Lapsesta asti minulle on opetettu rahan käyttöä. Emme saaneet lapsena viikkorahaa ihan tuosta noin vain. Sen eteen täytyi tehdä kotitöitä. Raha täytyi ansaita. Vanhemmaksi kasvaessamme vanhempamme tukivat meitä kyllä taloudellisesti. Saimme kuukausittain rahaa, jota saimme käyttää oman mielen mukaan. Yleensä kustansin sillä rahalla harrastuksiani ja sen jälkeen jäljelle jäävän osuuden joko säästin, jos en tarvinnut mitään tai sitten käytin sen johonkin, mitä saatoin sillä hetkellä haluta tai tarvita. Summan täytyi vain riittää koko kuukaudeksi. Muistan säästäneeni uuteen puhelimeen ja laskeneeni, kuinka monta kuukautta minun täytyisi säästää, jotta pystyn ostamaan puhelimen itse. Säästöön oli mahdollista jäädä joka kuukausi harrastusten maksun jälkeen jäljelle jäänyt raha. Lapsesta asti meitä on siis kasvatettu harkitsemaan rahan käyttöä, säästämään ja tekemään töitä sen eteen. Ylipäätään, jos jotain haluaa (ei pelkästään rahaa), sen eteen täytyy työskennellä. Mikään ei vain tipahda suoraan taivaalta eteesi lahjana. Meistä lapsista kukaan ei ole syntynyt kultalusikka suussa, vaan olemme nähneet vaivaa ja ansainneet sitä kautta haluamamme. Jostain täältä kumpuaa oma työmoraalinikin.
Kun kasvoin tarpeeksi vanhaksi, saatoin mennä kesätöihin ja ansaita itse rahaa. Tällöinkin kotoa tuli opastusta ja toiveita siihen, että säästäisin aina edes osan tienaamistani rahoista. Niin olen tehnytkin. En ole pihi, eivätkä ole vanhempanikaan, mutta harkitsen tarkkaan hankintojani. En osta huvin vuoksi, jos en tarvitse tai jos en ole varma tulenko hankintaani koskaan käyttämään. Täysi-ikäiseksi tullessani vanhempani alkoivat myös puhua sijoittamisesta ja sain käyttööni rahaston, johon he olivat laittaneet minulle säästöön rahaa opintojani ja kotoa poismuuttoani varten jo minun ollessani ala-asteella. Taas kerran sain tehdä rahoillani mitä halusin, mutta he toivoivat, että käyttäisin niitä vain tarvittaessa ja mieluiten esimerkiksi asumisen kustantamiseen opiskelujeni aikana. En ole tuosta rahastosta rahoja käyttänyt vielä tänäkään päivänä. Välivuoteni aikana tein paljon töitä ja sain kerrytettyä itselleni pientä säästöä. Kotona asuessani minulla ei ollut juurikaan kuluja, muita kuin omat menoni. Laitoin palkastani suurimman osan samaan rahastoon, jonka vanhempani olivat minulle aloittaneet. Jätin tililleni vain tarvitsemani määrän rahaa. Loput säästin ja avasin myös asuntosäästötilin.
Koen itse saaneeni hyvän taloudellisen kasvatuksen rahankäytön ja säästämisen suhteen. Se on mahdollistanut esimerkiksi nyt opiskelujen ajalle hieman ”helpomman” elämän. Minun ei tarvitse laskea, riittävätkö rahani ruokaan koko kuukaudelle tai saanko vuokrani maksettua. Minulla on turvallinen olo ja mahdollisuus myös ottaa osaa tapahtumiin ja tehdä kivoja asioita. Olen tehnyt riittävästi töitä ennen opiskelujani ja säästänyt. Se kustantaa tällä hetkellä elämiseni.
Robert T. Kiyosaki puhui kirjassaan siitä, että maksaa aina ensin itselleen ennen laskujen maksamista. Tämä särähti omaan korvaan jotenkin todella paljon. Hän kyllä maksaa myös laskunsa, mutta maksaa ensin itselleen ja sitten vasta laskut. Jos rahaa ei ole tarpeeksi laskujen maksamiseen, hän miettii, mistä saisi lisää rahaa. Itse olen oppinut, että ensin maksetaan laskut ja sitten jäljelle jäävillä rahoilla voi tehdä mitä lystää. Kiyosakin tavassa on varmasti jotain perää, eikai hän muuten olisi onnistunut kerryttämisessä huomattavaa varallisuutta ja opettaa muita. Tuo tapa vain sotii omia ajatuksiani vastaan. Tässä elämäntilanteessa, jossa Kelan sponsoroinnin lisäksi minulla ei ole muita tuloja, tuo on itselleni todella epärealistinen tapa. En täysin ymmärrä sen hyötyjä, mutta se pisti silmiini niin terävästi, että jää varmasti mieleen pyörimään ja ehkä joskus vanhempana ymmärrän tuon tavan perimmäisen hyödyn.
Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen ensinnäkin saanut töitä nuoressa iässä, jopa enemmän, kuin tarpeeksi. Kuluni ovat olleet pienet ja olen saanut säästettyä rahaa. Lisäksi tiedän vanhempieni tukevan minua taloudellisesti, jos sellainen tilanne tulisi. Kaikilla ei ole samanlaista mahdollisuutta. Olen myös onnellisessa asemassa siinä, että perheellämme on ollut aina rahaa. Olemme pystyneet käymään reissuissa ja ulkomaanmatkoilla eikä koskaan oman muistini aikana ole ollut tilannetta, ettei rahaa olisi laskuihin tai tavallisiin elämän kustannuksiin. Tai se ei ainakaan ole meille lapsille koskaan näyttäytynyt, jos sellainen tilanne olisi ollut. Itselleni ei ole tullut vielä eteen tilannetta, jossa minulla ei olisi varaa maksaa välttämättömiä kustannuksia, joten en voi tietää millaista kamppailua arki voi joillakin olla. Minulle on myös aina jäänyt ylimääräistä rahaa laskujen ja muun jälkeen, joten minulla on ollut mahdollisuus kasvattaa puskuria itselleni. En ole koskaan tehnyt itselleni henkilökohtaista budjettia. Minun on hyvin vaikea sanoa, kuinka suuret esimerkiksi omat kuluni ovat kuukaudessa. En ole kokenut siihen tarvetta juuri sen takia, että rahani ovat tähän mennessä riittäneet kaikkeen tarvitsemaani enkä ole luonteeltani sellainen, että tuhlaisin johonkin, mitä en tarvitse. Toisaalta jokainen luo oman uransa ja tekee omat valintansa. Lähtökohdat voivat olla erilaiset, mutta mahdollisuudet ovat yleensä suhteellisen samanlaiset kaikilla. Moni asia riippuu paljon itsestä ja omista valinnoista. Omaan tilanteeseeni ja ajatteluuni paljon vaikuttaa varmasti se, missä olen syntynyt. Yhdysvalloissahan taloudellisia kustannuksia tulee vähän erilaisessa mittakaavassa, kuin täällä Suomessa. Meidän ei tarvitse maksaa tuhansien eurojen terveydenhoitomaksuja tai maksaa siitä, että pääsemme korkeakouluun.
En ole kovinkaan kiinnostunut rahasta. On hassua, miten paljon se vaikuttaa kaikkeen, mutta ei silti ole herättänyt sen suurempaa mielenkiintoa. Kunhan rahat riittävät, kaikki on hyvin. Alan kuitenkin pikkuhiljaa kiinnostumaan enemmän ja enemmän rahasta. Kiinnostus ei tule luonnostaan, mutta ymmärrän rahan merkityksen tässä maailmassa ja miten tärkeää kuitenkin olisi, että se kiinnostaisi edes jonkin verran. Koitan opettaa itseäni kiinnostumaan. Hain tiimimme talouspäälliköksi siksi, että pääsen oppimaan rahasta ja yrityksen taloudesta sekä kirjanpidosta. Haluan oppia kiinnostumaan rahasta, eikä parempaa paikkaa varmasti olekaan kuin työskennellä itse rahan kanssa. Haluaisin ymmärtää paremmin rahan liikettä ja toimintatapaa ja löytää myös itselleni sopivia keinoja laittaa raha työskentelemään puolestani.
Olen pikkuhiljaa alkanut kiinnostumaan enemmän myös sijoittamisesta. Sijoittaminen on käytännön tasolla itselleni hyvin vieras aihe. En juurikaan ymmärrä eri lukujen merkitystä tai osaa selvittää, mihin minun kannattaisi rahani sijoittaa. En ole ollut kiinnostunut opettelemaan ja tutustumaan aiheeseen, sillä se on tuntunut niin laajalta enkä tiedä mistä aloittaa. Kiinnostuksen puute tähän on johtunut siitä, ettei raha ole kiinnostanut. Nyt kuitenkin mielenkiintoni alkaa heräilemään. Eräs kaverini on valtavan kiinnostunut rahasta ja sijoittamisesta. Hän puhuu siitä mielellään ja on koittanut opettaa myös minua. Kiinnostukseni on kuitenkin ollut vielä rajallinen ja jaksan hetken aikaa kuunnella ja sisäistää aihetta. Hän voisi puhua aiheesta vaikka kuinka monta tuntia, mutta oma mielenkiintoni ei kestä niin kauaa. Jossain vaiheessa kuuntelu käy raskaaksi enkä jaksa enää keskittyä, jolloin koko kiinnostukseni laskee hyvin nopeasti. Haluan oppia, mutta voin ottaa tietoa vastaan kerralla vain rajallisen määrän ja yleensä rajan tullessa vastaan ehdotan aiheen vaihtamista ennen kuin muutun ärtyisäksi turhautumisen takia.
Sijoittamiseen liittyen muistan kuitenkin yhden opin, jonka olen kotoa saanut ja josta myös Robert T. Kiyosaki puhui kirjassaan. Sijoittamisessa, kuten myös esimerkiksi uhkapeleissäkin, on pelattava sellaisilla rahoilla, jotka on valmis häviämään. Menettämisen ja häviön mahdollisuus on aina olemassa ja siihen on oltava sen sattuessa valmis. Kiyosakin mukaan pelko on ihmisten suurin este tiellä kohti taloudellista riippumattomuutta. Suurin osa ihmisistä pelkää menettämistä eikä ole valmis ottamaan riskejä. Jotta voi saada, täytyy myös antaa. Jokainen rikas ihminen on joskus menettänyt rahaa, mutta he ovat myös onnistuneet ja tehneet rahaa. On hyvä miettiä, miten itse suhtautuu epäonnistumisiin. Lytistävätkö vastoinkäymiset ihmisen maahan nuolemaan näppejään vai ajavatko ne yrittämään uudestaan ja haluamaan jotakin entistä enemmän? Milloin kannattaa lopettaa ja antaa olla ja milloin nousta ja jatkaa yrittämistä? Suhtaudun itse aina vastoinkäymisestä riippuen hieman eri tavalla. Jos en koe asiaa itselleni oikeasti tärkeäksi ja merkitykselliseksi, usein epäonnistuminen saa minut luovuttamaan. Jos taas jokin on minulle tärkeää tavalla tai toisella, epäonnistuminen ajaa kehittymään ja yrittämään uudelleen. On hyvä myös miettiä omaa reaktiota vastoinkäymisen sattuessa. Alkaako raivoamaan? Jopa riehumaan ympäriinsä? Nieleekö tappion hiljaisuudessa hyväksyen? Purskahtaako itkuun? Itse olen suhteellisen neutraali negatiivisten tunteiden näyttämisessä. Yleensä nielen pahan mielen hiljaa mielessäni ja olen rauhallinen. Toisinaan saatan tiputella kyyneleitä, mutta harvemmin. Omia reaktioita on hyvä tarkkailla erilaisissa tilanteissa.
Taloudellisen älykkyyden kasvattaminen on tärkeää, jos haluaa rikastua. Paras resurssi, jota ihminen voi käyttää on aivot. Sitä rikkaammaksi tulet, mitä enemmän opit ja opettelet uutta. Oppimisen pitäisi olla jatkuvaa, eikä vain rajautua koulujen käyntiin ja siellä opiskeluun. Opiskelu voi olla kirjojen lukemista, itsensä tutkiskelua tai muiden kuuntelemista. Itseään viisaammilta oppii valtavasti kuuntelemalla. Toisaalta myös itseään huonommin menestyviltäkin oppii; oppii ehkä mitä ei kannata välttämättä tehdä. Kiyosakin mukaan liian moni ajattelee suullaan. Kuuntelu on puhumista tärkeämpää. Puhumalla et opi itse mitään uutta. Ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu, niitä pitäisi myös käyttää siinä suhteessa. Olen kuullut tämän aikaisemminkin akatemialla. Ja tottahan se on. Hyvin vähän saa uutta tietoa, jos on itse jatkuvasti äänessä.
Yksi ajatus, josta pidin kirjassa erityisesti oli se, ettei pitäisi ajatella niin, ettei ole rahaa vaan ennemmin niin, mistä saisi rahaa. Jos lähtökohtaisesti ajattelee, ettei ole rahaa johonkin, aivot lopettavat työskentelemästä ja laiskistuvat. Jos taas ajatusmallin kääntää niin päin, että miettiikin mistä saisi rahaa, aivot joutuvat työskentelemään ja kehittämään uusia ideoita ja vaihtoehtoja. Syntyy jano oppia uutta ja etsiä vaihtoehtoja. Ratkaisut voivat olla luovempia ja ajatteluun voi tulla uusia malleja, jotka auttavat toimimaan ja ratkomaan myös toisenlaisia ongelmia. Omaa ajatteluaan voi kehittää ja saada valtavan hyödyllistä pääomaa. Mitä rautaisemmat aivot omistat, sitä menestyneempi todennäköisesti olet. Tätä ajatusmallia meidän pitäisi tiimimme toiminnassakin käyttää. Olemme ostamassa kahta liiketoimintaa, joihin molempiin rahamme eivät riitä. Ei pitäisi vain tyytyä siihen ajatukseen, ettei rahaa ole, vaan miettiä, mistä sitä saisimme lisää. Laina on yksi vaihtoehto, mutta onko muita? Meitä on kuitenkin 16 tiimiyrittäjää ja Tiimiakatemia opiskelualustanamme. Ei laina ole ainut vaihtoehto rahoittaa hankintojamme. Voisimme helposti saada tarvittavan summan kasaan hyödyntämällä luovuuttamme ja tekemällä töitä. Myöskään esimerkiksi Muutosryhmän työt tai muut vastaavat ”hanttihommat” eivät välttämättä ole ainoa ratkaisu. Tässä olisi meille hyvä tilaisuus treenata aivojamme ja keksiä vaihtoehtoja, mistä rahaa revittäisiin.
Iida RIipinen
Projektitimisto Heiga osk
0 kommenttia