Kuinka tulla rajoittamattomaksi ihmiseksi? Meidän kaikkien mahdollisuudet saavuttaa elämällämme mitä haluamme, mahdollisuudet onneen ja kasvun, ovat rajattomat. Teemme hirveästi työtä ollaksemme keskivertoja, aivan tavallisia tallaajia sopeutuaksemme siihen, mitä meiltä perinteisesti odotetaan. Eihän meidän pitäisi kuunnella ollenkaan sitä mitä joku muu meistä haluaa! Tärkeä on kuunnella omia sisäisiä viestejä eikä sitä mitä ulkoa meille syötetään, tuli se sitten omalta perheeltä tai yhteiskunnalta. Dyer kertoo kirjassaan, kuinka pääsemme irti pelosta lentää liian lähelle aurinkoa, kuinka tulemme rajoittamattomaksi ihmiseksi.

Ennen kuin kirjassa päästiin siihen, kuinka olla rajoittamaton ihminen, käytiin läpi mitä se ei ainakaan ole – autoritäärinen ihminen. Tällainen ihminen alistuu täysin jonkun toisen käskyvaltaan, voi olla sokean uskollinen ja näin hyväksyy siltä saamansa mielipiteet ja arvot. Muutamia autoritäärisen ihmisen luonteenpiirteitä, joita kirjassa avattiin, oli kyvyttömyys sietää yksiselitteisen ratkaisun puuttumista, dikotominen ja joustamaton ajattelutapa ja etnosentrismi (mikä taitaa olla vain hieno sana rasismille?) Kirjassa käytettiin esimerkkinä, että ihmiset, jotka aikoinaan seurasivat Hitleriä olivat erittäin autoritäärisiä ihmisiä.

Kuinka meistä sitten voi tulla rajoittamattomia ihmisiä? Yksi asia, josta erityisesti pidin, oli kirjan osio, jossa puhuttiin siitä, kuinka tulee ottaa oppia lapsista. Koen itse olevani aika lapsenmielinen, ja on välillä karmivaa huomata kuinka ympärillä ystävät, minä mukaan luettuna, alamme aikuistumaan. En nyt meinaa sillä sitä, että harmi kun tulee enemmän vastuuta ja pitää huolehtia asioista ja käydä töissä, ei ollenkaan. Nuoret lapset ovat niin uteliaita ja haluavat tietää kaikesta kaiken. Aikuiset ovat jo vähän tyytyneet niihin vastauksiin, jotka on saaneet ja hyväksyneet ne. Me aikuiset ollaan vähän tylsiä. Kirjassa oli hyvä esimerkki siitä, että jos vaihtoehtona on saada tänään yksi tikkari, tai odottaa ja saada huomenna kolme, lapsi useimmin valitsee sen hyvän sillä hetkellä, kun taas aikuinen lykkää sitä eteenpäin siinä uskossa että sitten saadaan hyvistä paljon enemmän. Ongelma tästä tulee, jos vahingossa lykkäämmekin kaikkea hyvää aina huomiseen. Miksi sitä pitäisi odottaa? Minä itse olen suuri jouluihminen, ja tänäkin vuonna joulukuusi oli pystyssä jo syyskuussa. Jotenkin se antamisen ilo, auttaminen ja joulun taika tekee mut tosi hyvälle fiilikselle. Silti aina joka vuosi kuulee aikuisilta ihmisiltä, että ei vielä voi juhlia joulua! Mutta jos siitä tulee hyvälle mielelle niin miksi odottaa? Uskaltaisin kuitenkin väittää että kaikki meistä joulua juhlivista ihmisistä varmasti on joskus kokeneet sen joulun tuottaman hyvän fiiliksen ja tietää mistä puhun.

Kirjaa lukiessani rupesin pohtimaan asioita, jotka minusta tuntuu rajoittavan elämääni. Ensimmäisenä asiana mieleen tuli, että minä itse. Niinhän se on. Itsehän minä ne rajat itselleni pistän, jos minusta tuntuu, että en jotain pysty tekemään tai saavuttamaan. Aivan liikaa me kuunnellaan ulkoisia viestejä, ollaan vihaisia muille ihmisille koska vika on siellä eikä meissä itsessämme. Jos meitä stressaa tai ärsyttää, ne tunteet on lähtöisin meistä itsestämme. Tunteet syntyy ajatuksista ja me voidaan päättää ihan itse mitä ajatellaan ja kuinka me asennoidutaan tilanteisiin. Pitää muistaa elää hetkessä ja ymmärtää, että minulla on tässä hetkessä kaikki ihan hyvin.