Kiinnostukseni Marimekkoon alkoi noin 18-vuotiaana. Ennen sitä ajattelin, että se on iäkkäämmille naisille suunnattu brändi. Ehkä se kun itsellekin alkoi tulla vähän vuosia mittariin ja olin täysi-ikäinen niin aloin katsomaan Marimekkoa uusin silmin. Tänä päivänä ihailen paljon Marimekon brändiä ja sitä mitä he edustavat: ajattomia vaatteita, upeaa muotoilua, halu inspiroida muita ja olla vastuullinen yritys. Vaikka Marimekko on kiinnostanut jo pidemmän aikaa, en ollut tutustunut Kirsi Paakkasen elämään ennen kirjan kuuntelemista. 

Paakkanen oli menestynyt naisjohtaja, yrittäjä ja arvonimeltään yrittäjäneuvos. Paakkanen perusti vuonna 1969 Womenan, naisten mainostoimiston ja hän johti sitä menestyksekkäästi yli 20 vuotta. Paakkanen oli 40-vuotias kun hän perusti Womenan. Erittäin hieno suomalainen shampoo on Paakkasen ideoima ja lanseeraama. Tätä en entuudestaan tiennyt ja itsekin käytän kyseistä tuotetta ”mökki shampoona” kuten varmasti moni muu suomalainen. Paakkanen myi Womenan 21 vuoden jälkeen McCann Oy:lle 1990. Tämän jälkeen Paakkanen siirtyi eläkepäivien viettoon Ranskaan kunnes rahavaikeuksissa oleva Marimekko tuli myyntiin ja Paakkanen osti sen vuonna 1991. Paakkanen myi Marimekon eteenpäin vuonna 2007.

Tavoitteet vai unelmat?

Paakkanen eli unelmien eteen, ei tavoitteiden. Onko järkevää olla tavoitteita jos ei ole unelmia? Unelmat useimmiten tähtäävät pidemmälle ja korkeammalle kuin tavoitteet. Itse mietin, että tavoitteet voivat pilkkoa pieniin osiin jolloin ne eivät tunnu niin isoilta ja saavuttamattomissa olevilta. Pienet välitavoitteet kannustavat eteenpäin kun niitä saa suoritettua. Kun taas unelmat ovat usein yksi iso asia. Yksi iso, pitkällä aikavälillä oleva. Toisaalta unelmiin suhtaudutaan usein hyvin intohimoisesti ja palavasti niin ehkä ne tuotavat lisäboostia unelmien saavuttamiseksi. Itse suhtaudun unelmiin niin, että lähden aktiivisesti menemään niitä kohti silloin kun kaikki elämässä on hyvin ja kaikki tähdet on tasapainossa. On rahaa, aikaa ja jaksamista. Ehkä muutankin oman ajatusmaailman tavoitteista ja unelmista enemmän Paakkasen kanssa samanlaiseksi. Ehkä se ajaisi itseä enemmän minulle tärkeiden asioiden pariin vielä vahvemmin ja työstä saisi vielä enemmän irti muutakin kuin vain palkkaa. 

Paakkasesta sai kirjan avulla kuvan, että hän eli hyvin paljon intuition avulla ja saattoi tehdä isojakin päätöksiä nopealla aikataululla. Välillä tuli hyviä lopputuloksia ja välillä ei niin hyviä lopputuloksia. Itse olen aina ajatellut ettei pelkällä intuitiolla kannata tehdä päätöksiä. Edes jotain faktoja mukaan päätöksentekoon. Tuntuisi tosi hurjalta tehdä päätös pelkällä intuitiolla sillä se ei pohjaudu mihinkään muuhun paitsi omaan tunteeseen ja fiilikseen jostain asiasta. Mutta toisaalta tämä ajastus kiinnostaa. Osaisiko oma alitajunta tehdä hyvän päätöksen? Ehkä se riippuu asiasta, että onko kyseessä elämää mullistava asia vai todella pieni asia. 

Mikä minusta tulee isona?

Olen kokenut viime aikoina paljon painetta siitä, että nyt on se hetki kun pitäisi tietää mitä haluan tehdä ensi vuonna eli valmistumisen jälkeen. Tai no olenhan minä sitä painetta tuntenut jo ylä-asteelta lähtien kun on alettu kysymään aina tilanteen salliessa, että mikä susta tulee isona? Toisaalta on jotain ideoita mutta ei ole sellaista täydellistä ideaa jonka eteen teen palavasti töitä nyt. Tuntuu, että kaikki ympärillä olevat samalla vuodella olevat akatemialaiset tietävät jo tulevaisuuden työsuunnitelmat edes seuraavalle parille vuodelle. Voi olla ja luultavasti onkin tämä vain minun oma kuvitelma ja asia ei oikeasti ole näin. Varmasti on muitakin joilla työkuviot eivät ole kristallin kirkkaat. Oli jotenkin lämmittävää kuunnella kirjasta se, että Paakkanenkin aloitti Womenan hänen ollessaan ”jo” 40-vuotias ja Marimekon hän osti eläkepäivien aikana ja silti kerkesi pyörittämään sitä 16 vuoden ajan. Toisaalta tuntuu siis hölmöltä kriiseillä 24-vuotiaana siitä kun ei ole täysin kristallin kirkkaana työsuunnitelmat tulevaisuudelle. Mutta toisaalta saan itseni kiinni ajattelemasta useasti siitä, että kyllä tämän ikäisellä pitäisi uraputki olla jo alussa. Muistan kun minun ikäisille opinto-ohjaaja kertoi ylä-asteella, että meillä tulee todennäköisesti olemaan useampi työpaikka ja joillakin jopa useampi tutkinto eri alaloilta ja töitä eri aloilta. Enää ei ole tapana mennä työpaikkaan jossa ollaan 40 vuotta, josta siirrytään eläkkeen pariin. Tämä jotenkin helpottaa omaa ajattelua ja rauhoittaa mieltä, ettei nyt heti tarvitse olla täysin selkeät sävelet ja jos olisi niin ne voivat muuttua aivan täysin parin vuoden päästä tai sitten 10 vuoden päästä. Ei sitä koskaan tiedä.