Keväällä otan iisimmin…

Lepään, kun saan tämän projektin tehtyä…

Palkitsen itseni, kun saavutan tämän tavoitteen…

Elämä on aivan liian lyhyt ”sitten kun” ajatuksille ja odottamiselle. Olen huomannut, että odottelu on aivan turhaa, koska olen paininut näiden samojen asioiden kanssa vuodesta toiseen. Edelleen arki tuntuu melko kuormittavalta, vireystilat ovat epätasapainossa ja suorittaminen on ottanut yliotteen. Vaikka koen, että homma on edelleen hallinnassa ja jotenkin jaksan ja pärjään, jossain vaiheessa se raja tulee kuitenkin vastaan. Miksi itseään pitäisi koko ajan pitää siellä äärirajojen äärirajoilla?

Kirjaa lukiessa tunnistin jo liian paljon fyysisiä oireitakin itsessäni, jotka johtuvat täysin siitä, että vauhti on liian kova. Pompin ylivireystilasta alivireyteen ja tietynlaista tasapainoa ei edelleenkään ole tuntunut löytyvän. Kirjan vinkeillä todella toivon pääseväni ainakin lähemmäs Markukselan mainitsemaa huippusuorituskykyä, optimivireystilaa ja rennon elämän flowta.

Ylivireyttä?

Kirjaa kuunnellessa oma tämänhetkinen olotila valkeni itselle taas vähän kovemmin. Ymmärsin miten ylivirittynyt olen jatkuvasti. Oli pelottavaa tehdä kirjan testejä vireystiloista, koska vastaukseni kysymyksestä toiseen oli kyllä, kyllä ja kyllä. Jatkuva turbovaihde päällä, mahdotonta pysähtyä tai pitää taukoja, usein kehon tarpeet sivuutetaan, sykkeet ovat koholla, vaikea keskittyä ja olo on levoton, ahdistaa ja aamuyön tunnit herättävät. Olen ehdottoman sisällä sympaattisen aktivaation tilassa ja syvällä siellä.

Ristiriitaista tässä tietenkin on se, että koen tekeväni vihdoin niitä itselle mieluisia asioita, sellaisia joita olen odottanut omalle kohdalleni jo pitkään. Tuntuu tylsältä alkaa tässä vaiheessa himmailemaan, mutta yhtä lailla mukavatkin asiat saattavat johtaa ylivireyteen. Vaikka projektit ovat kivoja, mieli on jatkuvasti ylivalppaassa tilassa, on kiire, aikataulut painavat, kova halua onnistua ja into tehdä kahta kovemmin.

Ylivireys voi tuntua kehossa ja mielessä todella hyvältä ja energiseltä, mutta seuraukset voivat olla hyvinkin vakavat. Jatkuvasti korkealla pysyttelevä syke, heikko unenlaatu ja muut sympaattisen hermoston stressireaktiot ovat tarkoitettu kehollemme pieninä ja lyhytkestoisina annoksina. Pitkäkestoinen, kroonistutunut ja tauottamaton stressi on todella vahingollista meille. Se kuormittaa hormonitoimintaa, puolustusjärjestelmää ja aivoja. Kun tilanteeseen osaa puuttua ajoissa voi estää stressiperäisten sairauksien puhkeamisen. Tämän tajuttua alkoi mieleen vyörymään paniikinomaisia ajatuksia, onko jo liian myöhäistä, olenko jo kehittänyt itselleni jonkun sairauden antamalla tämän tilan jatkua.

Pitkään jatkuneesta ylivireystilasta voi seurata alivireyttä, se on kehon luonnollinen korjausliike. Tunnistan itsessäni myös paljon alivireyden tunnusmerkkejä, kuten väsymystä, ajoittaista apaattisuutta ja aloittamisen vaikeutta. Kun tunnistaa näitä merkkejä silloin olisi tärkeää olla puskematta ylivireyttä takaisin ylös, vaan keskittyä lepäämiseen.

Alivireyden ja ylivireyden välillä pomppimisesta, minun olisi tärkeä keskittyä tavoittelemaan omaa optimivireyttäni. Optimivireys on mukavuusalue, jossa olo on aikaansaava, keskittymiskyky on terävä, luovuus kukkii, tekeminen johtaa usein flow tilaan, tauotus toimii, hallitsen itsesäätelyn ja vuorovaikutus ihmisten kanssa on myönteistä.

Toimenpiteisiin on alettava saman tien.  Kierroksia on ajettava alas, pysähdyttävä, hengitettävä, purettava stressiä pienillä irtiotoilla, päästää irti kiireestä, kuunnella kehon tarpeita ja keskittyä henkiseen palautumiseen. Tärkeää on myös panostaa palauttavaan uneen, lähteä luontoon, nähdä ystäviä, harrastaa. liikuntaa ja rakentaa niitä kuuluisia arkea tukevia rutiineja, jotka tukisivat suorittamisen ja levon erottelua.

”Suorituskyvyn salaisuus on minussa.”

Lupa levätä

Voin olla ylpeä siitä, kuinka olen haastanut itseäni epämukavuusalueelleni, mutta kysymys kuuluu vietänkö tarpeeksi aikaa mukavuusalueellani. Onko minulla riittävästi nautinnollisia rutiineja joiden avulla keho ja aivot voi levätä ja sisäistä oppimaansa. ” Lihas kasvaa levossa ja mieli hiljaisuudessa.” (Markuksela 2021)

Arki on suorittamista ja suoritettavan asian jälkeen tulee aina uusi, on oltava jatkuvasti tehokas ja yleensä to do listalla olevat asiat on saatava viimeistään tänään valmiiksi. Olen huomannut lähiaikoina, kuinka vaikeaa minun onkaan pitää minkäänlaisia taukoja työni lomassa. Miksi se on sitten niin vaikeaa? Koen usein, että ei ole aikaa tauoille ja työtä on turha keskeyttää, jos on hyvä draivi päällä. Päivän jälkeen kerkeää lepäämään, on usein ajatusmallini, vaikka aina sekään ei tietenkään toteudu. Kirjassa puhuttiin siitä, kuinka fysiologinen palautuminen voi viivästyä jopa myöhään yöhön ja keho voi käydä kierroksilla ihmisen nukahdettuakin, jos ylikuormittavaan työpäivään, ei sisälly lainkaan hengähdyksiä tai taukoja. Tämä herätteli isosti.

Jos aikataulutan kaiken muun tekemiseni, miksen aikatauluta lepoa ja palautumista. Markuksela kertoi kirjassa oman esimerkkinsä kautta, kuinka hän lisäsi päiviinsä pakollisia taukoja 45 minuutin tehokkaan työnteon jälkeen. Aion siis tästä lähtien pyrkiä lisäämään työpäivääni enemmän taukoja, joiden aikana on lähdettävä pois koneen äärestä, vessatauko ei ole riittävä koska sielläkin vastaillaan vaan rästiin jääneisiin sähköposteihin. On hyvä saada ajatukset hetkeksi pois, liikuttaa kehoa istumiselta, haukata raitista ilmaa tai jutella jonkun kanssa (muistaakin kun työstä). On taottava päähän se, kuinka tauot eivät ole hidaste päivän edistymiselleni, vaan päinvastoin ne voivat vaan tehostaa työskentelyäni ja helpottaa palautumistani.

Aloin myös pohtimaan muita tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa omaan vireystilaani ja esiin nousi paljon muitakin erinäisiä asioita. Yksi näistä on ehdottomasti ferritiinin eli raudan puute. Kirjassa nousi hämmästyttävän paljon erilaisia asioita, joita ferritiinin puutos voi aiheuttaa, näitä kyseisiä asioita en kaikkea ollut kuullut edes lääkäriltä. Rauhan puute saattaa aiheuttaa sumuista ja väsynyttä oloa, päänsäryt, rytmihäiriöt, palan tunne kurkussa, ylimääräistä hengästyminen ja palautumisen hitaus voivat johtua rautavarastojen heikkoudesta. Jollain tämä puutostila saattaa vaikeuttaa nukahtamista tai jollain taas unessa pysymistä. Keskushermoston normaali toimintaa tarvitsee rautaa ja se mahdollistaa myös dopamiinin normaalin toiminnan. Tämän kaiken luettua tajusin, miten kokonaisvaltaisesta puutostilasta onkaan kyse ja kuinka on turha ruoskia itseä liikaa sen takia, että on ajanut itsensä tällaiseen väsymyksen tilaan, kun osa olotilasta saattaakin johtua ihan muusta. Olen jo jonkun aikaan pyrkinyt hoitamaan omaa raudanpuutetta, mutta prosessi ottaa aikaa.

On tärkeää tunnistaa millaiset tekijät auttavat pitämään omaa vireystilan vakaana? Keskittyä palautumisen aikatauluttamiseen, mikrotauot, laadukkaisiin ruokataukoihin, tietoiseen rauhoittumiseen ja hyvin suunniteltuun päivärytmiin. On pyrittävä ennakoivaan vireystilan ja palautumisen säätelyyn, koska muuten keho tekee sen meidän puolestamme. Kuormittavan ylivireyden jälkeen, hermoston toiminta hidastuu, energiataso ja suorituskyky laskee.

Hyvä laatuinen vs. haitallinen perfektionismi

Perfektionismi mielletään usein ainoastaan haitallisena piirteenä, sellaisena jota tulisi pyrkiä vähentämään tai kitkemään pois. Perfektionismi voi kuitenkin ilmetä eri tavoin, se voi joko tuhoa tai vahvistaa suorituskykyä.

Hyvä laatuinen joustava perfektionismi: Tämä ilmenee silloin kun energia ja keskittymiskyky kohdentuu lopputuloksen kannalta oikeisiin asioihin, huippusuorituksiin päästään rennolla otteella ja voimia ei kulu ennakkoon murehtimiseen, itsesyyttelyyn ja merkityksettömien yksityiskohtien viilaamiseen. Epäonnistumisen nähdään oppimiskokemuksena ja keskittyminen on enemmin matkassa, kuin päämäärässä.

Ylikriittinen ja joustamaton perfektionismi: Tämä perfektionismin muoto on taas haitallista ja se nousee riittämättömyyden tunteesta. Kyse on enemmän ahdistuneisuudesta kun motivoituneesta innokkuudesta. Itsekriittisyys, armottomuus ja täydellisyyteen pyrkiminen on vahvasti läsnä. Epäonnistumisia pelätään ja ote tekemiseen on tiukka ja kontrolloiva.

Tunnistan itsestäni tilanteesta riippuen kummankin perfektionismin muodon. Olen pyrkinyt muuttamaan tätä ominaisuuttani parempaan suuntaa, koska olen ollut perfektionisti niin kauan, kuin muistan. Olen aina halunnut pitää vanhempani ja valmentajani tyytyväisinä, halunnut onnistua ja saada muut ylpeiksi, olen aina pelännyt epäonnistumisia ja sitä, että aiheutan itseni lisäksi muille pettymyksen. En tarkasti osaa sanoa, mistä tämä kumpuaa, mutta ole huomannut että tätä piirrettä on mahdollista muokata joustavampaan suuntaan, itsetutkiskelun ja harjoittelun avulla. Joustavamman asenteen ja armollisuuden harjoittelu jatkuu varmasti läpi elämän, mutta paljon on tultu jo eteenpäin.

Riittämättömyydentunne vaikeuttaa pysähtymistä, kun onnistumisia tulee ja menee ja niiden äärelle ei osaa pysähtyä iloitsemaan tulee lopulta väistämättä tunne, ettei ole tehnyt tarpeeksi. On helppoa kertoa itselleen, kuinka lepääminen alkaa, kun tämä projekti päättyy, mutta aina tulee uusi projekti. Hommat eivät koskaan lopu kesken, mutta oma jaksamisen kyllä loppuu. Pitäisi osata arvostaa enemmän itseä ilman mitään suorituksia ja pysähtymisestä on turha kokea syyllisyyttä. On tärkeämpää pyrkiä näkemään, kuinka pitkälle onkaan jo päässyt ja minne on vielä mahdollista päästä, kun osaa pitää ensin huolen itsestään.

Perfektionismi ja oma kunnianhimo ovat juuri niitä tekijöitä, jotka vievät minua urallani eteenpäin, kun osaan ottaa niistä positiivisen hyödyn irti, enkä anna niiden myrkyttää omaa mieltäni. Kirjassa esiteltiin hyviä tukikysymyksiä, joilla voi tutkia omaa täydellisyyden tavoittelua:

• Missä asioissa täydellisyyden tavoittelusta on sinulle hyötyä?
• Miten haluat hyödyntää määrätietoisuutta jatkossakin?
• Missä asioissa täydellisyyteen pyrkimisessä on sinulle ja läheisillesi haittaa?
• Milloin täydellisyyteen pyrkiminen vie liikaa aikaa ja voimia?
• Milloin olet tarvinnut tällaista tarkkuutta ja vaativuutta? Palveleeko se sinua enää?
• Oletko valmis muuttamaan toimintaasi ja laskemaan vaatimustasoa joillain alueilla?

”Työssä voi olla huippu ja haavoittuva samaan aikaan”