Lukiessani Anniina Nurmen kirjaa “Rakastan ja vihaan vaatteita” alan huolestua yhä enemmän maapallon yhteisestä tulevaisuudesta ja kasvavan teollisuuden tuomista haasteista. Yleensä en helposta ahdistu, mutta tämän kirjan kertomat faktat ja ennusteet tulevaisuudesta tuntuvat lähes mahdottomalta kääntää tulevaisuuden valoisaksi, mikä pistää miettimään yksilötason valintoja. Mitä juuri minä voin loppupeleissä edes tehdä? 

Kirja kertoo lyhykäisyydessään vaateteollisuudesta. Pikamuodista, millainen on oikeasti vastuullinen vaate ja mihin ala on tulevaisuudessa menossa. Kirja ei tarjoa varsinaisia ratkaisuja vaateteollisuuden ongelmien ratkaisemiseksi. Tämä johtuu siitä, että ratkaisuja on olemassa tasan yksi kappale. Ihmisten ei pitäisi ostaa vaatteita.  

30% tuotetuista vaatteista ei päädy koskaan myydyksi vaan poltetuksi. Vuodessa kaadetaan 150 miljoonaa puuta viskoosin valmistusta varten. Jotta ilmastonmuutos saataisiin pysymään alle 1,5 asteessa, vaateteollisuuden hiilijalanjäljen pitäisi olla vuonna 2050 nolla. Ennusteet kertovat, että vuonna 2050 vaateollisuus on triplaantunut nykyisestä. ‘Lukiessani tällaisia asioita, mieleni valtaa väkisinkin ajatus, mitä minä tulevaisuudessa voin tehdä työkseni, jotta en olisi osa ongelmaa. Onko sellaista alaa todellisuudessa olemassa, joka ratkaisisi mitään ilmastoon liittyviä ongelmia oikeasti, kun ainoa ratkaisu olisi se, että ihmiste vähentäisivät huomattavasti kulutusta. 

Hetkellistä omantunnon helpotusta tuo ajatus siitä, että tämän hetkinen verkkokauppa projektini “sähköautolle.fi” on ympäristöystävällinen, koska tulenhan minä myymään ekologista ja fosiilivapaata ratkaisua autoilulle. Tällaista voi itselleen uskotella niin kauan, kunnes kohtaa jälleen kerran faktat. Sähköautojen akkujen valmistaminen on todella epäekologista. On myös todella epäekologista muuttaa maailman autot sähköautoiksi, koska jälleen tuotantomäärät vain kasvavat. Ja entä mitä sitten, kun akku on elinkaarensa päätöksessä?  

Asioita pohtiessani ja omaan tekemiseen reflektoidessani palaan aina samaan pisteeseen. Minä yksilönä, en valitettavasti asialle voi hirveästi tehdä mitään. Omien kulutustottumuksien muuttamisella sekä kierrättämällä voin tehdä vähän, mutta omaa uraani en voi liikaa ympäristö ja teollisuus asioiden kautta miettiä.  Se johtaisi useisiin ongelmiin omassa henkilökohtaisessa elämässä ja mielestäni tällaiset asiat eivät ole yksilön ongelmia eikä lähde yksilötasolta, vaan valtioden on otettava näistä asioista koppia.  

Aion myös irtaantua ilmastonmuutokseen liittyvistä uutisista ja tutkimuksista ainakin hetkeksi, sillä huomaan että ne tekevät oloni lannistuneeksi ja saavat mieleni mustaksi.