Ajatuksia kirjasta

Kirja oli koottu työelämän tosi tarinoista ja kokemuksista. Siihen oli haastateltu monia naisia erilaisista taustoista, joka teki kirjasta mielenkiintoisen. Olen aina pitänyt tämän tyylisistä kirjoista, joten siksi nappasin sen lainaan. Kokonaisuutena kirja oli mielenkiintoinen, mutta minua häiritsi välillä ihmisten näkemyksset asioista. Kirjassa oli myös vastakkaisia näkemyksiä, mutta toisaalta se sai myös ajattelemaan ja ymmärtämään ihmisiä. Paljon perus juttuja ja samoja asioita mistä olen aiemminkin lukenut, mutta aina sitä tarttuu jotain mukaan.

Kuka tarjoaa palvelun?

Seuraava lause herätteli ravistelemaan omia ajatusmallejaan ”… yrityksistä tulee enenevästi toimijoita palveluntarjoajien ja palvelunostajien välillä”.  Kun alan miettimään, oma ajatusmaailma suppeutuu vielä helposti siihen, että alan ideoimaan bisnestä, jossa meidän yrityksemme on palveluntarjoaja kuluttajalle. Unohtaa, jostain syystä, että yritys voi olla mahdollistaja palveluille ja esimerkiksi kevytyrittäjät voivat tehdä tarjonnan, jota yrityksemme tarjoaa kuluttajille. Pitäisi saada laajennettua yhä enemmän omaa näkemystä tähän suuntaan.  Kirjassa annettiin esimerkki Airbnb:sta ja Uberista, joita ei ole ajatellut edes tällaisena mahdollistajana. Maailma menee vähitellen tähän suuntaan ja yhä enemmän nousee esimerkiksi kevyt yrittäjyys, jota kannattaa hyödyntää tulevaisuudessa.

Työtä katoaa ja yhtä aikaa syntyy

Ei voida tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu työlle. Kaikki mitä voidaan, siirretään koneiden tehtäväksi ja olemme jatkuvassa muutoksessa työtehtävien kanssa tämän vuoksi. Yksi mikä ei muutu on, että koneet eivät ymmärrä tunteita ja ne eivät havaitse sanatonta viestintää. Yhä tärkeämmäksi tulee kohdata ihminen ihmisenä työssämme ja se ei tule siirtymään koneille ikinä. Myös johtamisessa tärkeimpiä työkaluja ovat empaattisuus ja ihmisymmärrys. Jokaisen tarvitsee tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Mikään kone ei voi tehdä tätä vaan johtajana se jakelisi vain työtehtäviä alaisille.

Pelko siitä, että tulevaisuudessa ei olisi töitä on turhaa, koska työtehtävät vain muuttuvat. On jokaisesta ihmisestä kiinni ovatko he valmiita muutokseen. Muutos haastaa siihen, että ihmisten on kouluttauduttava ja haastettava itseään oppimaan uutta. Tulevaisuudessa ei ole enää mahdollisuutta olla 20 vuotta samassa kaupassa töissä hyllyttämässä ja kassalla, koska luultavasti nämä työt siirtyvät roboteille. Sen sijaan tarvitaan ihmisiä, jotka kehittävät uusia tuotteita ja robotiikka niin, että ne palvelevat myös tulevaisuudessa ihmisiä. On turhaa olla kivikasa, jota raahataan perässä, koska vastustaa muutosta. On pakko mukautua muutokseen ja tottua siihen. Turhaa vastaan haraaminen hankaloittaa jokaisen työtä.

Jatkuva kehittyminen on koko ajan tärkeämpää. On todella haastavaa työelämässä, jos jää paikoilleen ammatillisesti. Kuitenkin kirjan aikana aloin taas miettimään kenen vastuulla on kouluttaminen ja ammatillisen kehityksen ylläpito. Useissa johtamiseen liittyvissä kirjoissa sanotaan, että on tärkeää tarjota alaisille koulutusta ja antaa mahdollisuus edetä uralla yrityksen sisällä. Tässä kirjassa puhuttiin siitä, että sinulla on yksilönä vastuu omasta kehittymisestäsi ja siitä tulee itse pitää huoli. Jossain artikkeleissa on puhuttu myös siitä pitäisikö yhteiskunnan tarjota enemmän koulutusta aikuisiällä ja olla kehityksen mahdollistaja. Kenen vastuulla tämä oikeasti on? Minun mielipiteeni on, että se on jokaisen yksilön vastuu. Sinun tulee olla aktiivinen ja pohjimmiltasi halukas kehittymään. Sisäinen motivaatio on tärkeää. On kumminkin fakta, että työelämässä on aina paljon passiivisia ihmisiä, joilla ei ole sisäistä motivaatioita kehittyä jatkuvasti. Johtajan rooli on tällöin isossa osassa, mutta myöskään johtaja ei voi vaikuttaa ihmisen persoonaan tai motivaation lähteisiin. Ihmistä voi johtaa tässä asiassa, mutta kaikki lähtee yksilöstä.

”… On hyvä vaihtaa välillä työpaikkaa. Siitä saa kokemusta. Välillä on hyvä tehdä myös sivuttaissiirtoja, eikä tähdätä korkeammalle. Näin saa laajennettua ammatillista pohjaa.”

 Ideoista tekoihin

Monesti me ideoimme mistä voisi tehdä bisnestä ja suunnittelemme melko suuriakin asioita. Usein ideat ovat melko lennokkaita, mutta moni niistä on myös toteutettavissa. Kumminkin lähes jokainen ihminen pelkää lähtemistä virran mukaan ja katsoa mitä ideasta tulee. Tätä näkee paljon myös tiimiakatemialla Pelko voi johtua taloudellisista syistä, oman ammattitaidon puutteesta tai jostain muusta, mutta ideat jäävät helposti toteuttamatta. Kirjassa oli hyvä maininta siitä, että monesti ihmiset myös pelkäävät sanoa ideoitaan ääneen, koska ajattelevat jonkun varastavan sen. Minusta tuo kuulostaa jotenkin todella oudolta. Tiimiakatemialla on niin tottunut puhumaan ideoistaan, ettei edes ehkä ajattele tuollaista. Onhan se totta, että joku voi napata ideasi ja lähteä kehittämään sitä, jos hänellä on heti alkupääomaa sen toteuttamiseen. Uskon kumminkin, että useammin kun avaisi suun ideoistaan voisi syntyä jotain todella hyvää. Pitää alkaa itsekin enemmissä määrin puhumaan ääneen omista ideoitaan.

”Ei saa rakastua omiin juttuihin. Niistä pitää osata luopua. Kill your darlings.” Jos on tietynlaista ihmistyyppiä, helposti innostuu nopeaa jostain ja on ihan valmiina lähtemään heti viemään sitä eteenpäin. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta jos joku kyseenalaistaa ja antaa vaihtoehtoisia ehdotuksia niistä pitäisi osata ottaa myös kiinni. Helposti tietyt ihmiset näkevät oman ajatuksen ainoana oikeaa tienä eivätkä muut vaihtoehdot ole yleensä edes vaihtoehtoja, vaikka niitä kuuntelisikin. Olen ennen ollut tällainen henkilö, mutta tuntuu että nykyään pystyn hyvin näkemään myös muut kulmat asioihin. Välillä pitää muistuttaa itseä pysähtymään ja kuuntelemaan muita ja jos ei ymmärrä muita heti niin haluaa ymmärtää. On paljon helpompaa työskennelläkin ihmisten kanssa tällöin, koska kuka sinusta pitäisi, jos olisit dominoiva omien ideoidesi rakastaja.

”Nöyryys on positiivista asennoitumista toisen asemaan”

Epäreilu työmaailma

Kirjassa puhuttiin siitä, kuinka työelämässä edelleen rekrytoinnissa vaikuttavat ikä, suokupuoli ja elämäntilanne paljonkin siihen kenet yritykseen halutaan rekrytoida. Edelleen naisten osuus johtotehtävissä on pienempi kuin miesten ja palkkataso alhaisempi, vaikka naisten koulutustaso on parempi. Kirjassa yhdeltä haastatellulta ihmiseltä oli kysytty hänen palattuaan äitiyslomalta voiko hän edelleen jatkaa reissutyötä ja hän oli tajunnut, että mikäli hän vastaa ei, hän voi menettää työnsä. Yksi vihaa herättävä asia on, ettei äitiyttä ja yrittäjyyttä tueta millään tavalla. Kaikki tämä herättää minussa melko suuren näyttämisen halun ja tunteen siitä, että haluaa auttaa myös muita. Monesti näitä asioita vähätellään, vaikka ne ovat jatkuvasti pinnalla. Toki asiat ovat menossa parempaan suuntaan ja tasa-arvo asiat ovat isossa roolissa jo yrityksissä. Kumminkin on sisään juurrutettuja asioita, joiden muuttamisessa menee aikaa. Minulla on jäänyt mieleen, kun valmentajamme Timo Lehtonen sanoi jotain, että varokaa pojat, kun nuo naiset teidän tiimistänne alkavat nyt jo nousemaan johto asemaan.  Se oli todella hauskaa, mutta myös ihan totta. Uskon, että tulevaisuudessa saamme paljon todella vahvoja ja hyviä naisjohtajia.

Työura tulee pidentymään, koska ihmiset elävät pidempään ja ovat työkykyisiä vanhemmaksi. Moni myös haluaa työskennellä pitkään, koska kokee työstä merkityksellisyyttä ja se pitää aktiivisena. Kumminkin rekrytoinnissa helposti sivuutetaan ihmiset, jotka ovat lähellä eläkeikää ja omaavat pitkän työkokemuksen. Syynä voidaan pitää sitä, että ihmiselle pitää maksaa korkeampaa palkkaa kokemuksen vuoksi kuin 25-vuotiaalle vasta valmistuneelle tai, että ihminen voi tippua työelämästä jo parin vuoden kuluttua. Kirjassa oli käsite ”age mix”, joka herättäisi hyödyntämään myös vanhempaa ikäpolvea. Eli käytännössä age mix toimii niin, että elämänkokemusta sekä asiantuntijuutta osataan hyödyntää yhdistämällä nuorien työntekijöiden nopeus, into ja hahmotuskyky. Asiantuntijuus on nykypäivänä haluttua valuuttaa ja näin sitä päästäisi nopeasti myös jakamaan työyhteisössä nuoremmalle ikäpolvelle työn lomassa eikä vain työn kautta oppimalla. Työelämässä voitaisiin käyttää enemmän näitä henkilöitä ikään kuin mentoreina.