Tänään olen elossa – Aki Hintsa

Oskari Saaren kirjoittama Tänään olen elossa – Kuolevan miehen päiväkirja on koskettava ja pysäyttävä teos. Olen lukenut Hintsan kirjoja ennenkin, ja vaikka en häntä tietenkään tuntenutkaan, niin kirja sai minut surulliseksi. Haimasyöpään sairastuttuaan Hintsa joutui laittamaan elämänsä arvot aivan uuteen uskoon ja viimeiset kuukaudet hän taisteli syöpää vastaan yhdessä perheensä kanssa.

Hintsa eli elämänsä kouluttaen ja auttaen muita ihmisiä elämään parempaa elämää ja oli todella kiireinen mies. Hän ei kuitenkaan itse pystynyt elämään muille opettamallansa tavalla, vaan aikaa perheelle ei juurikaan jäänyt kaiken sen työn ja kiireen keskellä. Saatuaan haimasyöpädiagnoosin Hintsa tajusi, että nyt se ”sitten kun” -elämä on loputtava. Enää ei ole aikaa jossitella ja elää ”sitten kun” -mentaliteetilla, vaan eletään tässä, nyt ja heti. Viimeiset 2,5 kuukautta Hintsa vietti perheensä ja läheistensä kanssa säilyttäen positiivisen asenteen ja uskon kaiken sen paskan keskellä.

Onko se tosiaankin niin, että vasta sitten kun se oman elämän päätöksen päivämäärä tulee tietoisuuteen, me ihmiset alamme elää juuri sitä haluamaamme elämää ja lopetamme jossittelun? Toivottavasti ei.

En itse ole juurikaan ajatellut kuolemaa, tai sitä, jos kuolisin huomenna, olisinko tyytyväinen elämääni vai katuisinko jotain? Koen eläväni ihan oman näköistäni elämää. Teen työkseni sitä mistä tykkään ja jos näin ei ole, niin en ole pelännyt vaihtaa urapolkuani. Jos nykyinen asuinpaikka ei tyydytä, niin vaihdan sen kyllä. Priorisoin oman perheeni, ystäväni ja läheiset oikeastaan kaiken muun edelle, sillä he ovat arvoissani ensimmäisenä. Ainoa asia, mitä luultavasti katuisin, olisi se kuuluisa ”hetkessä eläminen” ja muiden ihmisten mielipiteistä liika piittaaminen. Luultavasti päässäni pyörisi hetket ystävien kanssa, tai illat omalla sohvalla poikaystävän kanssa, kun somet ja muut on vienyt huomion, enkä ole ollut juuri siinä hetkessä. En usko, että kukaan ihminen voi kuitenkaan elää joka hetki juuri siinä hetkessä, ottaen siitä kaiken irti ja olematta keskittymättä mihinkään muuhun. Saatikka haluaisi elää niin. Uskon kuitenkin, että meidän kaikkien kannattaisi tarkkailla käyttäytymistämme, jotta hetkessä elämistä ja tärkeisiin hetkiin tarttumista olisi edes se 80 % ajasta. Katuisin luultavasti myös niitä tekemättä jättämiä asioita pelon takia, kun muiden ihmisten mielipiteet ovat saaneet liikaa valtaa. Me kaikki eletään vaan kerran, eikä kukaan muistele haudassa toistensa mokia.

Vaikka kirjassa käy ilmi, että Hintsa katuu elämässään vähiin jäänyttä aikaa perheensä kanssa, huomaamatta ei voi kuitenkaan jäädä lukijalta, kuinka paljon hänen elämässään on lämpimiä suhteita, tärkeitä ihmisiä, niin sukulaisia kuin ystäviä. Hintsan saatua syöpädiagnoosin hänelle tärkeät ihmiset tsemppasivat ja olivat tukena. Siitä jäi hyvä fiilis.  Hän oli antanut monelle niin paljon elämänsä aikana ja uskoi, että antamalla muille saa itse myös paljon hyvää. Jos jostain voin itse olla varma, niin nykyinen tilanteeni olisi samantyyppinen. Jos kuulisin tuollaisen järkyttävän uutisen ja viimeinen päivä olisi tiedossa, niin suuri tukijoukko olisi varmasti mukana. Tästä saan olla onnellinen joka päivä.

Kirja pysäytti minut pohtimaan omaa elämääni ja sitä, olisinko tyytyväinen, jos se viimeinen päivä olisi huomenna. Elämän jokaista päivää ei voi elää kuin viimeistä päivää, mutta elämän jokaisesta päivästä voi löytää iloa ja asioita, joista nauttia ja jotka tekevät onnelliseksi. Koen, että oman asenteen ja itsetuntemuksen vaikutus on suurimmassa roolissa, jotta voi tuntea elävänsä tyytyväistä elämää. Jos osaa nauttia pienistä hetkistä, pistää puhelimen pois ystävän kanssa ollessa ja vastoinkäymisten kohdatessa pystyy pitämään kuitenkin pilkkeen silmäkulmassa, niin elämä on varmasti ihan mukavaa. Kun vain muistettaisiin tämä joka päivä, eikä vain Aki Hintsan – Tänään olen elossa -kirjan jälkeen.