Inspiroiduin lukemaan Juha T. Hakalan kirjan ”Vähemmällä enemmän”, koska se oli jäänyt mieleeni viime keväänä saadusta kirjalistasta. Kirjan mukaan vähemmällä voi saavuttaa enemmän ja halusin ottaa tästä enemmän selvää. Tämän päivän yhteiskunnassa tuntuu, ettei kyseinen väite väittämä välttämättä resonoi kovinkaan montaa, sillä tietynlainen suorituskeskeisyys on juurtunut monien mieliin, ainakin oman kokemuksen mukaan. Jos teet paljon asioita liittyivätpä ne sitten opiskeluun, töihin tai vaikkapa harrastuksiin, olet todennäköisesti jollain tapaa menestyneempi monien silmissä. Toki en väitä, etteikö kovalla työllä olisi myös palkkansa, mutta tuntuu, että hyvin usein ajatellaan, että vain kova työ ja isojen tavoitteiden saavuttaminen on menestymisen ja onnistumisen ehto. Kunnianhimo ohjaa vahvasti ihmisten toimintaa ja sillä on kaksi puolta. Se voi joko auttaa meitä saavuttamaan asioita ja viedä meitä eteenpäin kohti unelmiamme, mutta toisaalta se voi helposti kääntyä itseään vastaan, etenkin jos sitä on liikaa. Hakala puhuukin teoksessaan erityisesti pienten askeleiden puolesta ja liiallisen kunnianhimon vaaroista.

Seuraavaksi käsittelen kunnianhimon hyviä ja huonoja puolia. Hakala mainitsee, että kunnianhimo voidaan luokitella positiivisten piirteiden, jopa hyveiden joukkoon. Jos mietimme tämän päivän suuria tekijöitä, kuten Bill Gatesia tai vaikka huippu-urheilijoita, esiintyy kunnianhimo usein positiivisessa valossa. Hakala mainitsee myös, että juuri tällaiset kunnianhimoiset ihmiset haluavat intohimoisesti parantaa suoritustaan ja kehittää itseään. Kunnianhimoisille ihmisille tyypillistä on myös päästä inhimillisen suorituskyvyn äärirajoille ja rikkomaan ennätyksiä. Kunnianhimo auttaa myös voittamaan pelkoja ja ylittämään itsensä. Näiden edellä mainittujen seikkojen valossa kunnianhimohan näyttäytyy hyvältä asialta, eikö vain? Olen samaa mieltä Hakalan kanssa siitä, että kunnianhimolla on hyvät puolensa. Jos ihmisellä ei olisi lainkaan kunnianhimoa, tekisikö hän mitään itsensä ja tavoitteidensa eteen? Tuskinpa. Se miten kunnianhimoon suhtautuu ja kuinka paljon sitä on, on mielestäni ratkaisevassa asemassa siinä, miten hyvä tai huono asia kunnianhimo on. Jos esimerkiksi tiimissä (joko Tiimiakatemialla tai ylipäänsä missä tahansa tiimissä) kunnianhimon määrä jakautuu tiimiläisten välillä epätasaisesti, voi se aiheuttaa konflikteja esimerkiksi silloin, kun mietitään yhteisiä tavoitteita.

Mielestäni kunnianhimo liittyy vahvasti myös maineen saamisen tarpeeseen. Kun saa menestystä ja muut huomaavat sen, saa muilta kunniaa. Tekeekö siis kunnianhimoinen ihminen asioita itsensä vai ulkopuolisen maineen saamisen vuoksi? Hetken tätä pohdittuani päädyin siihen lopputulokseen, että se varmasti riippuu ihmisestä ja hänen tavoitteistaan. Jos pyrkii saamaan vain ulkopuolelta kunniaa saavutuksillaan, onko kunnianhimo enää hyvästä? Eikö se ole jopa aika itsekeskeistä ja oman egon pönkittämistä? Esimerkkinä tästä voisi olla vaikka se, että hakee tiettyyn työtehtävään, jotta näyttäisi muiden silmiin ”paremmalta”. Hakala mainitsee, että kunnianhimo liitetään vahvasti modernin työelämän ongelmallisiin piirteisiin, kuten työnarkomaniaan ja perfektionismiin. Hänen mukaansa kunnianhimo voimistaa halua tuntea pätevyyttä ja tarvetta kehittyä koko ajan paremmaksi. Mikään ei siis riitä kunnianhimoiselle ja voi olla, ettei todella kunnianhimoinen ole koskaan täysin tyytyväinen itseensä. Itselleni tätä reflektiota kirjoittaessa tuli mieleen myös arvot. Hakala mainitsi, että todella kunnianhimoinen on valmis tekemään mitä vain menestyksensä eteen, vaikka siinä menisi terveys, perhe ja ystävät. Mielestäni arvot ohjaavat ainakin osittain sitä, kuinka kunnianhimoinen on. Jos kunnianhimoisella ihmisellä arvot nojautuvat vahvasti esimerkiksi perheeseen ja muihin ihmissuhteisiin, voiko ihminen olla tällöin äärimmäisen kunnianhimoinen, esimerkiksi oman työnsä suhteen? Onko hän silloin valmis uhraamaan perheensä ja muut ihmissuhteet menestymisen kustannuksella? Todennäköisesti ei. Toki sekin voi olla mahdollista, että kunnianhimo vie jossain vaiheessa elämää mennessään, vaikka arvot eivät olisi olleet ensisijaisesti omassa menestymisessä.

Kuten aiemmin on tullut ilmi, kunnianhimo liitetään usein menestykseen. Hakala oli tuonut kirjaan mielenkiintoisia pointteja johtajista ja heidän näkökulmiansa menestymiseen liittyen. Kunnianhimolla ei näyttäisi olevan ollenkaan niin suurta roolia edellä mainittuihin, mitä ehkä helposti tulee luulleeksi. Esimerkiksi tietokonevalmistaja Dellin perustaja Michael Dell ja Googlen aiempi toimitusjohtaja Eric Schmidt antavat paljon painoarvoa uteliaisuudelle, mitä tulee johtajana menestymiseen. Uteliaisuuden merkitystä ovat korostaneet myös Uberin perustajat Kenneth Stanley ja Joel Lehman. Uberin syntyyn vaikuttaneessa ajattelutavassa mielenkiintoista oli se, että tärkein asia ei olekaan yksi iso tavoite, joka olisi ylitse muiden. Heidän mukaansa tärkeintä suunnittelussa on se, ettei tavoitetta lyödä lukkoon heti alussa, vaan tämän sijaan tavoitteeksi riittäisi heidän sanoin ”ilotteleva uteliaisuus”. En osannut odottaa, että lukisin uteliaisuudesta ja sen tärkeydestä liike-elämässä menestymisen perustana. Olen kuitenkin nähnyt aina uteliaisuuden erittäin positiivisena asiana, koska se saa meidät kiinnostumaan ja ottamaan selvää asioista. Voisiko tämä selittää sen, miksi monet pitää yritysmaailmassa uteliaisuutta niin kovin tärkeänä? Uteliaat ihmiset kahmivat itselleen koko ajan lisää tietoa ja sitä kautta oppivat koko ajan lisää jopa tiedostamattaan.

Hakala toi kirjassaan esille niin sanotun korkoa korolle ajattelun, mikä on tyypillistä menestyneiden ihmisten keskuudessa. Hakala mainitsee eräät tutkijoiden ja toimittajien teettämät haastattelut, joissa on käynyt ilmi, että menestyneiden ihmisten arjessa on paljon sellaisia pieniä arjen toimia, jotka ovat vähän kerrallaan kartuttaneet heidän tietojaan, luovuuttaan ja toimintakykyään. He ovat tehneet itselleen tärkeitä asioita edes pienen hetken päivässä, ja tätä kautta saaneet kerrytettyä itselleen paljon tietoa. He eivät ole ajatelleet varta vasten opiskelevansa vaan tietoa on kertynyt pikkuhiljaa kuin itsestään merkityksellisten asioiden tekemisen myötä. He kannustavatkin valitsemaan jonkin tavoitteen, jonka haluaa saavuttaa. Tämän jälkeen he kehottavat valitsemaan päivästä ajan, jolloin tekee jotain tavoitteen saavuttamisen eteen. Riittää, että tämän tavoitteen eteen tekee esimerkiksi vain minuutin ajan työtä joka päivä. Pienillä muutoksilla voi saada todellisen muutoksen aikaan, kunhan siihen sitoutuu. Tämä muistutti itseäni pienten askeleiden voimasta. Helposti tulen ajatelleeksi, että jos minulla ei ole x tuntia aikaa tehdä jotain asiaa, en välttämättä tartu siihen lainkaan, koska en ”kerkeä” tehdä tavoitteen eteen kunnolla töitä. Ehkä tässäkin itseni kannattaa muistaa, että pieni määrä on parempi, kun ei mitään. Saan silti edistettyä asioita, vaikka en tekisi tavoitteen eteen kerralla tuntitolkulla töitä. Itselleen kun saa olla armollinen.

Tarkoitukseni oli perehtyä kunnianhimon positiivisiin, että negatiivisiin puoliin. Kunnianhimo sopivissa määrin edesauttaa ihmisiä esimerkiksi saavuttamaan tavoitteita ja menemään lähemmäs kohti unelmia. Toisaalta, jos sitä on liikaa, se voi aiheuttaa jatkuvaa tyytymättömyyden tunnetta. Todella kunnianhimoinen ei ole koskaan tyytyväinen itseensä, koska mikään ei ole tarpeeksi, aina pitää saavuttaa jotain parempaa tai olla parempi. Itseäni kiinnosti tarttua myös johtajien ja menestyneiden ihmisten ajatuksiin menestymisestä ja kävikin ilmi, ettei kunnianhimoa mainittu yhtenä menestyksen avaintekijänä, mikä toisaalta yllätti. Tämän sijaan esimerkiksi uteliaisuus nousi monilla tämän päivän menestyneillä henkilöillä mieleen, kun he miettivät menestyksen avaimia. Kirja myös muistutti itseäni siitä, ettei tavoitteiden saavuttaminen edellytä aina suurta ponnistelua. Tässä lopussa tulin vielä miettineeksi sitä mitä menestyminen itselleni tarkoittaa. Se tarkoittaa valtavasti eri asioita, mutta Tiimiakatemian näkökulmasta se voisi tarkoittaa mielenkiintoisten projektien tekemistä, sitä, että osaan viedä kirjan teoriaoppeja käytännön tasolle, sekä sitä, että osaan hyödyntää toisilta saatua oppia myös omissa opinnoissani.