Johtajuuden pieni opus, jonka suosittelen lukemaan, mikäli aihe kiinnostaa. Kävin kirjaa vähitellen läpi ja kirjoitin koko ajan muistiinpanoja, jotka koostin tähän yhteen jopa luettavaan muotoon.  Lukeminen oli aika pitkä projekti itselle, koska kirjassa oli niin paljon hyviä juttuja joihin halusin pureutua rauhassa ja lisäksi kirja oli englanniksi eli haastoin itseäni sen suhteen.

 

” You only need the desire to make something happen”

”If you want to (need to, must!) lead, then you can”

Mitä tarvitsee ollakseen hyvä johtaja, tai millainen hyvä johtaja edes on. Kaikki lähtee halusta olla hyvä johtaja ja saada asioita aikaa. Typerin kaava johtajaksi tulemiseen on, että sinut palkataan normaaliksi työläiseksi, onnistut työssäsi ja pidät siitä mitä teet. Esimiehesi on lähdössä muihin tehtäviin ja ehdottaa sinulle esimiehen paikkaa. Mietit että kai sitä voisi lähteä, että eipä se eroa kauheasti työnkuvasta muuta kuin sinulle tulee alaisia ja saat enemmän palkkaa. Sinulla ei ole halua olla johtaja vaan olet mennyt siihen paikkaan ulkoisten tekijöiden vuoksi. Tähän tilanteeseen törmää liian usein. Ihminen, jonka perimmäinen halu ei ole johtaa on silti noussut johtajan ja suunnan näyttäjä rooliin. En sano, etteikö tuo henkilö voisi onnistua, mutta seuraavat lauseet kirjasta kuvaavat tätä tilannette.

”Leaders have followers. Managers have employees. Managers make widgets. Leaders make change. ”

”Manager can’t make change because that’s not his job”

Kaikki lähtee siis sinusta. Ainoastaan sinun intohimostasi. Intohimoon liittyen Seth kertoi hauskan tarinan kirjassa, kun oli lomalla. Hän oli hotellin aulassa keskellä yötä katsomassa sähköpostejaan. Ohikulkijat ihmettelivät ääneen, kuinka surullista on, että lomallakin tekee töitä. Seth mietti kauan, miksei ollut surullinen ja päätyi siihen, että tekee niin intohimosta asioita. Tuo on minun tavoitteeni. Haluan tehdä työtä, jolla on muille, mutta varsinkin minulle merkitys. Haluan tehdä intohimosta. Sanon aina, että haluan olla hyvä johtaja, joten luulen että olen tässä kirjankin ääressä intohimosta.

 

”The only thing holding you back is your own fear”

”What people are afraid of isn’t failure. It’s blame. Criticism.”

Kritisoin itseäni todella paljon tekemisistäni ja sanomisistani. En usko välillä, että voin olla hyvä johtaja. Olen myöntänyt itselle syksyn aikana, että pelkään epäonnistumista, koska epäonnistuminen on minulle häpeän tunne. Ajattelin koko syksyn, että olen yksin tämän asian kanssa ja kukaan muu ei tunne näin. Kaikki ovat sanoneet, että älä ajattele noin, että eihän asia niin ole. On tullut tunne, että olen ainut ihminen maailmasta joka tuntee näin, mutta tuon kohdan luettuani että ehkä ihmiset pelkäävät myöntää asian. Moni meistä varmasti pelkää häpeän tunnetta ja sitä että tekemisiä kritisoidaan. Jos sitä ei uskalla myöntää itselleen niin pelko todellakin pitää paikoillaan. Oli ihana tunne tavallaan, kun ymmärsin asian tänä syksynä. Sain ikään kuin selityksen itselle ja on paljon helpompi ymmärtää omaa käyttäytymistä ja vaikuttaa siihen. Huomasin kun kamppailin, että lähdenkö liideri ehdokkaaksi, niin suurin esteeni oli taas se, että mietin mitä jos en pääsekään. Mitä muut ajattelevat minusta, jos minua ei valita. Seisoin itseni tiellä ja nyt kun se on ohi ja vaikka en päässytkään liideriksi, niin olen ylpeä itsestäni. Opin ja kuuntelin miksei minua valittu. Se ei ollut sen takia, että olisin jotenkin huono vaan, koska tiimi tarvitsi erilaista johtajaa. Helpottaa kun on pystytyt alkamaan ymmärtämään omaa käyttäytymistä.

 

”Change isn’t made by asking permission. Change is made by asking forgiveness, later.”

”Everyone believes that what they’ve got is probably better than the risk and fear that come with change”

Muutos pelottaa ihmisiä ja sitä vastustetaan. Ajatellaan että tämä on ihan hyvä näin ja turhaa käytettään aikaa muutokseen.  Jonkun pitää ottaa muutoksen kahvasta kiinni ja tehdä asioille jotain. Tuntuu että monissa organisaatioissa varsinkin jumitutaan sen takia paikoilleen, että johdossa sanotaan ”tämä on toiminut ennenkin”. On ihanaa, kun olen ollut työpaikoissa, joissa minulta on kysytty, että olenko huomannut prosesseissa ongelmaa ja voisiko jotain muuttaa. Työntekijätaso yleensä näkee ne ongelmat ja sinne laskeutuminen johtopallilta olisi tärkeää. Muutos voi olla hyvästä tai huonosta, mutta maailma muuttuu jatkuvasti, joten sen mukana on mentävä.

 

” How was your day?” is a question that matters a lot more than it seems.”

Kysymyksen tärkeyden unohtaa välillä. Muistan kyllä aina kysyä kotiin tullessa puolisolta, miten hänen päivänsä meni, mutta varsinkin töissä sen unohtaa helposti. On tärkeää, että työkaverit tai tiimiläiset tuntevat sinua ja huomaavat vaikka pahan olon ja kysyvät kuulumisia. Lisäksi minä ainakin toivoisin, että johtaja tai liideri kysyisi kahvipöydässä välillä, miten minulla on mennyt. Tätä tapahtuu edelleen aika harvassa paikassa. Tuntuisi enemmän siltä, että minua kuullaan ja ymmärretään kaiken kanssa. On ihan eri asia kysyä, miten sen tilinpäätöksen kanssa menee kuin miten sinulla menee. Ihmiset elävät suorittamisen paineella niin pysähtyminen toisen äärelle jää helposti. Taitolaji, johon haluan panostaa. En voi vaatia muita tekemään asiaa, jos en sitä itsekään toteuta aina.

 

” You cant’t manage without knowledge. You can’t lead without imagination.”

Mielikuvituksen voima palaa taas keskusteluun. Sille pitää antaa vapaus laukata ja sitä pitää hyödyntää. Kehitystä ei tapahdu ilman mielikuvitusta. Kehitys lähtee ideoista. Voihan pelkästään tiedolla johtaa, mutta minulle tulee mieleen ainakin jollain tavalla opettajamainen asenne. On tärkeää, että johtajalla on kumpaankin, mutta antaa mielikuvitukselle vapauden.  Tiimille tuli mieleen idea mielikuvitusringistä, jossa saisi kertoa ideoitansa ilman niiden tyrmäämistä tai edes kyseenalaistamista. Olisi aika kova. Jos haluaisi kommentoida sen pitäisi olla ainoastaan positiivinen kommentti tai jatko kehitys idea. Saataisiin yhteistä innovatiivista keskustelua ja vähän hulluttelua. Välillä sellainen unohtuu ja jumitutaan siihen missä ollaan. Liideri voisi järjestää tällaisen ja päästää mielikuvituksen valloilleen. Hulluimmat ideat palkittaisiin. Voitaisiin saada jotain oikeasti käytäntöön viemistäkin.

 

”People don’t believe what you tell them. They rarely believe what you show their friends tell them. They always believe what they tell themselves. What leaders do: they give people stories they can tell themselves. Stories about future and about change.”

Huomaan kun välillä minulla on ajatus asiasta ja ihan sama mitä toinen yrittää vakuuttaa seison ajatukseni takana. Uskon omaan sanaani ja toisen sanat ovat vain helinää. Minuun ei voi vaikuttaa paljoa edes se, jos toinen on vaikka esimieheni. Tuo lainaus kirjasta on tavallaan hullu ajatus, mutta yhtä aikaa totuus. Hyvä esimerkki tuli mieleen lähipäiviltä, kun palasin tämän reflektion pariin nyt. Vieraanamme treeneissä kävi Pekka Hyysalo. Hän kertoi tarinansa ja paljon brändistään. Koko edeltävä vuosi on ollut vähän luovutuksen vuosi monelle vallitsevan tilanteen takia. Vierailun jälkeen tajusin illalla, että pitkästä aikaa minulla oli taistelu olo ja innostunut siitä että tämän voi kääntää vielä hyväksi. Toki vieraamme energisyys ja iloisuus vaikutti osaksi, mutta kun mietin hänen tarinaansa koko päivän ja kerroin siitä puolisolleni innoissani tajusin, että helvetti nyt olen voimissaan. Kuulin siis hänen tarinansa siitä, että voit valita luovutatko vai kannatko vastuusi ja päivän kypsyttelin ajatusta mielessäni. Kerroin itselleni tarinaa siitä mihin voin päästä kun vaihdan asenteeni ja yhtäkkiä se tässä on vaihtunut. Tein jotenkin tuon lauseen todeksi.

 

”The easiest thing is to react. The second easiest thinf is to respond. But the hardest thing is to initiate.”

Huomaamme että asia tarvitsee muutoksen. Reagoimme siihen aloittamalla asiasta keskustelun. Mutta kuka tämän pistäisi toimeen? Vastuunottaminen asioiden aloittamisesta on yllättävän hankalaa meillä ihmisillä. Olen yleensä se, joka sen tekee mutta välillä se vaatii minultakin ponnisteluja. Uusi on aina vähän pelottavaa, joten aloittaminen on melko haastavaa koska pitää voittaa oma pelkonsa. Toki tämä on monessa muussakin asiassa, mutta muutos on ollut viime aikoina paljon pinnalla, joten vertaan helposti siihen.

 

”Sheepwalking”

Koulussa sinulle sanotaan, että opiskele tämä koska sinun pitää onnistua kokeessa. Sinulle opetetaan, että tietynlainen käyttäytyminen on suotavaa ja sinua pelotellaan, että jos et tee noin et onnistu elämässä. Motivaattori on pelko. Se voi olla helpoin ja nopein tapa valmistua koulusta, mutta mihin tuo valmistaa. Sinut on kasvatettu koulussa tottelevaiseksi laumaeläimeksi, jolle voidaan antaa mitä vain työtä ja teet sen koska pomosi käskee. Tekemisiä ei sen enempää mieti, koska teet työt mitkä on annettu. Pelkäät että saat potkut, jos et tee jotain mikä ei ole tarpeellista mielestäsi tai sanot asioista, jotka kaipaavat muutosta. Sinusta on tullut laput silmillä kulkeva laumaeläin. Surullista mutta totta, että tätä tapahtuu paljon.  Onneksi tämän suunta on vähitellen muuttumassa, koska koulutus ja johtamis- tyyli on muuttunut. Osallistava johtaminen on yksi ratkaisu tämän kitkemiseen.

 

”People show up beacause they have to, not beacause they want to. Tribe don’t do what you want, they do what they want ”

Nuo lauseet pätevät kyllä meidän tiimiimme. Tuntuu, että välillä ihmiset tulevat treeneihin vain koska heidän on pakko eikä sen takia että haluaisivat. Naama mutrulla istutaan zoomissa ja vastaukset ovat ”ihan sama” tai ” mennään eteenpäin, ei tällä ole väliä”. Pyydän monesti aktiivisuutta, vaikka joudumme olemaan zoomissa, mutta eivät ihmiset tee sitä koska minä tahdon. Heidät pitää saada tahtomaan sitä itse. Sitoutumisen nostaminen on todella hankalaa. Miten ihmeessä saa 12 tiimiläistä täysin sitoutuneeksi. Siinäpä vasta haaste tiimillemme ja varsinkin uudelle liiderille. Huippu tiimiksi tuleminen vaatii paljon tekemistä tämän eteen.

 

”Without leaders, there are no followers.

You’re a leader.

We need you.”