Luin Camilla Tuomisen kirjan Tunteet ei kuulu työpaikalle, ja se olikin jo toinen lukemani Tuomisen kirja. Hänen kirjansa tuntuvat antavan vain pintaraapaisun aiheeseen. Kirjat ovat kevyttä luettavaa, mutta niiden kautta aiheeseen ei pääse kovin syvälle. Ajatuksia kuitenkin heräsi tästäkin kirjasta ja aionkin lukea seuraavaksi lisää tunteisiin liittyviä kirjoja. Mielenkiintoni tunteita käsitteleviin kirjoihin tulee suoraan omista ongelmista tunteiden näyttämiseen liittyen tiimissä. Pidimme maaliskuun alkupuolella kehäteorian pohjalta palautetreenit ja jokainen tiimiläinen sanoi minulle vuorollaan siitä, kuinka ärsyynnyn liian helposti ja tuon sen liian suuresti ilmi esimerkiksi sanoen, että nyt kyllä ärsyttää. Siitä on muodostunut jo jonkun näköinen vitsikin Onixian sisällä, että pitää tehdä bingo, missä saa ruksin ruutuun joka kerta, kun Minka sanoo, että ärsyttää. Olen saanut kuulla tästä jo ihan Tiimiakatemian alkuajoista asti ja olen koittanut omin keinoin olla näyttämättä ärsyyntymisen tunteita niin voimakkaasti, sillä usein syy on melko merkityksetön. Useimmiten ärsyyntymisentunteen tuo se, jos joku on kanssani eri mieltä ja suuri osa muistakin tiimiläisistä on hänen “puolellaan”.  Pelkästään edellinen lause kertoo, että ajatusmallissani on parantamisen varaa. Tästä kirjasta en kuitenkaan saanutkaan ihan niin paljoa vastauksia niihin kysymyksiin, joita olen miettinyt palautetreenien jälkeen, kuin odotin. Tässä kuitenkin itselleni parhaita poimintoja kirjasta.  

Arvosta muita 

Arvosta toisten mielipiteitä ja tunteita. En osaa sanoa, miksi oma mielipiteeni on minulle usein niin tärkeä, mutta en tarkoituksella tai tietoisesti myöskään lyttää muiden mielipiteitä. Tällaisissa tilanteissa minun pitää tunnistaa tunteeni ennen, kuin avaan suutani ja mieluummin kysyn aiheesta lisää, kuin alan väittelemään. Voi olla, että jopa ymmärrän toisen pointin asiaan ja muutan omaa mielipidettäni tai toinen vaihtoehto ei ainakaan tunnu ihan niin “huonolta” idealta. Kirjassa sanottiin, että päätät joka tilanteessa, mitä tunnet ja miten toimit. Kukaan muu ei saa minua tuntemaan asioita, joita tunnen, vaan ne tulevat jostain itsestäni. Olen jo pitkään yrittänyt tunnistaa tällaisissa tilanteissa, että mitä oikein tunnen ja mistä se johtuu. Sen jälkeen vasta voisin toimia tilanteen mukaisesti. Voin sanoa, että ei ole kovin helppoa alkaa muovaamaan omia luonnollisia reaktioita. Eihän siinä kerkeä miettimään mitään, kun olen jo avannut suuni ja tuonut oman reaktioni ilmi hyvinkin suoraan. Vasta hetken kuluttua tästä saan mietittyä asioita järjellä ja joudun aika usein palaamaan keskustelussa hieman taakse päin ja pyytämään anteeksi reaktiotani, sekä selittämään pointtini uudestaan ja korjaamaan tarkoitusperiäni. Ei auta paljoakaan, jos koitan hillitä reaktioitani, vaan minun pitäisi tunnistaa pohjimmainen tunne, minkä tällaiset tilanteet minussa herättävät, eli primääritunne. Uskon ärsyyntymisen olevan sekundääritunne, jonka koen peittääkseni pohjimmaisen primääritunteen. 

On myös tärkeää, että oli tunne mikä tahansa, tiimiläiset tulisivat myös minua ja kaikkia muitakin vastaan huomioiden tunteen. Pelkästään pieni lause, kuten “Ymmärrän, että sinua ärsyttää.” voi parantaa tunteen vallassa olevan henkilön oloa ja mielialaa. Sen sijaan usein minullekin saatetaan vain naurahtaa ja tunne sivuutetaan. Vaikka asia olisi kuinka turha, tunnereaktio on kuitenkin aito. 

Ole ääni, älä kaiku 

Laadukkaassa dialogissa jokainen tuo keskusteluun jotain uutta. Tässä minulla ja meidän koko tiimillämme on paljon harjoittelemista. Ensimmäinen askel on kuunteleminen. Kuunnella tulisi ymmärtääkseen, ei vastatakseen. Liian usein keskustelu menee siihen, että kaksi henkilöä puhuu jostain asiasta kiihkeästikin ja tuovat omia pointtejaan keskusteluun jatkuvalla syötöllä pysähtymättä kuuntelemaan, mitä toinen oikeastaan sanookaan. Melko usein henkilöt puhuvatkin samasta asiasta, mutta eri sanoilla. Kun asiat kuunnellaan kerralla kunnolla, pointti tulee selväksi, eikä aikaa mene turhaan jankkaamiseen, eikä myöskään puheenvuoron pitävää henkilöä jää vaivaamaan tunne, ettei asiaa käsitelty loppuun, tai hänen sanojaan ei ymmärretty niin, kuin hän tarkoitti ne. Kirjassa tuli tähän hyvin kuvaava termi: kuuntele rauhalliseksi.  

Annanko tilanteissa enemmän, kuin otan? Olen Onixiassa aika vahvasti tunnelmavaikuttaja ja tuntuu, että useimmiten se näkyy niin, että jos olen huonolle tuulella, saan sen tarttumaan muihinkin. Minun pitää koittaa löytää enemmän keinoja, millä buustata myös muiden fiilistä silloin, kun olen itse hyvällä tuulella. Helposti silloin, jos minua turhauttaa se, että olen innoissani asiasta, mistä muut ovat vähän vielä mietteliäitä, saatan alkaa uhriutumaan ja sanon esimerkiksi, että “En ymmärrä, miks ette innostu tästä. Mulla ainakin on ihan sika hyvä mieli.” Se ei paranna kyllä yhtään kenenkään fiilistä. En ole ehkä tajunnut edes, miten suuri vaikutus minulla saattaa olla muidenkin olotilaan, joten pitää alkaa kiinnittämään tällaisiin tilanteisiin enemmän huomiota silloinkin, kun olen todella hyvällä mielellä. Tällöin voin lisätä positiivista työilmapiiriä tiimimme sisällä entisestään. Jee! 

Irti kahvipöytäkulttuurista 

Meillä nousi treeneissäkin puheeksi konfliktinpelkoon liittyen se, miten niin sanotuissa kahvipöytäkeskusteluissa aihe menee välillä tilanteen ulkopuolisiin henkilöihin. Tarkoitus ei ole puhua pahaa muista, vaan enemmänkin purkaa omia tunteitaan, olivat ne sitten positiivisia, tai negatiivisia. Jokainen kuitenkin varmasti haluaisi kuulla myös itse, jos joku sanottu asia on herättänyt toisessa vahvoja tunteita. On jokaisen keskusteluun osallistuvan vastuulla, että keskustelun kohde tulee myös tietoiseksi asioista, joista on puhuttu, esimerkiksi kysymällä, että onko tästä keskusteltu hänen kanssaan.  

Kahvipöytäkeskusteluja herää myös usein vain tietyllä porukalla ja tiimin tai työpaikan sisälle alkaa helposti muodostumaan klikkejä. Se aiheuttaa kahtiajakoa yhteisön sisällä ja jokainen klikki näkee eri tilanteet vähän omalla tavallaan. Jos näitä keskusteluja ei tuoda julkisesti kaikille, tilanne saattaa eskaloitua suoraan sanottuna aikamoiseksi paskan jauhamiseksi. Jos jokin vaivaa, on turhien spekulointien välttämiseksi hyvä nostaa kissa pöydälle asianomaisten kanssa jo heti alkuun. 

Vahvuus vai heikkous? 

Kaikesta huolimatta koen suureksi vahvuudekseni sen, miten avoimesti näytän tunteitani. Se on suuri osa persoonaani ja niin kauan, kuin se ei vaikuta muiden oloon negatiivisesti, haluan jopa vaalia sitä piirrettä itsessäni. Se on myös tapani käsitellä vaikeitakin asioita. Jos jäisin pohtimaan asioita yksin oman pääni sisään, en usko, että olisin itseni kanssa tässä pisteessä, missä nyt olen. Olen onnekas, että minulla on läheisiä ystäviä, joille pystyn puhumaan vaikeistakin asioista tietäen, että he kuuntelevat oikeasti. Olen saanut tällaisia ihmisiä elämääni myös Tiimiakatemialta. Minulle on luontevaa näyttää tunteitani myös tuntemattomammille ihmisille, ja teen sitä oikeastaan aika tiedostamattani. Uskon ja toivon, että siten heille tulee minusta aito kuva.