Sanojen supervoima

Kirjoittaja: Moona Lymi

13 maaliskuun, 2021

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Kuuntelin Martti Vaalahden kirjan, Sanojen supervoima, autossa kohti Rovaniemeä hiihtolomalla. Tiimimme ensimmäinen sprintti meni hyvin. Sen aikana kokeilimme johtoryhmän kanssa useampaa erilaista keinoa vaikuttaa. Halusin kuitenkin oppia enemmän sanojeni vaikutuksesta. Tiimiliiderinä olen tiimissä paljon esillä ja käyn paljon keskusteluja. Koen ansainneeni jonkinlaisen luottamuksen tiimissä. Se on varmasti syntynyt tekojeni ja sanojeni kautta. Halusin kuitenkin vielä enemmän oppia käyttämään sanoja ihmisten motivoimiseen ja kehittämiseen. Haluan saada ihmiset innostumaan ja tiimiläisten keskuuteen enemmän tekemisen meininkiä. Tiedän, että tiimimme jäsenet innostuvat ja motivoituvat eri tavoilla, mutta miten saan arkisesta toiminnastani ja sanoistani kannustavia niin, että ne vaikuttavat positiivisesti kaikkiin. Huomaan ottavani usein tiukan otteen, sillä joitain ihmisiä tiimissä en osaa innostaa ja tiukka lähestymistapa tuntuu ainoalta, jolla hommat saadaan hoidettua.

Uskomukset

Haluan kuitenkin aluksi hieman pohtia sanojen vaikutusta itseeni, kirjan alussa Vaalahden esittämien kysymysten pohjalta. Kielteisiä uskomuksia itsestäni on kaksi:

  1. Minä en osaa mitään tarpeeksi hyvin tehdäkseni asioita.
  2. Minä olen rasittava.

Mistä nämä ajatukset ovat syntyneet? Minulla ei ole mitään tietoa. Lapsuudessani minua ei ole mitään muuta kuin kannustettu ja kehuttu. Minua on kannustettu kokeilemaan erilaisia asioita ja ehkä tästä syystä en ole tullut ammattilaiseksi missään. Olen kuitenkin pikkuhiljaa kasvamassa pois tästä uskomuksesta, sillä olen Tiimiakatemialla oppinut, että halu kokeilla erilaisia asioita on vahvuus, joka rikastuttaa omaa työskentelyä. Olen huomannut olevani todella hyvä hallitsemaan suuria kokonaisuuksia ja keräämään ympärilleni juuri ne ihmiset, ketkä saavat projektista parhaan mahdollisen.

Ajatukseni siitä, että olen rasittava, kammoaa edelleen päässäni ajoittain. Ajattelen niin sanoessani oman vastakkaisen mielipiteeni, haastaessani jonkun muun ajattelua tai puhuvani omista vahvoista arvoistani. Näiden asioiden ei kuitenkaan kuuluisi tuottaa minulle häpeää, vaa ylpeyttä siitä, että osaan olla oma itseni ja käydä kiihkeitä keskusteluja. Ehkä tämän ajatuksen taustalla on vanha teini-iässä pintaan noussut halu miellyttää kaikkia. Sen ajatuksen olisin jo valmis jättämään taakseni, sillä se aiheuttaa aivan liikaa rasitusta.

Olen todella hyvä kysymään neuvoa. Arvostan todella monen ihmisen sanoja ympärilläni ja opin mielelläni heidän osaamisestaan. Muutama tiimini jäsen osaa esittää asiansa eri tilanteissa niin hyvin, että usein teen muistiinpanoja, jotta voin oppia heidän kauttaan. Olen pyrkinyt myös Tiimiliiderinä ollessani huomauttamaan näistä hetkistä ja kehumaan toista hänen onnistumisestaan.

Meidän arkeemme Tiimiakatemialla kuuluu suurena osana dialogi oman tiimin kanssa. Dialogiringissä huomaa helposti Vaalahden kirjan teesin, sanojen supervoiman: Sanojen voima on tunteen herättämistä, tunteiden herättäminen on vaikuttamista ja vaikuttaminen on valtaa.

Sanojen myönteinen vaikutus

Kun haluaa vedotan tunteisiin ja vaikuttaa myönteisellä tavalla, on hyvä muistaa neljä asiaa: kiitos, ymmärrys, muistutus onnistumisista ja huumori.

Muutaman kuukauden aikana, jotka olen ehtinyt olemaan tiimiliiderinä, olen oppinut kiinnittämään huomiota kiittämiseen. Kun koen kiitollisuutta tiimini jäsentä kohtaan, kiitän häntä. Ennen tämä tuntui minusta jopa hieman teennäiseltä, mutta nykyään kiitoksen sanomisesta on tullut rutiini, joka kuuluu jokapäiväiseen arkeeni. Kiitoksesta tulee jokaiselle hyvä mieli ja haluankin levittää kiittämisen kulttuuria tiimissämme. En voi olettaa tällaisen kulttuurin syntymistä, jollen itse sitä aloita.

Toisten ymmärtäminen on välillä hyvin vaikeaa. Olen hyvin tietoinen siitä, kuinka itse toimin ja kuinka johdan itseäni. Välillä on vaikea ymmärtää, etteivät minulle helpot asiat oikeasti ole välttämättä niin helppoja muille. Ihmiset toimivat eri tavoilla ja priorisoivat eri asioita. Olen yrittänyt enemmän oppia ymmärtämään tiimimme ihmisiä, joiden kanssa tunnen ajattelevani hyvin eri tavalla. Olen yrittänyt samaistua ja keskustella. Jotta joku muuttaa omaa näkökantaansa, on hänessä herätettävä nykyisiä uskomuksia voimakkaampi tunne. Tämä onnistuu vasta, kun ymmärtää uskomuksen perimmäisen syyn. En tällä tarkoita sitä, että haluaisin muuttaa kaikkien mielipiteet samoiksi kuin omani, mutta haluaisin oppia näkemään uskomusten takaiset perimmäiset syyt ja tämän avulla suhtautua tilanteisiin oikealla tavalla. Haluan osoittaa ymmärrystä.

Jotta voin muistuttaa tiimimme jäseniä onnistumisesta, tarvitsimme onnistumisen. Tämä on yksi syy, miksi pidän ensimmäisen sprintin tavoitteisiin pääsyä niin tärkeänä asiana. Me kehitymme ja onnistumme tiiminä. Nyt kun olemme saaneet tiiminä yhden ison onnistumisen tunteen ja kaikki muistavat miltä se tuntui, on minun helpompi muistuttaa siitä ja tällä tavoin innostaa seuraavien tavoitteiden saavuttamiseen. Tätä pyrin tiimin lisäksi tekemään myös erikseen tiimimme johtoryhmässä. Haluan pitää johtoryhmän yhtenä porukkana, joka johtaa yhdessä tiimiä aina uusiin tavoitteisiin ja onnistumisiin.

Meillä on tiimissä melkeinpä aina rento meininki, ja vitsejä riittää moneen lähtöön. Olen hyvin iloinen siitä, että porukassamme on jo muodostunut yhteisiä juttuja, jotka lisäävät huumoria ja hyvää fiilistä tekemiseemme joka päivä. En koe itse olevani vakava johtaja, mutta osaan olla silloin kuin sitä tarvitaan.

Innostuminen syntyy oivalluksista

Miksi oikeat kysymykset ovat tärkeämpiä, kuin oikeat vastaukset?

Olen Tiimiakatemialla oppinut kysymysten tärkeyden. Harvoin kysyessäni neuvoa saan suoria vastuksia. Välillä tämän ärsyttää hyvin paljon, mutta kysymykset ovat kuitenkin ne, jotka mahdollistavat minulle mielekkään oppimisen tunteen. Idea, jossa kuulija ei itse pääse oivaltamaan jää ilman innostusta. Jos taas ei ole innostusta, ei ole myöskään toimintaa. Tehtäväni tiimissä ei ole käyttää aikaa ihmisten valmentamiseen, tähän meillä on valmentaja erikseen, mutta innostamisen ja toiminnan kasvattamisen tunnen kuuluvan omaan tehtäväpiiriini.

Miten siis voisin saada tiimiläisillemme enemmän oivalluksen kokemuksia? Ensimmäisenä tulee mieleen mielekkäät treenit, jotka rakennetaan hyvin oivallusten mahdollisuudet silmällä pitäen. Voisin myös käydä enemmän henkilökohtaisia keskusteluja ihmisten kanssa ja käydä sparraamassa projektiryhmiä. Tällaisissa tilanteissa saisin harjoiteltua valmentavaa johtamista, joka kiinnostaa minua hyvin paljon. Tänä keväänä pidämme valmentajamme kanssa yhdessä jokaiselle tiimin jäsenelle yksityiskeskustelun, jossa on tarkoituksena kuulla himan tiimiläisten mietteitä tiimin toiminnasta, omasta toiminnasta, tavoitteista ja antaa palautetta. Nämä ovat myös varmasti tilanteita, joissa pyrin saamaan oivalluksia aikaan. Aion oppia oivalluksiin johdattelevien kysymysten kysymistä näissä tilanteissa valmentajaltamme.

 

 

Koen olevani ihminen, jonka sanat vaikuttavat toisiin. Koen vastuuta siitä, että ne vaikuttavat positiivisella tavalla. Haluan olla ihminen, joka antaa enemmän kuin ottaa ja joka ei tuota muille häpeää keskusteluissa. Haluan oppia poistamaan viimeisetkin itseni vähättelyt satunnaisista lauseista, sillä se vähentää luottamusta ja vie pohjan sanoilta. Haluan saada sanoilla tiimiläisiä innostettua tekemään ja yrittämään yhdessä. Haluan sanojen lohduttavan ja motivoivan epäonnistumisen hetkellä. Haluan että sanojani arvostetaan ja ne otetaan tosissaan, mutta myös huumoriani ymmärretään ja anteeksipyyntöni hyväksytään. Kirjasta opin sen, että sanat ovat suurin tapa vaikuttaa ihmisiin, sillä sanat vaikuttavat tunteisiin. Koska tunteisiin vaikuttaminen tuo valtaa, se tuo myös vastuuta toimia oikein ja vaikuttaa positiivisesti ihmisten elämiin, eikä saattaa ketään häpeään. Sanojen käyttöä voi harjotella ja erilaisia tilanteita on hyvä reflektoida. Näin oppii toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla ja käyttämään sanojen supervoimaa.

 

 

 

 

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

0 kommenttia

Lähetä kommentti