseään. Tietysti työn pitää olla myös mielekästä, koska se voi viedä kolmasosan työviikkosi ajasta. Mieleisin työn löytäminen on myös hyvä tavoite, vaikka palkkapussista jouduttaisiinkin tinkimään. Kirjassa esitettyjen tutkimusten mukaan moni nuori aikuinen on tyytyväinen elämäänsä, mutta kunnianhimo puuttuu.

Kasvatuksella on suuri vaikutus yksilön kunnianhimoon. Kirjassa vertailtiin aasialaista ”tiikeriäitiä” länsimaiseen ”pullamössö”-äitiin, jotka kasvattavat lapsensa hyvin erilaisin tavoin. Tämä kirjassa kuvailtu tiikeriäiti vie lapsensa puhelimen ja asettaa tämän kotiarestiin, jos hän ei lue läksyjään ja saavuta huippuarvosanoja koulussa, kun taas pullamössöäidin reaktio olisi täysin päinvastainen. Hän toistelisi lapselleen sitä, kuinka koenumerot eivät määrittele häntä ja hakee hänelle lohdutuksena pizzaa. Tämä tiikeriäiti on elänyt lapsuutensa köyhissä oloissa eikä halua lapsenlapsilleen samaa, joten hän ”kouluttaa” lapsestaan menestyvän ja kunnianhimoisen koneen. Pullamössöäiti taas uskoo lapsensa pärjäävän sellaisenaan, koska yhteiskunta kyllä huolehtii hänestä, niin kuin se on huolehtinut hänestä itsestäänkin. Kumpikaan näistä ääripäistä ei ole tietenkään hyvä, vaan on löydettävä jokin toimiva malli näiden välimaastosta. Minulle ei koskaan ole annettu hirveästi paineita koulumenestyksestäni, mutta olen kuitenkin varsin tyytyväinen tilanteeseeni.

Kirjan tutustuttaa lukijansa Kaizenin menetelmään esimerkkien kautta. Kaizen tarkoittaa japaniksi jatkuvaa kehitystä pienillä muutoksilla. Kaizenilla kehitysehdotukset saadaan yleensä nopeasti käytäntöön ja ehdotusten tekemiselle on pieni kynnys. Se myös aktivoi työntekijöitä ja antaa heille puheenvuoron. Kirjassa kerrottiin Kaizenin käytöstä esimerkiksi Nissanilla ja Englannin pyöräilyjoukkueessa. Nissanilla työntekijä tekee keskimäärin yli 20 parannusehdotusta kuukaudessa. Näistä ihan jokainen ei voi olla täysin surkea, luku on nimittäin melko suuri. Kirjassaan Hakala kertoo Kaizenin menetelmän vaikuttavan häneen elämäänsä etunojapunnerruksina. Kolmekymmentä punnerrusta aamulla ei vie kuin minuutin, mutta sen vaikutukset ovat aikaan nähden suuret. Voin samaistua Hakalaan urheilun tärkeydestä. Pienikin treeni parantaa päivääni ja virkistää merkittävästi. Tällaisilla pienillä jutuilla voi pidemmän päälle olla suuri vaikutus. Jos aamun aloittaa selailemalla puhelinta sängyssä on usein myös koko loppupäivä saman näköinen. Sama pätee töissä tai koulussa. Ensimmäisten askelien on oltava sähäkät, jotta rytmiin pääsee kiinni ja sen jälkeen asiat luistavat kuin itsestään.