Kuuntelin Lauri Järvilehdon kirjan ”Tee itsestäsi mestariajattelija”. Valitsin kirjan puhtaasti nimen perusteella, sillä ajattelu ja ajatustyö on aina kiehtonut minua. Se on nimittäin ratkaiseva tekijä kaikessa. Ajatustyön avulla löydät ratkaisun ongelmaan, joka on pyörinyt päässäsi jo pitkään. Ongelma ei ratkaise itse itseään, vaan sitä pitää oikeasti miettiä ja ajatella. Ajattelu on myös tärkeää esimerkiksi kilpailuissa. Tästä sain oman kokemuksen viime viikolla. Tiimiakatemialla oli Olympiaviikko, ja yhtenä tehtävänä oli ottaa selfie 32:n eri asian kanssa ympäri Jyväskylää. Listalla oli esimerkiksi Tuntematon sotilas-kirja, paloauto sekä Keljon Hesburger. Jostain syystä päädyin ottamaan johdon tehtävässä. En kuitenkaan lähettänyt ihmisiä mahdollisimman nopeasti tekemään jotain, vaan jaoin ensin tiimiläisen avulla listan asiat karkeasti kaupunginosiin. Hommaa vaikeutti se, että osassa kuvista piti olla tietty määrä ihmisiä, esimerkiksi 2/3 tiimistä. Jaossa piti siis ottaa huomioon sijainti, ihmisten määrä sekä luoda viestintäketju, joka ei katkea niin että tieto ei kulje tiimin kesken. Alun suunnitteluun meni pitkään, mutta sen ansiosta saimme koko listan kohdat käytyä etuajassa.

Kirjasta halusin oppia, miten voin parantaa ajatteluani. Olen käsikirjoittanut yli 250 sketsiä, joten aivan perinteinen ajattelu ei enää riitä. Tarvitsen uusia ja tuoreita keinoja kirjoittaa ja luoda, sillä en halua toistaa samoja kaavoja. Välillä tulee hetkiä, jolloin tuntuu siltä, että en keksi enää mitään. Että tässä se nyt oli, tämän pidemmälle en pysty viemään itseäni. Ei kuitenkaan mene pitkään, kun näen jonkun muun tekemän videon tai uuden näkökulman komediaan. Ensimmäinen ajatus on yleensä ”Miksen minä keksinyt tuota?”, sen jälkeen tajuan, että voinhan minä keksiä. Eivät ideat maailmasta lopu. Halusin kuitenkin jotain, mikä helpottaisi tätä uuden keksimistä. Käsikirjoitus on kuitenkin sillä tavalla petollista, että aina on keksittävä uutta.

Kirjan mukaan luovaa työtä ei voi pakottaa. Idea ei välttämättä tule silloin kun haluan, vaan silloin kun se on tullakseen. Vaikka kuinka yrittäisin keksiä hyvää juonenkäännettä, käyttäen kaiken aikani ja tarmoni sen miettimiseen, voi olla, että idea iskee vasta illalla, kun olen jo tietoisesti lopettanut ongelman miettimisen. Tämän vuoksi jokaisen idean ja pienen inspiraation muistiinkirjoittamista suositellaan. Tämä ei ollut uutta, olen tehnyt tätä jo pitkän aikaa, mutta tämän lisäksi kirjassa kehotettiin keräämään talteen kuvia ja videoita, jotka herättävät inspiraatiota. Näistä inspiraatiota herättävistä asioista sekä omista ajatuksista kerätään ideapankki, josta voi hakea inspiraatiota, kun sitä tarvitsee. Ideapankki ehkäisee myös tyhjän paperin kammoa, sillä se ei ole tyhjä. Ideapankki pitäisi kuitenkin pitää jonkinlaisessa järjestyksessä, koko varastoa ei tarvitse kaivaa esiin yhtä luonnosta varten.

Tämä herätti minussa halun perustaa ideapankki. Se tulee luultavasti vain olemaan yksi muistiinpano puhelimessani, mutta se tekee varmasti hyvää luovalle ajattelulleni. Voin kerätä sinne omia ideoitani sekä linkkejä kuviin ja videoihin, joiden elementtejä haluan tuoda omaan työhöni. Tällä hetkellä puhelimeni on täynnä muistiinpanoja (suurin osa on vain 1-2 lausetta) joten ideapankki varmasti toisi järjestystä siihen. En kuitenkaan osaa sanoa, miten nuo ideat ja inspiraation lähteet järjestelisin. Ideapankkini ei voi olla vain lauseita ja linkkejä sekaisin, se ei varmasti auttaisi tippaakaan uuden luomisessa.

Toinen keino luovan ajattelun parantamiseen oli ns. element of surprise eli oikealta nimeltään lateraalinen provokaatio. Ajatteluun pitäisi tuoda jokin siihen kuulumaton esine tai asia, joka saattaa avata uuden näkökulman. Esimerkiksi F1-talli oli pitkään miettinyt, miten auton jousituksesta saisi pehmeämmän. He turvautuivat lateraaliseen provokaatioon ja miettivät, mitä tapahtuisi, jos auton renkaat olisivat neliskulmaiset. Matkasta tulisi hyvin töyssyinen. Sitten he miettivät, miten sen voisi korjata. F1-autossa on hyvin paljon tietotekniikkaa. He voisivat laittaa tietokoneen ennustamaan töyssyt, joka viestisi niistä eteenpäin jousille, joka ennakoi niitä. Tämähän ei normaalissa autossa onnistuisi, sillä töyssyjä ei voi ennustaa. Mutta auton etupuskuriin voi kiinnittää ultraäänisensorin, joka havaitsee tien töyssyt ja kertoo niistä jousille, jotka voivat ennakoida. Näin syntyi aktiivijousitus.

Tämä oli mielestäni kiinnostavin nosto. Olen aiemmin kyllä pyrkinyt käsikirjoittamaan satunnaisen esineen tai tilanteen ympärille, mutta en ole kokeillut tuoda satunnaista esinettä tai tilannetta jo valmiiseen luonnokseen. Tästä voi olla oikeasti hyötyä, sillä useimmiten kohtaan ongelmia käsikirjoituksen alun jälkeen. Yleensä alku ja loppu on helppo kirjoittaa. Loppu on yleensä se, jonka ensimmäisenä keksin, koko vitsin pointti. Alku on sitten se piste, josta tuohon vitsiin päädytään. Se vain on yleensä siinä se vaikeus, miten ihmeessä pääsen pisteestä a pisteeseen b? Tämä satunnaisen esineen tai tilanteen tai mahdollisesti henkilön tuominen kuvioon voi helpottaa suuresti.

Keinoina toimii siis ideapankin kerääminen ja satunnaisten esineiden tai asioiden nosto luonnokseen. Nämä kaksi keinoa pelaavat hyvin yhteen. Ideapankissani voi nimittäin olla lista yllätysnostoista, jolla on esineitä, paikkoja ja henkilöitä, joiden avulla voin määrittää reitin a:n ja b:n välille. Juuri tämän takia huumori on mielestäni niin hieno taiteen ala, kokonaisuuden voi lopulta tuoda yhteen esimerkiksi Tampere.