Sinussa on jotain erityistä

Kirjoittaja: Annareetta Rautio

5 maaliskuun, 2023

Lähdeteos: Sinussa on jotain erityistä- tarinoita johtajaksi kasvamisesta ja kasvun johtamisesta

Lähdeteoksen kirjoittaja: Timo Kiuru

Teoriapisteet: 2

”Sinussa on jotain erityistä” – kirja oli täynnä menestyneiden yrittäjien tarinoita kiinnostavasti kerrottuna. Päädyin lukemaan kirjan siksi, että koin olevani inspiraation tarpeessa ja kirja kuulosti juuri oikeanlaiselta tähän hetkeen. Klassinen ryysyistä rikkauksiin teema toistui osaltaan tarinoissa ja taas osaa menestys oli seurannut jo pitkään. Kuitenkin kirjassa pääteemana oli se, miten kuka tahansa voi kasvaa johtajaksi oikeanlaisilla työkaluilla ja opettelemalla johtajuutta käytännössä. Johtajuus ei katso lähtökohtia ja kirjassa kerrotaankin hienolla tavalla erilaisista lähtökohdista olevista ihmisistä, jotka ovat saavuttaneet johtajana upeita asioita.

Kirjassa oli toista hienompia tarinoita kasvun johtamisesta ja johtajaksi kasvamisesta. Mieleen kuitenkin painui muutamia tarinoita yli muiden. Ruchi Sharman tarina jäi erityisesti mieleen, sillä Sharma pääsi työpaikoissa nuoresta iästään huolimatta johtamaan yksikköjä ja kasvattamaan ammattitaitoaan isojen jehujen luona. Tässäkin tarinassa Sharma lähti liikkeelle vaatimattomasta perheestä, jossa suku oli keskiluokkaista ja lääketieteeseen suunnattua. Sharma oli ensimmäinen, joka alkoi seurata omaa kutsumustaan eli luovaa työtä. Sharma oli seikkailuhaluinen ja otti matkalle sattuneet mahdollisuudet vastaan iloiten. Näin hän pääsi näkemään maailmaa ja työskentelemään hienoissa paikoissa esimerkiksi luovana johtajana. Sharma paneutuu myös äitiyden ja uralla etenemisen yhdistämisen haasteisiin ja siihen, kuinka usein näkökulmana on, että molempia ei voi saada. Tämä johtuu kuitenkin kilpailuhenkisyydestä aloilla ja siitä, ettei tarjota oikeanlaisia mahdollisuuksia, jolla työstä voi hetkeksi joustaa. Sharma kertoo lopuksi vielä kolmesta ominaisuudesta, jotka löytyvät hänen mielestään erityisiltä ihmisiltä. 

  1. Pyrkimys muuttaa asioita ja kyseenalaistaa status quon ”ole muutos, jonka haluat nähdä”
  2. Kovan kritiikin vastaanottaminen ja ainutlaatuisten asioiden luominen heti perään
  3. Kysymysten kysyminen, kasvu ja uuden oppiminen aina keskiössä

Sharman osa herätti paljon ajatuksia itsessäni, sillä jollain tapaa tarina oli samaistuttava. Oman polun kulkeminen on aina ollut itselleni pääprioriteetti ja kotona onkin heti pienestä pitäen ohjattu etsimään omaa juttua ja kiinnostuksenkohteita. Näin ollen neljä perheemme sisarusta onkin kaikki päätyneet täysin omille poluilleen opiskelujen ja uran kannalta. Muutoksen oleminen on tärkeä asia ymmärtää, sillä mikään asia ei tapahdu odottelemalla. Kovat tekijät ovat niitä, jotka huomaavat ongelman ja tarttuvat siihen ollen muutos, jota tarvitaan. Lisäksi ajattelumaailma, että tyhmiä kysymyksiä ei ole, pätee tähänkin. Kysymykset ovat keino kehittyä ja ymmärtää ympäröivää maailmaa paremmin. 

”Jätä jokainen työpaikka paremmaksi kuin millaisena otit sen vastaan.” Tämä oli mielestäni hieno lause ja hyvin totuudenmukainen myös omaan elämääni. Olen aina halunnut jättää jotain jälkeeni paikkoihin mistä lähden. Haluan tuoda persoonaani esille ja olla vaikuttamassa työpaikan toimintatapoihin ja asioihin viemällä osaltani asioita eteenpäin. Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat- lause toimii Tiimiakatemian lisäksi myös useassa työpaikassa. 

Monessa tarinassa nostetaan esille se, että kiinnostavat ihmiset tuottavat kiinnostavia asioita, Kiinnostavat ihmiset poikkeavat normeista ja haastavat ajatteluamme aivan uudenlaisilla tavoilla. Oli se sitten kyseenalaistamista esimerkiksi nukkumisaikataulujamme tai ruokarytmiä kohtaan, he tekevät asioita uudella tavalla ja haastavat ympärillä pyörivää maailmaamme. ”Osa ihmisten erityisyydestä on siinä, miten he katsovat maailmaa. Jostain syystä he osaavat nähdä asiat tavalla, jolla muut eivät näe.” Jokaisella on jotain annettavaa, sillä kaikilla on omat ainutlaatuiset ajatuksensa. Välillä tulee pohdittua omasta näkökulmasta, että onko minulla annettavaa tähän tai tuohon ja onko ideani tarpeeksi toteuttamiskelpoisia. On kuitenkin hyvä muistuttaa välillä mieleen, että kaikkien ideat ovat arvokkaita, kunhan ne osaavat valjastaa oikein ja toteutettavaan muotoon. 

Kirja oli mielestäni inspiroiva, vaikkei se antanutkaan mitään konkreettista. Välilä on kuitenkin hyvä lukea jotain, joka inspiroi konkreettisen tiedon sijaan. Kirja osoitti taas kerran sen, että johtajuus ei henkilöidy tietynlaiseen ihmisprofiiliin vaan kuka tahansa pystyy kasvamaan johtajaksi halutessaan. En ole ikinä uskonutkaan siihen, että johtajaksi synnytään, sillä asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Tämä on taas yksi taito, jota pystyy kehittämään ja kokeilemaan käytännössä. On siis hienoa huomata, että lähtökohdat voivat olla myös toissijaisia tässä maailmassa. Tottakai niistä voi saada hyötyjä tai etulyöntiasemaa, mutta johtajuutta voi ottaa myös ihminen, joka on täysin kokematon ja jolla ei ole suoria vastauksia siitä, millainen hän edes on tai tulee olemaan johtajana. Johtajuus ei ole samanlaista vaan kaikki johtajat kehittävät omaa persoonaansa tukevan johtamistavan juuri niin kuin kirjassakin. Johtajuus ei ole muottiin asettamista vaan oman persoonallisen muotin kehittämistä pitkin elämää.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti