En tiedä sitten millään, mistä kirja oli päätynyt lukulistalleni, mutta se oli listalla aika kauan ennen tätä päivää. Tai no kauan ja kauan, it’s not like I’ve had lukulista for years. Steal like an artist iskee muutamia elämän ohjeita luovuuden kukoistamiseen. Ajatteleeko joku, että: ”Ai hitto mä oon luova”, en tiedä, mutta itse olen tietenkin yksi niistä perus-Perteistä, joka ei koe olevansa erityisen luova.

Kirjahan laukoo faktoja, että eihän tänä päivänä enää mikään ole originaalia. Kaikki on rip off, tai ottanut vaikutteita runsaasti jostakin. Jos jotain kutsutaan originaaliksi, niin todennäköisesti kutsuvat henkilöt eivät vain ole tunnistanut alkuperäistä inspiraation lähdettä. Kuten kirjan nimestäkin voi arvuutella, varastaminenhan on ihan okei. Ideoiden varastaminen siis. Jos nyt videohommia ajattelee, tai oikeastaan mitä vain, niin katsomalla parempien tekemiä tuotoksia kahmit ajatuksia ja ideoita itsellesi, niin se vaan menee ja niin ne ”paremmatkin” on tehnyt. Ei ole hyvää eikä huonoa ideaa, vaan ideoita, jotka kannattaa varastaa tai mitä ei kannata.

Vanhoina hyvinä aikoina, kun kädessä oli uuden karhea Canon, kulutin järkyttävän paljon videoita vimeota selaillen. Silloin kaikki näytti älyttömän siistiltä ja jos arvelin, että haluaisin katsella kyseisiä videoita vielä uudestaan, annoin sille tykkäyksen. Nyt tykkäyslistalla on 1939 videota ja niistä muutama kourallinen sellaisia, joita etsin aina uudelleen käsiini inspiraatiota kaipaillessa. Isoina influensseina oli esimerkiksi walesilaisen Neil Asherin kotivideot ja saksalaisen Sebastian Lindan kokeilulliset skeittipätkät. Harvoinhan tulee straight up mieleen, että tuolla lailla minäkin teen, vaan kaipa ajatukset hiljalleen kasaantuu alintajuntaan. Tiedä sitten, miten paljon helpommin ideat menisi käytäntöön, jos ne kirjaimellisesti kirjoittaisi ylös. Silloin tällöin, kun kuulen jonkun tarpeeksi mielenkiintoisen tarinan tai kokemuksen, tokaisen että laitan tämän elokuvaan, jos joskus sellaisen teen. Näitäkään tule ylös kirjattua, niin enhän enää puoliakaan keskusteluja muista. Viimevuoden puolella tein tietokoneen työpöydälle kansion ”inspiration”, johon oli tarkoitus aktiivisesti napata kuvakaappauksia kaikista mielenkiintoisista videoista, mutten ole ainakaan toistaiseksi saanut tästä jatkuvaa tapaa. Joitain kertoja näitä kuvia on kyllä tullut selattua. Eräs vinkki kirjassa oli tutkia niin paljon kuin mahdollista jostain ajattelijasta, jonka jälkeen siirtyä kolmeen tämän pitämään henkilöön ja tutki kaikki heistä. Jatkaa tätä niin pitkälle kuin mahdollista.

Olisinkohan minä nyt ehkä 7-8 vuotta kuvaillut enemmän ja vähemmän videoita. Vieläkään mitään hajua tekemisestä, siitähän se epävarmuus puskee. Kärsin erittäin pahasti impostor, eli huijarisyndroomasta. Tuntuu joskus siltä kuin olisi ihan väärissä saappaissa kuvauspaikalla. Kaiken lisäksi, kun olen niin saatanan rehellinen, että tekee melkein mieli aina asiakkaallekin ilmoittaa, etten tiedä mitä teen, että kiitos antakaa rahaa. Mutta karu totuushan taitaa olla se, että tämä on oikein normaalia. Jos muistan oikein jopa vaikkapa Roger Deakins mainitsi jossain haastattelussa, että kärsii tästä. Oisko ollut? En muista. Mutta ei tähän ihmeempiä lääkkeitä ole sen kun tekee vain.

Tuntuu, että olen ulissut tästä joskus aiemmissakin reflektioissa, mutta voi että, kun tänä päivänä kamerat ja roippeet on niin halpoja, että kuka vain voi hankkia hiukan gearia ja katsoa youtubesta tutoriaaleja ja olla professional filmmaker. Niin helppoa se on. En tiedä onko kaikki elokuvakouluja käyneet samaa mieltä.

Käytä kätösiä ja siirry pois ruudun äärestä. Sekin on luovuuden kannalta äärettömän tärkeää. Olen kyllä äärettömän kiitollinen, että minulla on myös harrastus tai oikeastaan ammattikin, jossa voin luoda ja puuhastella ihan fyysisiä asioita. Tarkoitan siis tietenkin metallitöitä, koneistaja kun olen after all. Osaan sorvata, jyrsiä, hitsata, viimeistellä kappaleita ja vaikka mitä kaikkea. Nyt hiukan viettelenkin Mikkelissä aikaa edistäen autoprojektiani. Nyt työn alla olevat ruosteiden korjailutkin tuntuvat niin mukavalta ja tasapainottavalta ajanvietteeltä videoiden ja kirjareflektioiden ollen vaa’an toisella puolella.

Kirjan kirjoittaja Austin Kleon suositteli, että jos on mahdollista, niin jakaa työhuoneen digitaaliseen ja analogiseen puoleen. Tietokone on hyvä ideoiden viimeistelyyn, mutta asioiden ideointivaiheessa, on niin helppo painaa deleteä, että helposti pyrkii liialliseen täydellisyyteen. Kymmenellä dollarilla hakee vähän kyniä ja askartelutarpeita ja pyhittää yhden pöydän niille, joten elektronisia laitteita ei tälle sallita. Juuri pöydän huoneeseeni hankkineena houkuttelee todella paljon tällaisen järjestelyn käyttöön ottaminen, muutenkin enemmän käytän tietokonetta olohuoneofficessa.

Kuulemma kannattaa olla useita luovia projekteja käynnissä samaan aikaan, joten kun kyllästyy toiseen, siirtyy tekemään toista. Tämä on niin sanottua tuottavan prokrastinaation harjoittamista. Nyt kun tarkemmin miettii, niin tämä on totta. Hyvin usein, jos joku isompi video alkaa tökkimään, tekee mielellään jonkun pikkuprojektin välissä. Kunhan ei ihan hairahta kaikkeen muuhun ja unohda alkuperäistä työtä, on niinkin monesti itselle sattunut.

Pitää myös tehdä kaikkea tylsää niin kuin tiskata astioita ja kävellä ulkona (ilman, että kuuntelee jotain äänikirjahöpinää) tai ei yhtään mitään. Istua ja tuijottaa seinää. Näin tulee pohdittua kaiken maailman asioita, keskittyy siihen ja saa ideoita. Kerran kun pyörin sängyssä varmaan tunnin nukkumaan käydessä, keksin karkean idean lyhytelokuvalle. Oli pakko nousta ja kirjoittaa se muistiin.

Kirjassa kehotettiin pitämään logbookkia. Ei varsinaisesti mitään tarkkaa päiväkirjaa, mutta listaa vähän mitä tekee päivän aikana. Austinin logbookin sivut, olivat todella simppeleitä ja myös visuaalisia. Ja itseasiassa juuri tällä viikolla kuulin, että Petra-Zaria oli reflektoinut viime syksyn lähes päivittäin. Tämähän kaikessa yksinkertaisuudessaan todella järkevää. Todella usein koen, että en ole saanut moneen viikkoon mitään aikaan, niin tämä joko osoittaisi sen todeksi tai sitten tajuaisin, että olenhan tehnyt vaikka mitä. Muutenkin tulisi mielenkiintoista dataa mihin päiväni oikein hukkaan. Kokeiltava on.

Muistan joskus ennen akatemialle tuloa valittaneeni Potentian Hannalle, että olen jumissa omissa videokuvausmaneereissani. Kuvaan aina kaiken samalla lailla ja kyllästyttää. Mietin toki tuolloinkin, että pitäisi jotenkin haastaa itseäni rajoittamalla esimerkiksi kuvauskaluston kannalta, käyttäisin vaikka tiettyä yhtä linssiä ja niin edespäin. En muista olenko koskaan kuitenkaan tietoisesti asettanut tällaisia rajoituksia itselleni. Kirja ohjeistaa luovaan blockkiin aivan samaa, rajoittamista. Viimeisen vuoden aikana minulla on pyörinyt mielessä kuvata video läppärillä, se olisi eeppistä ja varmasti haastavaakin lol. Ehkä tämäkin pitää nyt vihdoin toteuttaa joku kaunis päivä.