Uteliaisuuden taito

Kirjoittaja: Veeti Leppänen

4 marraskuun, 2022

Lähdeteos: Uteliaisuuden taito

Lähdeteoksen kirjoittaja: Hanna Siefen

Teoriapisteet: 2

Tämän sprintin ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Hanna Siefen kirjoittama uteliaisuuden taito. Kirjaa suositeltiin tiimiakatemian klassikot kirjalistalla, joten päätin antaa sille mahdollisuuden. Kirjan nimestä ja takakannesta ymmärsi heti kirjan päällimmäisen aiheen, mutta ne herättivät myös kiinnostuksen kuulla lisää alaotsikollaan ”kun oppiminen on tietämistä tärkeämpää”. Kirjasta yritin etsiä valitsemisen vaiheessa useammasta kanavasta lisätietoa, mutta tuntui, että kirjaa ei ole akatemiallakaan hirveästi luettu tai ainakaan reflektoitu. Kirjan tavoitteeksi listattiin rohkaista jokaista olemaan utelias ja oppimaan uutta omasta työstä, itsestä ja muista ihmisistä.

Kuten arvata saattaa, kirjan alussa kerrotaan, miten tärkeää kaikessa tekemisessä uteliaisuus on. Uteliaisuuteen tarvitaan todella paljon omaa aktiivisuutta ja halua saada tietää enemmän, kuin kerrotaan. Kirjassa hyvänä esimerkkinä kerrotaan hyvät sarjat, joihin on jäänyt joskus niin sanotusti ”koukkuun”. Hyvä sarja herättää mielenkiintosi ja sinulla on jakson jälkeen uteliaisuuden tunne, että mitähän tapahtuu seuraavaksi ja mitenhän kaikki etenee. Tämä efekti varmasti korostuu jollain tasolla kaikissa sarjoissa, mutta nousee pinnalle vielä enemmän menestykseen kivunneissa sarjoissa, jossa uteliaisuus saadaan tartutettua katsojaan vielä syvemmin. Suurin osa meistä on varmasti sortunut uteliaisuuden takia joskus katsomaan vielä yhden jakson sarjasta, vaikka kertoi itselleen katsovan vain yhden jakson.

Uteliaisuuden taidolla ei varmasti hirveän huonoa vaikutusta voi olla. Uteliaisuutta voi mielestäni käyttää todella monella tavalla hyödyksi ihmissuhteissa, keskusteluissa, oppimisessa ja kehittymisessä. Keskusteluissa tai esimerkeiksi treenien dialogeissa ihmiset ilmaisevat jatkuvasti omia näkemyksiä ja mielipiteitä. Omalla kohdalla uteliaisuutta voisi näissä tilanteissa hyödyntää jonkun verrankin enemmän. Käytännössä vain kyselisi uteliaana enemmän, että miksi kukin on tätä mieltä ja millaisiin kokemuksiin tai faktoihin asia/mielipide perustuu. Tietenkin tässäkin on hyvä hahmottaa milloin olla utelias siten, että kummatkin osapuolet hyötyvät uteliaisuudesta. Kummatkin osapuolet mielestäni hyötyvät, kun toinen joutuu haastamaan omaa ajattelua ja perustelemaan aatteitaan ja toinen osapuoli saa mahdollisesti uuden näkökulman asiaan. Käytännössä täytyy vain omistaa vähän tilannetajua ja ymmärtää, että ei ole välttämättä kivaa toiselle osapuolelle, jos kyselet jokaista asiaa mitä toinen sanoo tai tekee. Positiivisena esimerkkinä hyvästä aktiivisuudesta tiimistäni Antti on mielestäni alkanut hyvällä tavalla haastamaan itse ihmisiä enemmän dialogeissa omalla uteliaisuudellaan, joka on meillä ainakin toiminut hyvin ja avannut ainakin itselle joitakin uusia tapoja katsoa asioita. Maailma olisi varmasti niin sanotusti parempi paikka, jos kaikilla olisi enemmän uteliaisuutta siihen, miten myös toisilla menee. Kirjassakin mainittiin asiasta, jossa vähenevää uteliaisuutta ihmisten kuulumisiin perusteltiin johtuvan elektroniikasta ja älypuhelimista. Nykypäivän laitteilla yhteydenpito on niin vaivatonta ja yhteyksissä voi olla niin helposti, että perinteisten ”Miten oikeasti menee” kysymysten määrä on varmasti laskenut paljon viimeisen 20 v aikana.

Oppimisessa ja kehittymisessä uteliaisuus on mielestäni todella tärkeässä roolissa. Verraten esimerkiksi, vaikka Gigantin uran alkuaikoihin. Koulutukset ja tekemällä oppiminen tietenkin kehittävät aina, mutta se oppi mitä esimerkiksi vanhemmat ja kokeneemmat myyjät ovat itselle Gigantissa tuoneet ovat korvaamattomia oman kehittymisen kannalta. Se oppi, mitä saan siitä, että kuuntelen uteliaana toisten myyjien myyntipuheita ja myyntitapoja on avannut itselleni todella paljon uusia reittejä ja lähestymistapoja erilaisten asiakkaiden ”käsittelemiseen”. Tämän lisäksi juuri kirjassa mainittu omaa aktiivisuutta voi hyödyntää siihen, että kyselee kun on aikaa liikkeessä, miten toinen myy niin hyvin jotakin toista palvelua ja mitä kohtia hän painostaa, sekä tuo esille puheessaan. Väittäisin tämän olevan kriittinen vaihe myyjien ja monien muiden työtehtävien kehityksen matkalla.

Meidän tiimissämme on puhuttu monesti, että meidän pitäisi jakaa enemmän oppeja, mutta niitä ei siltikään ole hirveästi jaettu. Ehkä osallisena ongelmana oppien jaossa näen sen, että se tehdään jotenkin väkinäisesti. Tällä tarkoitan sitä, että kun sanotaan esimerkiksi ”no kirjoita treeneihin vaikka 5 oppia, jotka haluat jakaa tiimille” tyylillä, joka ainakaan itselle ei tuo sellaista fiilistä, että ihmisiä välttämättä kiinnostaisi niitä kuunnella, vaan ne keksitään, koska tehtävä ohjeistus sen käskee tehdä. Kuten ylempänä kerroin miten tärkeitä kokeneempien ja vanhempien opit ovat olleet itselle Gigantissa, niin samanlailla näen, että voitaisiin hyötyä ja oppia enemmän vanhemmilta tiimiakatemialaisilta. Tietenkin uteliaisuudella ja omalla aktiivisuudella tähänkin pystyy suoranaisesti vaikuttamaan, mutta olisi myös mukava keksiä, joku uusi tapa, jolla näitä oppeja saisi enemmän meille nuoremmille tiimeille levitettyä.

Kirjan tavoitteeksi listattiin rohkaista jokaista olemaan utelias ja oppimaan uutta omasta työstä, itsestä ja muista ihmisistä. Kyllähän kirja antoi taas itselle uusia syitä, miksi olla enemmän utelias jatkossa ja sai miettimään menneitä oppeja mitä on saanut uteliaisuuden ansiosta. Uteliaisuus on kumminkin loppupeleissä asia, johon kaikkien kannattaa panostaa ja sen hyödyt on hyvä tunnistaa ja tiedostaa jokapäiväisessä arjessa.

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti