Osaajana kehittymisen kurssille kirjakseni valikoitui Perttu Pölösen – Tulevaisuuden lukujärjestys. Minulla oli hankaluuksia valita kirjaa, sillä niin moni vaikutti mielenkiintoiselta. Aloitinkin ensin lukemaan toista teosta, mutta vaihdoin lopulta tähän, sillä kirja vaikutti erittäin mielenkiintoiselta ja sitä se loppujen lopuksi olikin. 

Kirjassa Pölönen painottaa, sitä kuinka virheitä ei kannata pelätä vaan päinvastoin niitä kohti kannattaa mennä, koska ne ovat niitä asioita, joista oppii kaikista parhaiten. Itse olen viime aikoina huomannut erittäin hyvin tämän pitävän paikkaansa, sillä aloin remontoimaan asuntoani ilman sen suurempaa kokemusta. Tehtyjen virheiden ja muutaman ylimääräisen euron ja rautakauppareissun kautta kuitenkin opin koko ajan, kuinka olisin voinut tehdä paremmin ja ensimmäisellä yrityksellä onnistuen. Meillä Tiimiakatemialla myös kannustetaan rohkeisiin kokeiluihin, joka on hienoa. Rohkeiden kokeiluiden ansiosta projektit voivat onnistua heti kerralla loistavasti tai sitten epäonnistua totaalisesti, jolloin taas kerrytetään suuri määrä uusia oppeja.  

Kirjan alussa pureuduttiin uteliaisuuteen, luovuuteen ja uuden kokeiluun. Olen ollut pienestä pitäen hyvin utelias ja pyrkinyt opettelemaan juttuja esimerkiksi, mitä minua vanhemmat silloin tekivät. Nyt olen yrittänyt pohtia, kuinka saisin tämän saman uteliaisuuden heräämään uudelleen Tiimiakatemialla. Minulla jää asiat helposti puheen ja unelmoinnin tasolle ilman minkäänlaista konkreettista toteutusta. Puhutaan, että jokainen ihminen on luova omalla tavallaan jo syntymästä lähtien vaikkakin itse monesti törmään tilanteeseen, jossa kuvittelen, etten ole luova ollenkaan. Itselleni luovuus kuulostaa joltain uuden maata mullistavan keksimiseltä tai isojen ongelmien ratkaisulta, mutta tosiasiassa se on vain kyvystä tehdä valintoja. Se voi olla, vaikka Tiimiakatemialla pohdinta kahden eri projektin välillä, jos ne esimerkiksi yhdistäisivät yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi.  

Maailmassa kaikki kehittyvät jatkuvasti, niin myös teknologia. Tekoälyn kehittyessä koneet tulevat korvaamaan ihmisten tekemää työtä eri toimialoilla. Omasta mielestäni on hyvä, että ihmistyövoimaa karsitaan aloilla, joilla koneet pystyvät tekemään työn nopeammin ja kustannustehokkaammin. Kirjassa Pölönen mainitsee taistelusta koneita vastaan, olen tässä osittain samalla linjalla, sillä onhan esimerkiksi asiakaspalvelutyötä, jossa vaaditaan tilanne tajua ja luovaa ajattelua vaikeaa korvata koneiden avulla.  

Tulevaisuudessa olisikin hyvä opiskella sellaisia aloja ja taitoja, joita ei pystytä korvaamaan teknologialla. Loppupeleissä oli oikeastaan ala kuin ala kaikkien tulisi jatkuvasti kehittää omaa osaamista ja opiskella lisää, jotta pysymme kehityksessä mukana. Tosi elämän esimerkkinä jokin aika sitten juttelin ystäväni kanssa, joka työskentelee koodaajana, kertoi hän heidän alastaan ja siitä, kuinka ala muuttuu jatkuvasti ja on koko ajan opiskeltava itse pysyäkseen alan kehityksessä mukana. Hän kertoi myös heidän etsiessään uutta työntekijää tuli heille hakemuksia, joissa koodari oli valmistunut 4 vuotta sitten, eikä työkokemusta ollut valmistumisen jälkeen. Ala on vuosien saatossa kehittynyt niin paljon, että ei hakijat olisi osannut yhtään nykyhetken koodausmaailmaa.  

Uskon tulevaisuuden tarjoavan todella kattavan määrän uusia alavaihtoehtoja. Tiimiakatemialla yritän tarttua mahdollisimman moneen asiaan ja projektiin, joista pystyisin kerryttämään tietoa ja taitoa mahdollisimman moneen asiaan ja löytää myös samalla sen alan, josta oikeasti kiinnostun. Tätä varten juuri minussa kiehtoo se ajatus, että herättäisin aikaisemmin mainitun uteliaisuuteni nyt myös opintojen aikana, jotta uskaltaisin ryhtyä rohkeasti jahtaamaan laajasti eri alojen kirjavaa osaamista. Nyt kevään opintojeni aikana olen ollut mukana muutamissa projekteissa, joista yhdessä pääsimme päästämään luovuuden valloilleen, loimme asiakasryhmän tarpeita vastaavan tapahtuman muutamassa päivässä asiakkaiden toivomuksesta. Projektiryhmässämme sitouduimme projektin toteutukseen ja oli hienoa huomata, kuinka nopeasti pystyimme luomaan konseptin, joka voisi toimia jatkossakin ja uskon, että tämä tulee saamaan jatkoa tulevaisuudessa.  

Minulla on taipumusta, etten ole kovinkaan pitkäjänteinen ja haluaisinkin kehittyä tässä. Pienempänä äitini vitsaili, kun yritin tehdä jotain asioita ja hermot menivät sanomalla aina “maailman pisin pinna”.  Pölönen mainitsi kirjassaan, että jos haluaa saavuttaa elämässään jotain merkittävää, täytyy oppia olemaan pitkäjänteinen ja kärsivällinen. Helposti syyllistyn innostuksen lopahtamiseen, jos jokin asia ei onnistu muutaman yrityksen jälkeen, jolloin koitan selviytyä asioista menemällä helpointa reittiä. Tässä uskoisin minulle olevan suurin kehityskohde ihan jokapäiväiseen tekemiseen.   

Mielestäni kirja oli erittäin hyvä ja ajankohtainen, sain hyviä vinkkejä oman toimintani kehittämiseen. Osa kirjan sanomasta oli itselleni valmiiksi tuttua juttua, mutta kertaushan on opintojen äiti. Kirjaa oli mielekästä lukea ja suosittelisin tätä kirjaa muillekin.