Tarinan valta

Kirjoittaja: Iida Leskelä

8 joulukuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

 

Nyt ollaan mielenkiintoisen ja omasta mielestä haastavan asian äärellä. Olen kokenut aina olevani hyvä kirjoittaja, mutta tekstin sisällön keksiminen ei ole aina niin helppoa. Sama tulee esiin kaikessa luovassa tekemisissäni, musiikin kirjoittamisessa, soittamisessa, piirtämisessä, maalaamisessa, vaatteiden tuunaamisessa yms. Tyhjästä on hankala lähteä luomaan uutta, jos ei ole mitään valmista alla, mistä ottaa mallia ja jalostaa eteenpäin. Toisin sanoen, mielikuvitukseni on hyvinkin rajallinen.

 

   Mielikuvitukseton lapsi

                        aikuisen kengissä

 

Etenkin nyt viimeisen puolentoistavuoden aikana olen havainnut tästä johtuvia haasteita, kun olen päässyt tutustumaan ja toimimaan enemmän markkinoinnin parissa. Suurin valaistuminen iski, kun lähdettiin miettimään meidän Kauka:lle tarinaa ja pää löi aivan tyhjää! Tunsin haikeutta, kun tajusin että olen päästänyt sen mielikuvitukseltaan rikkaan pienen lapsen liian kauas itsestäni. En ole moneen vuoteen tehnyt paljoakaan sen eteen, että ylläpitäisin mielikuvituksen taitoa. Yhtä lailla tähän kehityksen laskusuuntaan on varmasti vaikuttanut kaikki se teknologia ja tutkimukset, jotka osoittavat yliluonnollisuudet mahdottomiksi, mikä tekee nykyään meidän aivotyöstämme liiankin helppoa, kuten heti Tarinan valta – kirjan alussakin tuumailtiin.

Nyt on uuden suunnan aika, kun otin tämän kirjan käteen. Ehkei ole vielä liian myöhäistä löytää pientä Iidaa takaisin!

 

Tarinan päätehtävä

on herättää tunteita ja tuntua niin merkitykselliseltä, että sitä halutaan kertoa eteenpäin.

 

 

Tarina syntyy kuuntelemalla…

 

Kuten jo sanottu, tarinan avainasemassa on tunne. Joten tarinan luominen on hyvä aloittaa kysymällä…

”Miltä tämä minusta tuntuu?”

”Tuntuuko tämä muista miltään, kun kerron tai näytän tämän heille?”

Vielä tärkeämpää on todella kuunnella. On osattava kuunnella omaa yritystä ja työyhteisöä, sekä asiakkaita, jotta he haluavat kertoa tarinaa eteenpäin silkasta kiitollisuudesta ja tyytyväisyydestä.

 

Tämäkin kirja on ollut taas minulle muistutus siitä, että hyvää markkinointia tehdään asiakasta varten ja häntä ajatellen. Tyytyväiset asiakkaat tulevat hoitamaan markkinointia puolestasi.

 

Pari hyvää lähtökohtaa asiakkaan kohtaamiseen, jotka noukin kirjasta, on kohdella asiakasta kuten haluaisi itseään kohdeltavan ja jättää asiakkaalle niin suuri vaikutus ja positiivinen hämmennys, että hän muistaa kertoa yrityksestäsi tarinaa eteenpäin.

 

 

 

… ja rakentuu draaman kaaren ympärille

 

Mutta yksin kuunteleminen ei riitä. Pitää löytyä myös herkkyyttä ja taitoa löytää ne eniten tunteita herättävät osat kuulemistasi kertomuksista yrityksestäsi ja nostaa ne esille, kun kirjoitat lopulta oman yrityksesi tarinan tekstimuotoon esimerkiksi nettisivuille. Hyvä tarina pitää sisällään myös tietynlaista hyväksi todettua rakennetta. Kirjassa on nostettu esille Aristoteleen draaman kaari, joka on tarinankerronnan klassikko.

Aristoteleen draaman kaari kiteytettynä pitää sisällään päähenkilön, jonka kautta kuulijalla tai katselijalla herää empatia ja hän saa kokea itsessäänkin päähenkilöön kohdistuvia tunteita. Tarinassa päähenkilö laitetaan draaman keskelle kohtaamaan vaikeita tilanteita, jolloin kuuntelijan empaattisuus herää. Draaman kaari nostetaan huippuunsa, ennen kuin ongelmatilanne lopulta ratkaistaan ja vapautetaan samalla kuuntelijankin tunteet. Kaari päättyy lopulta kohtaukseen, jonka tarkoitus on jättää jäljelle enää nautinnon tunne.

Tarinan on siis tarkoitus herättää yllättäviäkin tunteita, mutta sen on pohjauduttava jollain tasolla todellisuuteen, eli siihen mitä kuulijat ja asiakkaat ovat jo aiemmin nähneet. Heidän on silloin helpompi samaistua siihen, jolloin empaattisuus pääsee heräämään. Toisin sanoen, kuulija haluaa yllättyä turvallisesti vanhan ja uuden yhdistelmänä.

 

Tarinan synnyttäminen on lopulta paljon moniulotteisempi ja syvällisempi luomisprosessi, jota tavallisesti ajatellaankaan. Mutta hyvän tarinan luominen ei ole kenellekään mahdotonta. Se vaan vaatii tarkkaavaisuutta mistä sitä tarinaa lähtee ammentamaan ja kenen kertomuksista se todella tuleekaan.

 

Siis kuuntele ennen kuin alat itse kertoa.

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

0 kommenttia

Lähetä kommentti