Tiimisoppa

Kirjoittaja: Lauri Puurula

8 toukokuun, 2023

Lähdeteos: Tiimisoppa: Iloa ja energiaa kaaliin

Lähdeteoksen kirjoittaja: Hasse Kvist, Sanna Mäkipää, Salla Alajoki, Tiina Mehto, Kenny Niutanen, Tuomo Sulkumäki

Teoriapisteet: 2

Millainen on energinen tiimi ja miten energia tasoja ylläpidetään? Meillä on kevään loppua kohden alkanut laskea energia tasot treeneissä, porukalla on paljon hommia kasaantunut ja opinnäytetyö kurssien tehtävät hautaavat innostuksen mennessään. Lähdin hakemaan kirjasta ratkaisu keinoja Hohkeen energian palauttamiselle, sekä sille miten pystyn akatemian jälkeen yrittäjänä huolehtia oman yritykseni jäsenien energisyydestä.

Energiatilat

Kirjassa oli teoria tiimin energian jakautuvan neljään eri lokeroon, joita ovat syöpymisenergia, sitoutumisenergia, luopumisenergia ja mukavuusenergia. Nämä on vaikea selittää lyhyesti, mutta niitä voi verrata kehäteoria kehiin, sillä perustelut energiatiloille on lähes samat. ++ kehä on sitoutumisenergia, + kehä mukavuus-, – kehä luopumis- ja – – kehä on syöpymisenergia. On yllättävän antoisaa miettiä, miten tiimimme sijoittuu kehälle, jos ajattelee, että olemme yksi joukko. Mielestäni kevään aikana olemme tehneet loikan tiiminä sitoutumisenergiaan, mutta koen silti, ettei vielä voisimme parantaa joissain asioissa. Tiiminä olemme todella yhtenäinen, mutta ajatellessani energiatasojamme emme ole energisiä kaikissa tilanteissa.

Mitä nämä tilanteet ovat? Niin kuin alussa mainitsin välillä meidän treeneissämme energiatasot ovat todella alhaiset ja ilmapiiri tuntuu laiskalta. En tarkoita, että se kumminkaan olisi negatiivinen. Kaikkien osallistuminen vaikuttaa treenitilanteeseen ja ilmapiiriin, joten kai silloin matala energisyyskin tarttuu. Olemme ehkä jollain tavalla yhdistäneet matalan energisyyden negatiiviseen energisyyteen. Olemme paljon pohtineet, miten saisimme positiivista energiaa näihin tilanteisiin, mutta vastaus ei taida ollakaan positiivinen energia vaan energian intensiivisyys. Ehkä meidän pitäisi keskittyä enemmän energian määrään, kuin laatuun, sillä laatu on jo positiivista. Miten saisimme sitten vain lisää energiaa, auttaisiko pelkkä äänen korottaminen asiaan, pitäisikö meidän istua hieman suoremmassa ja näyttää skarpimmalta, jotta energia välittyisi muulloinkin, kun tehdessämme jotain tehtävää ja liikkuessamme tauoilla.

Energiatilojen ylläpitoon vaikuttavat myös eri energia lajit. Näitä ovat fyysinen energia, ajatteluenergia, valmiiksi saamisen energia, tunne-energia ja henkinen energia. Näistä fyysinen energia on suurimmaksi osaksi kaikkien yksilöiden vastuulla, nimittäin huolehdit itse, että liikut, syöt ja nukut tarpeeksi hyvin, jotta jaksat keskittyä ”töissä”. Ajatteluenergia on ehkä se näistä energioista, jota treeneihin tultaessa pitäisi olla paljon mukana. Kirjan mukaan ajattelu energia vaatii pysähtymistä sopivissa väliajoissa, sopivassa ympäristössä. Mietin tässä, toimiiko akatemia paikkana. Sanotaan, että täytyy mennä kauas, jotta näkee lähelle, onko tämä totta myös treeneissä. Pitääkö meidän mennä muualle treenaamaan, jotta pystyisimme käymään dialogia akatemialle tekemistämme asioista energisesti. Pystyisimmekö reflektoimaan ja oppimaan asioita objektiivisemmin, jos meillä olisi aivan oma paikka sellaiselle oppimiselle.

Tunne-energia on toinen energia laji, mikä tarvitaan tiimintoimintaan mukaan. Ajattelu energia luo ajatuksia, mutta tunne-energia pistää ne teoiksi. Jos mietit tätä niin varmaan ymmärrät, että ne, jotka saavat eniten aikaan ja nopeitten ovat yleensä tunne-energisiä ihmisiä. Tunne-energian ylläpitämiseksi tarvitaan kuitenkin hauskuutta. Tunne-energia loistaa, kun tiimin jäsenet käyvät positiivista vuorovaikutusta toistensa kanssa. Eli johtopäätöksenä enemmän huumoria johtaa enempään määrään tekoja, mikä johtaa suurempaan tulokseen.

Valmiiksi saamisen energia näkyy tiimissä fokuksena ja sitä ruokkii etenkin välitavoitteet. Valmiiksi saamisen energia on kuin antaisi lisää vettä myllyyn, teet yhden asian hyvin saat palkitsevan tunteen ja haluat suorittaa jo seuraavan. Tämä ilmiö monin kertaistuu ja tuntee suurenevat, kun jaat ne tiimin kanssa. Siksi olisi tärkeää asettaa tiimille välitavoitteita, joiden saavuttaminen boostaa tekemistä entisestään. Olen kokenut tätä tunnetta paljon kevään aikana, kun akatemia lähenee loppuaan, tämäkin on viimeinen reflektioni ja tuntuu erittäin palkitsevalta kirjoittaa tätä. Ehkä tiimimme saakin sen takia aina niin paljon energiaa palautteista ja analysoinneista, koska koemme valmiiksi saamisen energiaa näissä tilanteissa.

Henkinen energisyys taas tiimissä on jotain, mitä on vaikeampi mittaroida, se on vain jotain minkä tuntee. Kakkos vuotemme aikana henkinen energisyys oli meillä kaikilla alhainen, mutta nyt kolmos vuonna se on noussut aivan mielettömästi. Henkiseen energisyyteen vaikuttaa muiden tiimiläisten arvot, tehtävien tärkeys ja oman työkuorman määrä. Vaikka kaikilla on ollut kiirettä ja paljon hommia, ei vielä ole tullut itku stressi purkauksia esille. Minusta se kertoo siitä, kuinka olemme henkisenenergian tasolla kehittyneet eteenpäin. Henkinen energisyys on myös muuttunut positiiviseksi, aiemmin yksi negatiivinen henkinen energia tarttui muihin, mutta nyt se yksi negatiivinen muuttuu muiden takia positiiviseksi.

GreenLinkin energisyys

Miten voin varmistaa, että GreenLink pysyy energisenä ja lannistumattomana hurjassa yritysmaailmassa? Kieltämättä minua hieman huolettaa se, miten jaksamme pysyä energisinä ja lannistumattomina, kun siirrymme täyspäiväisiksi yrittäjiksi. Projektipäällikkönä ja tulevana toimitusjohtajana koen olevani itse vastuussa energian ylläpitämisestä. Mutta mitä sitten, kun yritys ei menestykkään ja asiat eivät mene niin, kuin piti. Se, että en ole tässä yksin tuo helpotusta. Täytyy olla vain kiitollinen, että pääsen tekemään hommia hyvällä porukalla. Ehkä voisimme jätkien kanssa tehdä sopimuksen energisyytemme ja lannistumattomuutemme tiimoilta, sillä olemme kaikki sanamme mittaisia miehiä ja pidämme luvatut asiat.

You May Also Like…

0 kommenttia

Lähetä kommentti