Olen nyt tiimiakatemian aikana lukenut ja kirjoittanut esseitä kirjoista, jotka ovat enemmän tai vähemmän bisnes painotteisia. Vallitsevan tilanteen ja oman henkilökohtaisen elämän tilanteen vuoksi, tällä kertaa katsoin oikeaksi ratkaisuksi valita kuunneltavaksi kirjan, joka olisi enemmän itsensä kehittämiseen keskittyvä kirja. Niin itsekkäältä kuin se kuulostaakin.

Unfu*k yourself, lopeta märehtiminen, aloita elämä on Gary John Bishopin kirjoittama teos, joka kuulosti mielenkiintoiselta niin nimensä puolesta, kuin kavereidenkin suosituksien perusteella. Se kiinnitti bookbeatin itsensä kehittämisen kategoriasta mielenkiintoni hyvin nopeasti.

Alitajunnan voimaa usein vähätellään, siitä jankuttaminen ei ole turhaa hihhulointia, niin kuin Gary Bishop kirjassaan kertoo. Tutkitun tiedon mukaan, ihmisen omat ajatukset pystyvät konkreettisesti muuttamaan aivojen rakennetta. Tätä reaktiota aivoissa kutsutaan plastisuudeksi. Kun ihminen elää, oppii ja kokee uutta, aivot muovautuvat ja muuttavat hermoratoja, jotka säätelevät ihmisen tunteita ja käyttäytymistä. Jo tämän perusteella voin sanoa, kuinka ison vaikutuksen esimerkiksi jääkiekon kilpailullisella tasolla pelaamisen ja samaan aikaan tiimiakatemialla opiskelun aloittaminen on tehnyt elämääni. Huomaan itsessäni selviä muuntumisen merkkejä, tätä voisi myös kutsua omalla kohdallani aikuistumiseksi.

Oma jääkiekko urani ja sen vaikutus nykytilanteeseen

Jääkiekkoa olen pelannut niin pitkään kuin muistan (n. 4 vuotiaasta asti). Matkani jääkiekon parissa on kiertänyt monia kaupunkeja. Heinola, Lahti, Mikkeli, Jyväskylä, Huittinen, ja tarkalleen tuossa järjestyksessä. Toisissa kaupungeissa olen viipynyt hieman pidempään, ja toisissa paikoissa lyhyempään. Jääkiekon pelaaminen on valtavan suuri osa identiteettiäni ja persoonaani, kuitenkin suhdettani jääkiekkoa kohtaan voisi kutsua jollain tasolla viharakkaus suhteeksi. Samaan aikaan kun mietin mitä kaikkea jääkiekko on minulle antanut, ja miten paljon läheiseni ovat joutuneet tekemään sen vuoksi, että he ovat mahdollistaneet minulle tämän etuoikeuden pelata jääkiekkoa, mietin myös sitä, kuinka paljon se on vienyt aikaani keskittyä esimerkiksi koulunkäyntiin yläasteella. Näitä vertauskuvia ja mietteitä voisi luetella lukemattoman määrän, mutta tärkein niistä on kuitenkin ehkä se, mitä jääkiekko minulle itselle antoi ja miten se kehitti minua ihmisenä sellaiseksi kuin tällä hetkellä olen. Yksi asia, mitä olen monesti miettinyt, on se, miksi yritän sivuuttaa tai jopa unohtaa näitä hetkiä ja kokemuksia jääkiekosta, vaikka olen syvästi kiitollinen siitä, että olen saanut pelata, harrastaa ja oppia tämän lajin armoilla näinkin pitkään. Minkä takia yritän ”poistaa” elämästäni osan, joka on tehnyt minuun ja persoonaani suuremman vaikutuksen, kuin mikään asia ikinä?

Tämä kertomus alitajunnasta ja sen vaikutuksesta ihmisen aivoihin herätti paljon ajatuksia nimenomaan omasta jääkiekkourastani. Oli loistavaa, että tämä kirja osui kohdalleni juuri tänä aikana elämästäni, juuri näitten ajatusten läsnäollessa. Niitten kirjoitus tähän kirjaesseeseen helpotti oloani suuresti ja olo tuntui jollain tapaa jopa vapautuneelta.

Epävarmuus ja epämukavuusalueella eläminen

Olen isolla tasolla ihminen, joka tekee asioita, jotka eivät läheskään aina tunnu mukavalle. Lukiessa oivalsin sen, että epävarmuus on se tunne ja paikka, missä tapahtuu ja mistä löytyvät kaikki mahdollisuudet ja asiat, joissa on mahdollisuus kehittyä. Epävarmuudessa elämistä ja siihen tottumista, sekä siitä nauttimista voi harjoitella tekemällä niitä asioita, jotka vievät ihmisen niihin paikkoihin. Monesti huomaan olevani tekemässäni asioita, jotka ovat. Näillä asioilla tarkoitan esimerkiksi 20 metriä korkeilta kallioilta hyppimistä veteen. Mitä jos pystyisin elämään samalla tavalla epämukavuusalueella myös bisneselämässä? Hullut kokeilut ovat ollut esillä meidänkin tiimin keskusteluissa viime aikoina, varsinkin johtoryhmän vaihduttua.

Minun on palattava kirjaan myöhemmin uudelleen, sillä se sai ajattelemaan paljon asioita ja vielä enemmän jäi varmasti kirjan sivuille pohdittavaa. Kuitenkin yksi pala kerrallaan on hyvä käydä läpi ajatuksen tasolla vielä lukemiani asioita ja ottaa niitä käytäntöön. Tiimiakatemian aikana olen nyt kaksi kertaa kirjoittanut oppimissopimuksen, ja siellä kuuluu usein itseäni hämmentävä kysymys – ”Mistä tiedän olevani perillä?”. Bishopin inspiroivin ajatuksin voisin sanoa: ”Perillä on silloin, kun etsii ja tutkii uutta.”