“Henkisen, ruumiillisen tai älyllisen ahdingon ei suinkaan tarvitse tuottaa nihilismiä (toisin sanoen arvon, merkityksen ja haluttavuuden radikaalia hylkäämistä). Sellaisen ahdingon voi aina tulkita monilla tavoin.”

Nietzsche, F.

Kun elämä haastaa minua, haluan luovuttaa. Koen, että elämä pyrkii aina estämään etenemistäni. Eteen ilmestyvät mahdollisuudet kääntyvät hyvin nopeaa mieltä häiritseviksi härdelleiksi. Onko millään merkitystä, jos kaikki merkityksellinen tulee kärsimyksestä? 

Jos nyt pitäisi valita sinisen ja punaisen pillerin väliltä, valitsisin sen missä näkisin kaiken tarkoituksen. Silloin voisin elää oikein ja valita ahdingollisetkin reitit, jos vain tietäisin toimivani suuremman tarkoituksen mukaisesti. Mutta ei. Meidät on tänne vaan synnytetty ja pistetty oppimaan. Miksei kaikki voi olla jo?  

Jokainen tarjoaa omia ohjeitaan elämän selvittämiseksi, mutta onko heistäkään kukaan oikeassa. Jokaisella on kuitenkin omat ajatuksensa ja siten myös mielipiteensä, jotka kumpuavat omista kokemuksista ja varmasti osittain myös aivojen neurokemiasta. Ovatko meidän reitit kuitenkaan niin samanlaisia, että voisin sinulta kuunnella ohjeita? Ei lightning kaapeliakaan hyödyllisesti voi tunkea Samsunging latausporttiin. Laturi haluaa syöttää virtaa, mutta toinen ei sitä vain pysty vastaanottamaan. Täytyisi muuttua iPhoneksi. Pitääkö minun muuttua, jotta voin olla kuin muut? 

Mielestäni jokaisen pitää kulkea omaa reittiään. Ei ole väliä onko se sama kuin muilla, kunhan se on sinun reittisi. Toisaalta en myöskään usko omaan päätökseen. En usko, että voi valita. Sinun on nyt luettava tämä lause, tähän kellonaikaan, jotta elämäsi jatkuu niin kuin sen kuuluukin. Voit koittaa myös päättää lopettaa tämän lukemisen, mutta onko sekään oma päätöksesi? Onko valinnanvapaus vain illuusio tässä ultimaattisessa universumi-järjestelmässä, joka jostain olemattomasta on alkanutkin olemaan? 

Jos voisin oikeasti valita, valitsisin itseni eri tilanteeseen. Valitsisin sen, mistä haaveilen. Mutta tuon valitseminen ei ole mahdollista. Sinne voi siirtyä, mutta reitti ei ole helppo, eikä lyhyt. Olisi mukavaa tehdä tutkimusta ihmisistä, jotka ovat syntyessään saavuttaneet sen, mistä muut vain haaveilevat. Ovatko he oikeasti onnellisia? Tietävätkö he sen merkityksen, mitä heillä jo on? Kokevatko he onnistumisen iloa? 

Olen, mitä olen – mutten ole, mitä toivon olevani. Ja ilmeisesti myös olen, koska ajattelen. Tämä ajatusprosessi olisi hieno oivaltaa. Miten päädyt ajattelemaan sitä, että olet olemassa, koska ajattelet? Mikä on se reitti, joka johtaa vastauksen äärelle? Kysymykseen löytyy aina vastaus, mutta voiko jokainen löytää kaikkeen vastauksen? En usko? Uskon, että jokaisella on omat kysymyksensä, joihin heidän on vastattava. Jokaisella on reitti, joka heidän tulee selvittää. Reitti, joka täytyy kulkea saadakseen vastauksen.  

Hyvästi, Taivaan autuus! Terve, kauhut! Ja kuilut pimeä! – ja ota, Horna, uus valtiaasi vastaan, jonka henki ei ajan eikä paikan muutu.

Milton, J.

On siis omistauduttava omalle reitilleen. On päätettävä selvitä vastoinkäymisistä ja jatkaa epämieluisuuksista huolimatta. On uskottava omaan totuuteen. Älä siis usko siihen, mitä minä sanon. Sano, mihin sinä uskot ja tarjoa muille siihen myös mahdollisuus.  

Jos en olisi oma itseni, en olisi minä. Olisin joku muu. Avaamalla itsensä ja julistamalla oman typeryytensä löytää varmasti ainakin jonnekin. Ja se ei ole minne vaan, vaan sinne, minne kuuluukin – omiensa joukkoon, omalle polulle. Oletko ajatuksissasi tässä vai jossain muualla määrittelee myös sijaintisi.  

Nyt olen tässä sohvalla. Kello lyö reilusti yli puolen yön. Olen väsynyt. Siksi lopetan viimeisen reflektioni kirjoittamisen näihin sanoihin… 

Pitäkää tunkkinne. Korjatkaa omat vehkeenne. Kyllä se siitä. Epämukavuutta pitää kestää, sitä ei pidä vältellä. Ottakaa vastaan se, mikä teille annetaan ja tehkää siitä omanne. Pitäkää hyvänänne sitä, mikä teillä jo on, mutta älkää pysähtykö. Mikään ei ole valmista, eikä tule valmiiksi. Kaikki päättyy kuolemaan, mutta sitä ennen voi tehdä kuten parhaakseen näkee. Miten nyt sitten haluaakaan nähdä.