Metsien elättämä

Loppuen lopuksi metsän elättämä mies siinä missä muutkin kylänmiehet Savon sydämessä 60-luvulla. Vaikka Einari Vidgrenin elämän tarina edustaa kokonaista savottaukkojen aikakautta niin hänen oma tarinansa erottuu joukosta erityisen kiinnostavana. Kuunneltuani Einarin henkilökuvasta kirjoitetun elämäkerran tahtoisin kuitenkin muistaa arvostaa hänen perintönsä lisäksi yhtä lailla jokaisen savottajätkän tarinaa ja Suomen maahan jättämää saappaan jälkeä. Einarin menestys on nojannut miehiin, jotka tekevät työnsä hyvin, vailla laiskuutta, kateutta tai oman edun tavoittelua.

Kyllä, Suomi on elänyt ja elää edelleen metsästä, mutta leivän on tuonut pöytään savottajätkä pokasahoineen ja hevosineen.

Tarpeesta syntynyt Ponsse

Alkuun metsätraktoreita valmistanut ja sittemmin harvestereihin laajentanut Ponsse ei ole syntynyt kenenkään erityisestä halusta olla yrittäjä tai halusta luoda unelmayritys niin sanottu ”oma lapsi”. Kuten muutkin metsätraktoreita valmistavat yritykset, myös Ponsse on syntynyt oikean elämän tarpeesta kyetä tekemään metsätöitä niin, ettei mies ja hevonen menisi aivan pilalle erittäin raskaasta fyysisestä työstä. Toisena syynä koneistumisen kehittymiselle oli, että metsätyömiesten ei tarvitsisi raataa selkä vääränä savotoita vaan koneet tekisivät työstä tehokkaampaa. Urakat tulisivat nopeammin valmiiksi, miehet voisivat olla kotosalla jokusen päivän ja leivän päälle voisi kaapaista vähän enemmän voita.

Toki Ponssella on vielä oma erityinen syynsä olla olemassa verrattuna kilpailijoihinsa. Jatkuvasti hajoaviin koneisiin turhautunut Einari totesi metsätyömiesten kesken:

”Tehhään kerralla semmonen mehtäkone että ee tarvihe koko aekoo olla korjoomassa.”

Ketäpä kiinnostaisi venyttää valmiiksi useiden viikkojen pituisia savotoita rikkinäisten koneiden vuoksi. Työt seisoo ja palkka ei juokse, mutta savotan ruoka- ja majoitusmaksu raksuttaa joka tapauksessa. Metsätyömiesten on pakko keksiä metsätraktori, joka mahdollistaa inhimillisemmän työskentelytavan ja taloudellisen toimeentulon.

Höttöbisnestä pinnallisiin ongelmiin

Minä en sitä tunnetta omakohtaisesti tunne. Olen pohtinut, että annan hyvän elintasoni rajoittaa uuden luomista. Harrastukseni, matkustelut ja kauppareissut eivät juuri muutu suuntaan tai toiseen, tein töitä tai en. Kuinka siis motivoituisin laittamaan kaikki rahani ja aikani kiinni jonkin ongelman ratkaisemiseen? En edes huomaa arjessani ongelmia, joiden korjaaminen vaatisi uudenlaisen palvelun tai tuotteen tähän maailmaan. Käytännössä voin ratkaista kaikki ongelmani tekemällä arjessa eri valintoja. Vähemmän ruutuaikaa, enemmän unta ja liikettä. Vähemmän töitä ja enemmän ystäviä ja hoitokäyntejä jne.

Ja toisaalta, voin luoda liiketoiminnan joka vastaa pinnalliseen ongelmaan, mutta se ei ole silmissäni aito ongelma, kuten metsätyömiesten heikko elintaso ja kehon rikkoutuminen. Voisin luoda esimerkiksi päivän mittaisen tapahtuman henkisten piirien yrittäjänaisille tai tehdä raakakakkuja myyntiin. Ideat kieltämättä innostavat, mutta innostuminen pysähtyy siinä vaiheessa kun mietin mihin todellisiinn ongelmiinn ne vastaavat. -Eivät mihinkään.

Tarvitseeko maailma enempää höttöbisnestä, jonka ideana on tuottaa voittoa ja sisältöä yrittäjän elämään. Höttöbisnes, kuten lettujen myynti, vaatteiden kauppaaminen tai hauskan tapahtuman järjestäminen oikeutetaan sillä, että se tuottaa hauskuutta ja iloa ihmisille. Mielestäni ihmisillä on suuri ongelma jos uuden maailman luominen tarkoittaa kuluttamiseen kannustamista ja aivokemian pommittamista dopamiinia erittävien TikTok videoiden, irtokarkkien ja benjihyppyjen muodossa.

Savolainen yrityskulttuuri

Einarin ja Ponssen tarinaa voisi reflektoida usean liuskan verran, mutta yritän rajata reflektiota yrittäjän ja työntekijöiden luomaan yrityskulttuuriin.

Kaikki kiteytyy Einarin vastauksessa eräälle toimittajalle: ”Meillä rategiat tulloo niin kuin nuorena miehenä tanssilavalle männessä, katotaan se isotissisin tyttö ja mennään hakemaan tanssiin suoraan sitä kohti…”

Arvelen, että 70-luvulla Vieremän kylällä yrittäjyyttä leimaavat eri asiat, kuin 2020-luvulla Jyväskylän Tiimiakatemiassa. Ainakin siinä määrin, että ”itsensä toteuttamisen” sijaan puhutaan ”jonkinlaisesta pärjäämisestä”. Strategiakirjoja ei kuunnella päivisin kuntosalilla vaan rategiana on ahkera työnteko, järkevät päätökset, jotka toimii myös metsässä eikä vain insinöörin piirtopöydällä. Yrityksen strategiana on hyvän elämän peruspilarit. Kohtele kaikkia tasavertaisesti, tule tutuksi ihmisten kanssa – hanki ystäviä ja älä hölvää rahoja turhan päiväisyyksiin.

Einarin ajatusmaailmaa kuvaa hänen tokaisunsa: ”Näessä hommissa jos meenoo pärjätä, pittää olla reelut ja luottamukselliset suhteet puolin ja toesin. Vilpillä ei pitkälle pötkitä.” 

Einarin Iida äitinkin jättämä elämänohje pojalleen ”Luoja ee laiskoo elätä.” on ilmeisesti juurtunut mieheen yhtenä arvovalintana kun katsoo Ponssen vauhdikasta kehittymistä 60-luvulta tähän päivään saakka.

Einarin omaa strategiaa ja toimintatapaa kuvaa eräs tilanne metsäalan tapahtumasta Helsingissä. Ponsse toi uusimman metsätraktorin näytökseen, jossa kunkin merkin koneen täytyi kiivetä jyrkkä mäki todistaakseen kapasiteettinsa. Kun koitti Ponssen vuoro nousta mäki ylös niin Einari sujautti näytöstä seuraaville pikkupojille kolikot kouraan ja käski huutaa Ponssen nimeä, kun kone nousee. Ponssen metsätraktori oli ainoa, joka jaksoi kiivetä mäen ja pikkupoikien raikuvat ”Ponsse!” huudot saivat näytöksen seuraajat kiinnittämään siihen erityisen huomionsa. Samaan syssyyn Einari itse laukaisi: ”Eikö täältä jyrkempää mäkeä löydy!” Einarilla ovelat ja toimivat ideat tulevat hetkessä ja ne menevät heti käytäntöön.

Kylä pitää huolta ja kasvattaa

Kirjaa kuunnellessa nousee monia mielikuvia Vieremän kylän elämänmenosta vuosikymmenten takaa. Ensimmäinen ajatukseni on, että pienen kylän kasvattamana saa taitoja mitä nykypäivänä on harvassa ja joita arvostetaan. Einari tuli toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, auttoi muita ja pyysi itse apua, säilytti nöyryytensä eikä alkanut herraskaiseksi tehtaan johtajanakaan. Toisaalta sillä voi olla omat rasitteensa, kuten muiden mielissä herännyt kateus yhden miehen menestymistä kohtaan.

Einari tunnettiin kylällä lapsesta saakka pienviljelijä Vidgrenin Joosepin poikana. Poika pääsi savotoille nuorella iällä alle 15 kesäisenä sillä verukkeella, että ei Jooseppi kehtaisi huonoa työmiestä savotalle päästää. Einarin kasvettua parinkympin korville hän ryhtyi tavoittelemaan omaa traktoria ihan tosissaan. Einari kiersi vekselin hakureissulla kaikki kylän isännät niin demarit kuin oikeistolaisetkin myötäillen isäntien poliittisia näkemyksiä. Kuuleman mukaan parhaimmillaan tai pahimmillaan Einarilla oli vekseleitä haettuna lähes jokaiselta riittävän varakkaalta tilalliselta. Kylä kasvatti ja nosti Einarin metsäkoneurakoitsijaksi.

Asiakkaamme menestyvät kanssamme

Ponsse on metsätyömiesten yhdessä luoma projekti kylän sepän pajalla. Sen verta paikallinen projekti, että sai nimensäkin kylällä pyörineeltä rumalta sekarotuiselta kulkukoiralta. Ensimmäinen pajalla rakennettu metsätraktori oli ruma, mutta hyväajoinen. Aivan kuin Ponsse koirakin. Ponssen kulttuuria on alusta asti määrittänyt yhteinen ponnistelu maaseudulla menestymiseen. Miesten rakentaessa metsätraktoria vanhan pyöräkuormaajan runkoon, siellä on vuorotellen puheltu, että vielä me Helsingin herroille näytetään, ettei me mitään maalaistolloja olla.

Yhdessä tekemistä kuvaa myös Ponssen missio ”Asiakkaamme menestyvät kanssamme.” Kun samat ihmiset, jotka kehittivät metsätyötraktoria, käyttivät sitä itse, he huomasivat puutteet heti ja ryhtyivät parantelemaan konetta. Tässä tapauksessa asiakas ja yritys eivät ole vastakkain tai erillään toisistaan vaan kuuluvat samaan porukkaan, jotka haluavat pärjätä maaseudulla. Asiakkaiden ottaminen tosissaan on kantanut hedelmää, sillä hyvin varhaisessa vaiheessa metsistä alkoi kuulua huhua, että Ponsse kestää eikä hajoa töissä.

“Käätäntö on paras opettaja. Ja konneitten käyttäjät ovat parraeta asijantuntijoeta. Niitä kannattaa kuunnella ja panna niihin sanomiset tarkasti mieleen.”

Ponssen tarina herätti itseni ajattelemaan kriittisemmin omaa suhtautumistani asiakkaisiin ja yrittäjyyteen. Helposti näen asiakkaan vastapuolellani, en vierelläni. Minusta tuntuu siltä, että asiakas on aina vaatimassa jotain ja haluaisi tahallisesti saada minut nalkkiin jostain asiasta, jota en omasta alastani tiedä. Ajattelen, että asiakkaiden seurassa ei voi olla oma itsensä, koska asiakas on henkilö, ei ystävä. Tätä ajatusta haluan työstää omassa kieroutuneessa mielessäni. Olisi hienoa kohdata kaikki asiakkaat rennon lupsakkaasti ystävinä. Tuntea, että asiakkaan palveleminen on ystävän auttamista. Ja ajatella, että yhdessä kun tässä eletään joko puoli tuntinen tai pitkä yhteistyö niin tutustutaan toisiimme ja viljellään huumoria.

Ihmisten yhteinen henki

Ponsse-henki, josta ponsselaiset itse puhuvat on varmasti osittain Einarin perintöä, mutta yrityksen kasvettua myös pätevien työntekijöiden määrittelemä ja johtama kulttuuri. Tänä päivänä Ponsse kertoo heidän yhteishenkensä olevan nöyryyttä ja sisukkuutta työn edessä. Menestymisenhalua ja yritteliästä tekemistä. Lupsakkuutta ja rentoa meininkiä, mutta myös vastuunottamista.

Kirjoitettuna tekstinä verkkosivuilla nämä periaatteet voisivat olla minkä tahansa yrityksen sivuilta, mutta Einarin kirjan kuunnelleena periaatteet saivat tarinoita taakseen.

Einarin omalaatuisella persoonalla oli oma roolinsa menestyksen matkalla. Loppumaton menestyksen nälkä yhdistettynä savolaiseen lupsakkuuteen ja veljellisyyteen teki Einarista pidetyn ihmisen niin työnantajana kuin kaverina. Einarilla oli aina tapana sanoa työkavereiden kesken ”Mitenkä meellä männöö.” Hän näki Ponssen väen aina yhtenäisenä porukkana ja hänet yhtenä heistä.

Tämän päivän huipputeknologiset metsäkoneet eivät ole Einarin käsialaa, mutta yrityksen kasvattaminen osittain on. Supliikkina miehenä Einari teki itse paljon konekauppaa ja hoiti suhteita saunottamalla asiakkaita ja työntekijöitä kotitilallaan Mäkelässä. Työnantajana Einari oli reilu, maksoi kunnollista palkkaa eikä hermostunut turhaan. Kun keskustelukumppani olisi halunnut haastella politiikasta tai väitellä palkkauksesta niin Einari jutteli rauhallisesti, että ”Näyttää siltä, että taitaa olla sadetta tulossa huomenna.” tai kysyy ”Ootko vielä hirvimetille ehtinyt?”. Einari ei lähtenyt mukaan turhanpäiväiseen suunsoittoon, mutta huumoria häneltä irtosi. Härskit savolaisvitsit ja tarinat ovat Einaria siinä missä tyyneyskin.

Pidän arvossa maaseudun metsämiehiä ja maalaistalojen emäntiä. Maaseudun kulttuurissa ja perinnössä on paljon sellaista mitä haluan itse vahvistaa. Omien juurien tuominen esiin ja olemalla rohkeasti itse se tämän päivän maalaistalon emäntä kutsuu minua. Järkevä täytyy olla, mutta ei juro. Ihmisen kohtaaminen lämmöllä ja ilolla kuin sisarensa tapaisi, on tänä päivänä harvemmassa. Voisin itse miettiä syvemmin mitä tunnelmaa minä haluan tilaan tuoda ja mikä siinä on esteenä?

Talletan Einarin tarinan sisälleni pitääkseni mielessä savottajätkien mahdottoman urakan, maaseudun ponnistelut ja itse Einarin lupsakan elämänasenteen.

Einari Vidgrén

• Teollisuusneuvos Einari Vidgrén (1943–2010) oli vieremäläisen metsäkoneyhtiö Ponssen perustaja. Vaikutti tuotekehittelyllään Suomen koneellisen puunkorjuun ja metsäteknologian kehittymiseen
• Kävi kansakoulun Vieremällä. Pienviljelijäperheen poika kulki jo 14-vuotiaana metsätöissä. Suunnitteli ja valmisti 1969 omaan käyttöönsä ensimmäisen kuormankantavan metsäkoneen. Metsäkonetehdas Ponsse Oy perustettiin virallisesti 1970.
• Hevosurheilu oli pitkään osa Vidgrénin elämää liiketoiminnan lisäksi. Kasvatti ja jalosti kotitilallaan maailmanluokan huippuhevosia.
• Teollisuusneuvos 1997. Ainoana yrityksenä Ponsse on saanut Tasavallan Presidentin vienninedistämispalkinnon kahdesti.

Lähde: Maaseudun Tulevaisuus