Kuuntelin Martti Vaalahden teoksen ”Sanojen super voima”.

”Pyydä vähemmän, saat enemmän.” Tätä Lausetta Martti Vaalahti avasi kappaleessaan. Hän tarkoittaa sitä, että kuinka vaadit itseltäsi paljon ja muilta, niin sitä enemmän menetät. Ja kun opit antamaan niin saat enemmän. Hän toi tämän esille itsekkyys ja sydämettömyys roolissa. Koin näkeväni itseni tämän lauseen sisällä viime keväänä. Keväällä ollut SuomiBoxi ja nykyään Boxiovellesi ei oikein edennyt mihinkään. Olen tähän projektiin jo paljon tehnyt vertailuja ja miettinyt johtamistani ja projektiryhmän toimintaa. Koen silti, että minulla on vielä paljon heijastettavaa ja opittavaa siitä. Koen että välillä olin tosi jyrkkä ja itsekäs vaatiessani asioita projektiryhmäläisiltäni. En kumminkaan koe, että tehtävät olisivat olleet laajoja tai vaativia, mutta tuputin niitä kyllä heille ja jos ei asiat kulkeneet, saatoin hermostua. Enemmän ehkä minun pitäisi tätä heijastaa siis itseeni. Vaadin itseltäni liikoja. Vaadin itseltäni liikaa ja laitoin aikarajat aina tiukoille, jotta olisi kiire ja olisi tunne, että on pakko tehdä nyt ja heti. Halusin sitä kautta ehkä motivoida itseäni tekemään, kun tekemiseni taso oli laskenut. Tietenkin sitten kun itselläni oli tietty aikaraja, niin annoin sen saman myös projektiryhmäläisilleni. Hyväksytin sen kummin aina heiltä, että onko tämä ok. Yleensä aina vastaus oli myönteinen.

Jatkossa varmasti minun täytyy vähän antaa itselleni löysää, jotta voisin vaikka saada asian/tehtävän suoritetuksi vaikkapa jopa ajoissa, ettei se aina ole sitä aikarajaa vasten hipomassa. Olen myös pitkälti antanut itselleni monta tehtävää ja tiedän etten ole hyvä tekemään montaa asiaa samaan aikaan, mutta olen silti lyönyt ne päällekkäin ja aikarajaksi niille antanut minimin. Jos jokin tehtävistä ei suoriudu aikarajaan mennessä, niin olen sen jättänyt sitten taakseni. Näin on käynyt Letimin markkinoinninkurssille ja kirjapisteille. Ne eivät ole olleet minulla tärkeimpinä asioina monissa askarissa.

Esimerkkinä nyt avaan. Minulla on vaikka kuukausi aikaa tehdä kuusi eri suoritetta/projektin osa-aluetta. Teen viikossa yhden. Jotkin tehtävistä on lyhyempiä niin saan tehtyä yhtenä viikkona kaksi. Eli yksi jää yli ja aikaraja tuli jo. Seuraavassa kuussa sama juttu, mutta aloitan uudet jutut heti ja vanhat jäävät taakse ja jään vain murehtimaan niitä nostamatta niitä takaisin omassa päässäni to do listalleni, koska olen jo saanut uuden to do listan. Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Boxiovellesi projektista. Olimme kartoittamassa postitushommia ja ei oikein asia edennyt, joten siirryimme seuraaviin asioihin mitä piti hoitaa ja saada tietoon. Aina kumminkin ajatuksissa postitukset, että se pitää tehdä ja se on tärkeä. No se vain venyi ja venyi ja jäi viimeiseksi ongelmaksemme. Loppujen lopuksi kukaan ei oikein välittänyt enää sen suorittamisesta, mutta sitten saatiin se pinnistettyä lopun viimein.

 Kesäksi suunnittelin, että suoritan kirjapisteeni, jotka jäivät keväältä uupumaan ja myös tulevan syksyn kirjapisteet. Sitten vien Boxiovellesi projektia eteenpäin yksin, koska projektiryhmä hajosi ennen kesänalkua. Myöskin aloitan viemään omaa kustomointiharrastustani eteenpäin, koska olen todella motivoitunut ja teen sitä mielelläni. Sitten olisi vielä jäljellä markkinoinnin kurssi loppuun ja Devetan nettisivut. Nämä viimeksi mainitsemani kaksi tehtävää on jäänyt jälkeen kaiken muiden tekemisteni pölyyn, joten ne ovat vain tippuneet tehtävälistallani pohjalle. Eli siis tekisin ne, kun aikaisemmat on tehty. Prioriteettini listaa, kun saan tehtyä niin sinnehän tulee vain lisää aika ajoin, joten enhän koskaan pääsisi pohjimmaisiin tehtäviin käsiksi. En tiedä miksi toimin näin ja sen vasta olen älynnyt, joten alan kehittämään siihen muutosta. Muutenkin Tehtävä lista on omasta mielestäni laaja, joten aina sitä miettiessä ajatukseni vain uupuu, ”liikaa kaikkea”, koska en aina edes muista kaikkia niistä. Olen jo pitkään huomannut, että jos minulla on asia tai kaksi tehtävänä, niin saan ne tehtyä, mutta jos päässäni on 4 tai helposti enemmän asioita, niin listaan ne vain ylös ja yritän tehdä kaikki. Ei onnistu, en-muista, unohdan, hermostun, turhaudun, jätän tekemättä. Ja sitten kun aloitan sitä joskus uudelleen, niin muistan vain ärsytykseni sitä kohtaan ja vastassani on sitten aloittamisen vaikeus.

Ensimmäisenä nyt ajatukseeni tuli ajatus uudesta toimintamallista. Jos teenkin kaikki ”väärässä” järjestyksessä. Aloitan siitä mikä on vikana, paitsi jos jokin on todella tärkeä ja se on pakollinen. Joten aloittaisin Letimin markkinoinnin kurssista ja sen jälkeen jatkan kirjapisteisiin ja nettisivuihin. Tavallaan tämä voisi toimia ja ei tarvitsisi murehtia näistä sen jälkeen enää, mutta Boxiovellesi projektista stressaan paljon, koska sivuista olemme jo maksaneet ja jos sen alkaminen venyy, niin raha on mennyt hukkaan. Ei kiva. Myöskin tähän uuteen malliin mietin, että yksi asia kerrallaan. Tänään teen tätä, huomenna tota ja sitä seuraavana päivänä tommosta. Enkä niin että tänään tämä, tätä, tuota ja toi. Tämä ei olisi ehkä paras toimintamalli, mutta ainakin rikkoisin omaa totuttua tapaa, joka ei ole toiminut ja saan avoimemman ja laajemman näkökulman siihen, miten sitä voin muokata. Hyvää kannattaa odottaa. Jos edes siis saan rikottua tätä toimintamalliani, jota olen mahdollisesti aina käyttänyt ja sitä kautta pääsen hetkellisesti mukavuusalueeni ulkopuolelle, niin on helpompi lähteä mukauttamaan sitä. Ainakin ajatus tästä uudesta ei kuulosta pahalta, joten lähden sitä viemään heti käytäntöön. Vaikka tehtävät jäisivät vähän jälkeen, niin saavutan niitä pikkuhiljaa yksi kerrallaan suorittamalla niitä, jotka ovat enemmän jäljessä. Saan varmasti tämän syksyn aikana häntää pienennettyä.

Kirjassa oli monta hyvää pointtia ja asiaa eri aiheille. Saatan jopa tehdä niistä erikseen reflektion, mutta niitä tähän en tuonut, koska aihe hyppäisi ihan eri asiaan ja se olisi mielestäni hölmöä. Sain muuten tämän kirjan suosituksena Annikalta ja kirja oli ihan huippu! Käteeni jäi paljon mietittävää ja uutta näkökulmaa.