Tiimiakatemia – Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi

Kirjoittaja: Susanna Soini

13 maaliskuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Timo Lehtosen kirjoittama kirja Tiimiakatemia – Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi on erittäin hyvä kirja tiimiakatemiaan tuleville opiskelijoille. Kirja kertoo tiimiakatemian alkutaipaleista vuodesta 93 aina vuoteen 2012. Mielestäni kirjasta saa vastauksia kysytyimpiin kysymyksiin ” Mikä tiimiakatemia on ”,” Miten te tiimiakatemialla oikein opitte”. Kirja on kirjoitettu hauskasti tarinallistaen ja se tempaa lukijan mukaansa.

Isoimpina asioina kirjassa itselleni bongaan tällä hetkellä dialogin ja tiimisopimuksen. Molemmat isoissa rooleissa tiimien kehityksessä. Toinen toteutuu tiimissämme ja toisesta ei oikeastaan olla edes puhuttu. Meillä oli dialogin kanssa haasteita tiimin kanssa. Ei se, että kaikki olisivat puhuneet päällekkäin tai kuunnelleet mitä toinen sanoo. Enemmänkin se, että tiimissämme valtasi syvä jännittyneisyys ja ihmisillä oli vaikea avata suutansa treeneissä. Kerrottiin nopeasti oma mielipiteensä asiasta, eikä haastettu muiden mielipiteitä oikeastaan ollenkaan tai edes havahduttu kyseenalaistamaan toisten kommentteja. Onneksi ongelma huomattiin ja siitä keskusteltiin. Mielestäni meillä on tällä hetkellä hyvää dialogia, mikä paranee isolla nousukiidolla joka päivä! Tottakai huonoja päiviä on, mutta suurimmaksi osaksi meillä menee hyvin. Uskon, että vapautuneisuus treeneissä kulkee käsikädessä luottamuksen ja sen kanssa, miten hyvin alamme tuntemaan toisiamme. On helpompaa ja vaarattomampaa sanoa asioita ääneen.

No mites se tiimisopimus. En ennen kirjan lukemista ollut edes ymmärtänyt kuinka tärkeä asia tiimisopimus on. Tiimisopukseen kirjoitetaan tiimin yhteiset pelisäännöt, voisi kutsua melkeinpä tiimin omaksi raamatuksi. Toki olemme tiimin sisällä puhuneet vastuujaoista, työajoista, pelisääntöjen rikkomisesta ja niin edelleen, mutta emme ole varsinaisesti tehneet mitään sopimusta näistä. Luettuani tämän kirjan, otin treeneissä esille tiimisopimuksen. Päätimmekin ottaa yhteisen ajan kalentereistamme ja miettiä yhteisiä pelisääntöjä harkiten. Kun pelisäännöt on sovittu, ovat kaikki niihin enemmän kuin sitoutuneita ja niitä kunnioitetaan. Eihän niitä huvinvuoksi tehdä. Uskon, että saadaan tehtyä mahtava tiimisopimus, joka sitoo meitä kaikki vielä enemmän yhteen.

Kirjassa käydään paljon läpi tiimin eri kehitysvaiheita. Pidimmekin Jussin kanssa vähän aikaa sitten treenit liittyen juuri näihin, kirjaa apunakäyttäen. Treeneissä tuli selvästi ilmi, että tiimimme on työryhmän ja valetiimin taitteessa. Uskoisin itse, että valetiimi kuvailee tiimiämme tällä hetkelle eniten. Suurin osa tiimistämme sanoikin, että kyseinen teksti valetiimistä kuulosti melkeinpä siltä, että siinä kirjoitettaisiin meistä! Uskon ja toivon, että pääsemme yhdessä vielä jokin päivä huipputiimin tasolle. Matka on rankka ja kivinen, mutta eihän minkään saavuttaminen pitäisi helppoa olla?

Minulla sekä tiimillämme on vielä pitkä matka edessä, mikä kulkee toisinaan ylämäkeä ja toisinaan syöksytään alas ja lujaa. Tätä se oppiminen on. Kirja antoi minulle suuremman kokonaisuuden tiimiakatemiasta. Sain lisäksi tärkeitä avainvinkkejä siihen, miten voin kasvaa paremmaksi tiimiyrittäjäksi ja miten meidän tiimi voi kasvaa paremmaksi yrittäjätiimiksi!

You May Also Like…

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

21 oppituntia maailmantilasta

Lukiessani Yuval Noah Hararin teosta ”21 lessons for the 21st century” Suomeksi 21 oppituntia maailmantilasta....

Fooled By Randomness

Aloitin lukemaan kirjaa Fooled By Randomness, jonka on kirjoittanut Nassim Nicholas Taleb, kun sain suosituksen...

0 kommenttia

Lähetä kommentti