Rikas isä, köyhä isä

Kirjoittaja: Jussi Craycroft

5 huhtikuun, 2022

Lähdeteos: Rikas isä, köyhä isä

Lähdeteoksen kirjoittaja: Robert Kiyosaki

Teoriapisteet: 2

Raha on aina itselleni ollut merkittävä motivaattori. Pienestä asti, vanhempani ovat opettaneet minulle heidän omaa näkemystään rahan käytöstä. Lapsena meille ei ikinä maksettu mitään viikkorahaa tai kuukausirahaa. Jos täytyisi verrata vanhempieni rahantajua vertaisin sitä kirjassa olevaan köyhään isään. Perheeni ei ole ikinä ollut köyhä, mutta sama mentaliteetti pätee. Rahan eteen täytyy tehdä töitä, sitä ei tipu taivaalta. Isäni on pienestä asti ollut itse töissä, hän on näiden töiden avulla ruvennut itse kerryttämään omia säästöjään. Tämä ajatusmalli siirtyi luonnollisesti myös meille lapsille. Pienestä asti on joutunut olemaan töissä, jos on halunnut ostaa jotain, mikä ei ole välttämätöntä.

Kirjassa kerrotaan kahdesta eri taloudellisesta näkökulmasta. Robert Kiyosakin oikea isä oli korkeasti koulutettu ja uskoi hyvään koulutukseen sekä vahvaan työmoraaliin. Kiyosakin kaverin isä, jota hän kirjassa referoi rikkaaksi isäkseen, oli jättänyt omat koulunsa kesken ja hän halusi aloittaa omia yrityksiään ja lisätä hänen omaa taloudellista tietoaan. Mielestäni kirjan tarkoitus ei ollut nojautua rikkaan isän oppeihin, vaan saada näkökulmia molemmilta puolin. Jokainen meistä tekee omat päätöksensä taloudellisissa asioissa, ovat ne sitten viisaita tai eivät.

Raha on aina iso osa arkiseen elämääni. Opiskelijana täytyy miettiä asioita taloudellisesti. Asiat voidaan purkaa kuukausittaisiin menoihin, jos kuukaudessa on mielestäsi liikaa menoja, voi ruveta miettimään mitä voisin jättää ostamatta. Minulla on myös muutamia ystäviä, jotka tykkäävät käyttää rahaa enemmän kuin heillä olisi varaa. Kuvittelisin, että heille rahankäyttö yrittää vastata johonkin tarpeeseen, mikä ei tule kuin rahan käyttämisellä ja uusien asioiden hankkimisella. Jokaisella on kuitenkin erilaiset lähtökohdat rahan suhteen. Toisia ei olla ikinä koulutettu rahan käytön suhteen ja sitä on varmasti hankala itse lähteä rakentamaan ilman minkäänlaista mallikuvaa. Itse tiedostan hyvinkin, että kasvaessani vanhemmaksi rahan käyttö on kasvanut vuosi vuodelta.

Oma rahankäyttö esimerkkini on aina ollut isäni. Isäni on tehnyt minun elinaikanani aina itselleen rahaa. En ole vielä itse varma, kuinka oma urani yrittäjänä vielä starttaisi, vai haluanko mieluummin tehdä rahaa jollekin muulle kuin omalle yritykselleni, toisin kuin rikas isä neuvoo.

Kirjasta heräsi muutama hassu ajatus. Rikkaan isän ajattelutapa siitä, että hän maksaa ensin itselleen ja miettii vasta jälkeenpäin mistä hän saisi rahaa maksaa laskuja. Tällainen metodi varmasti luo tietynlaista painetta työntekoon ja pistää ajattelemaan asiaa kriittisesti, mutta pystyisikö meistä jokainen sietämään tällaista painetta? Itse siirryn kesän aikana täysin provisiopalkkioon omassa myyntityössäni. Vielä en osaa sanoa minkälaista painetta tämä aiheuttaa, tai kuinka esimerkiksi tämä vaikuttaa omaan kaupanpäätösprosenttiin, mutta varmasti tuo jonkinlaista jännitystä omaan työhön. Toinen asia mikä kirjassa nostatti kiinnostusta, oli rikkaan isän ajattelumalli rahasta. Rikas isä oli koko elämänsä opiskellut talousasioita erityisesti, kuinka raha toimii. Uskon, että jokainen meistä voisi vielä lisätä omaa tietoisuuttaan rahasta.

Mitä vien käytäntöön?

Haluan lisätä omaa taloudellista tietoani. Minua kiinnostaa paljon oman osuuskunnan budjetin seuraaminen ja kuinka esim. hankkimamme tavarat ostetaan pois omalta osuuskunnalta. Oman mymmikassan seuranta ja kaikki siihen liittyvät asiat. Oman rahankäytön mallin hiominen hyväksi ja toimivaksi juuri minulle. Luon itselleni painetta tulevassa työssäni kesällä Sorcolorilla myyjänä. Pyrin hoitamaan koulutukseni mahdollisimman hyvin loppuun. Jatkokoulutus ei ole vielä varmaa, mutta hyvin todennäköistä, todennäköisesti personal trainerin muodossa. Iso suositus kaikille jotka ovat kiinnostuneet rahasta ja taloudellisista asioista sekä itsensä kehittämisessä.

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

0 kommenttia

Lähetä kommentti