Unelmahommissa on Satu Rämön ja Hanne Valtarin teos vuodelta 2017. Kirja kertoo unelmatyön etsimisestä ja sen saavuttamisesta. Kirjailijat työskentelevät molemmat luovalla alalla ja he jakavat kirjassa omat tarinat siitä kuinka he muuttivat intohimoisen harrastuksen unelmaduuniksi. Kirjassa jaetaan myös hyviä vinkkejä siihen miten jokainen voi tavoitella unelmaduunia. Valitsin kirjan inspiroimaan minua ja koen, että nyt on juuri oikea aika miettiä omaa unelmaduunia valmistumisen häämöttäessä. 

Edellinen kirja jonka kuuntelin ennen tätä oli Ulla-Maija Paavilaisen teos Suurin niistä on rakkaus joka kertoo Kirsti Paakkasen tarinan. Nämä molemmat kirjat herätti jollain tapaa samoja ajatuksia minussa. Kirjoitin reflektiossa siitä kuinka koen 24-vuotiaan painetta siitä kun omaa unelmaduunia ei ole vielä täysin löytynyt. Toisaalta koin lohtua siitä, että moni menestynyt yrittäjä on löytänyt oman juttunsa vasta myöhemmällä iällä ja onhan minulla aika monta vuotta vielä työntekoa jäljellä. 

Aiva koru on antanut vähän esimakua siitä millaista on muuttaa harrastus liiketoiminnaksi. Ajatus lähti liikkeelle rakkaudesta käsitöihin ja mielenkiinnosta tehdä siitä bisnestä. Silloin kun ideaa alettiin työstämään todeksi meinasi niin sanotusti lähteä mopo käsistä työtuntien kanssa. Kaikki tekeminen siihen liittyen oli super mielenkiintoista ja innostavaa ja se ei tuntunut edes työltä vaikka töitä siinä oikeasti tehtiin. Ei halunnut lopettaa työtä klo 16 vaan olisi voinut tehdä sitä koko illan. Veikkaan, että kaikilla jotka muuttaa harrastuksen työksi käy alussa näin ja tilanne rauhoittuu ajan myötä. Sen olen huomannut, että korujen tekeminen ja siitä bisneksen tekeminen ei ole unelmaduunini. Aiva korun matka taitaakin päättyä viimeistään joulukuussa. Työ on kivaa ja voisin tehdä sitä helposti kahdeksan tuntia päivässä mutta rikastua sillä en voi. Koru bisnes on todella kilpailtu ala Suomessa ja pienyrittäjiä löytyy varmasti joka paikkakunnalta. Harrastukseksi enemmän tai vähemmän korujen tekeminen silti ehdottomasti jää. Toisaalta en sano koskaan ei sille idealle ettenkö joskus laita uutta koru bisnestä tulille, se jää nähtäväksi.

Mietin myös sitä, että vaikka on ihailtavaa jos saa harrastuksen muutettua työksi niin kannattaako se toisaalta. Kun työstä nauttii paljon ja tekee sitä intohimon liekillä niin lähteekö sitten mopo käsistä ja muuttuu työnarkomaaniksi? En sano, että kaikki yrittäjät ovat työnarkomaaneja mutta usein se näyttää sinne puolelle menevän ja muutaman keissin olen vierestä nähnyt. Varsinkin muutaman ensimmäisen vuoden aikana kun yritys on saatava tuottoisaksi. Mietin vain sitä kuinka pystyy säilyttämään työn ja vapaa-ajan erillään. Tai, että sammuuko joskus se innostuminen työstä ja se alkaa käymään vain suorittamiseksi päivästä toiseen.  

Kirjassa puhuttiin myös verkostosta ja sen tärkeydestä, nimenomaan oikeanlaisen verkoston luomisesta. Akatemialla luodaan jo omaa verkostoa ja siitä saa juuri niin paljon irti itselleen kuin siihen laittaa aikaa. Sosialisoituminen uusien ihmisten kanssa on aina ollut minulla epämukavuus alueella. Asiakaskäynnit ovatkin olleet hyvää harjoitusta epämukavuus alueelta poistumiseen. Verkostoni voisi olla isompi tällä hetkellä mitä se on mutta kyllä se kasvaa pikku hiljaa. Aikaisemmin tuntui, että on tärkeää saada joitakin ihmisiä verkostooni kunhan se vain kasvaa. Nyt haluan panostaa siihen, että verkostooni tulee ihmisiä jotka on sinne oikeita. Kun verkostossa on tyyppejä jotka jakaa samoja mielenkiinnon kohteita ja työskentelee mahdollisesti samalla alalla voi sieltä tulla mahdollisuuksia, esimerkiksi työtarjouksia tai muuten vaan hyviä vinkkejä alan asiantuntijoilta. Olen huomannut akatemian aikana asiakaskäyntejä tehdessä, että todella moni yrittäjä on valmis auttamaan tuntematonta ihmistä. Vaikka hän ei siitä itse saisi mitään niin silti on valmis auttamaan parhaansa mukaan. Tämä on se verkoston suola ja miksi sitä haluaa kasvattaa.