Pelon hinta

Kirjoittaja: Pyry Karjalainen

8 tammikuun, 2021

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Pelon hinta on teos, jonka lukemisesta on vierähtänyt jo jonkin aikaa. Huomatessani sen olevan Partasen kirjalistalla oleva teos, tulvi kirjasta jääneitä kolahduksia konstruktiivisen muistin kautta kalloon niin runsaasti, että päätin kirjoittaa reflektion tästä mainiosta kirjasta ja omista ajatuksistani sen suuresta pääteemasta eli tietenkin pelosta. Kun kysyn itseltäni mitkä asiat ovat itse kirjasta jääneet päällimmäisenä mieleen, tulvahtaa mieleen case-kertomukset, todella vankka asiapitoinen sisältö, mielenkiintoa ylläpitävä kerrontatapa sekä runsas lähteiden kirjo ja niihin liittyvä esimerkillinen viittaustapa. Päällimmäinen pähkinänkuori on kuitenkin tiivistettävissä yhteen sanaan: mantelitumake.

Mantelitumakkeen eli amygdalan rooli ei ole suoranaisesti pelon seurauksiin eli hintaan liittyvä, vaan aivoistamme nousevan pelon juurisyy. Teoksessa avataan mantelitumakkeista kumpuavia syy – seuraus suhteita tutkimusten kautta, joissa on osoitettu ohimolohkoissamme sijaitsevien neuronien syyllisyys pelolle, vihalle ja ahdistukselle. Kookkaampi mantelitumake edesauttaa osuviin päätelmiin tilanteiden laadusta ja rauhallisempaan toimintaan. Amygdala on jäänyt mieleeni varmasti siksi, että tapani oppia ja käsitellä uutta lähtee usein redusoinnin ja pinnan alla piilevien ilmiöiden löytämisestä.

Koen, että juuri tämä seikka on vähentänyt suuresti elämässäni pelkoa, sillä usein pelko kumpuaa elämän varrella ilmenevistä asioista, jotka ovat vieraita. Kun kohtaan ahdistavan vieraan asian tai jopa itsessäni pelkoa tai vihaa herättävän konseptin tuppaan turvautumaan nopeasti ajattelun työkaluihin. Sen sijaan että lietsoisin itsessäni kortisolitasoja nostavan ”pakene tai taistele” stressireaktion tai alan pelkäämään, pyrin parhaani mukaan ottamaan pari henkistä askelta taakse päin. Käytän filosofisten työkalujen sirkkelin kautta konseptin problematisoimalla, eksplikoimalla ja vähintäänkin päänsisäisestin argumentoimalla ajatuksia, jotka nousevat esille.

Pelkoreaktiolla on ollut menneisyydessämme valtava evoluutiobiologinen merkitys, mutta nyky-yhteiskunnassa se on kadottanut suurimman osan instrumentaalisesta voimastaan. Mantelitumake on viheliäinen neuronien ryhmittymä, joka voi aktivoitua ihmisellä helposti pelkästään ajatuksen voimasta. Se ei vaadi varsinaista objektiivisesti havaittavaa uhkaa. Amygdala voi ammentaa voimansa esimerkiksi klikkejä hamuavista verkon algoritmeista, jotka syöttävät käyttäjälleen usein näkemyksien mukaista, kaikukopallista sisältöä. Aloin hahmottamaan kyseistä ilmiötä vahvasti vuoden 2016 tapahtumien aikaan, jolloin tarkastelin kummankin poliittisen laidan ”kaikukoppia” kiinnostuneena. Vasta 2020-luvulla olen huomannut, että ilmiöstä ollaan, alettu laajemmin keskustelemaan valtavirran diskurssissa.

Pelon petollinen hinta on kirjassa kuvattuna ennen kaikkea toimintakyvyn rapauttajana. Käsittelin jo ensimmäisessä kirjaesseessäni (linkki: http://esseepankki.tiimiakatemia.fi/ohut-sininen-viiva/) tätä ilmiötä syvemmin. Vaikka pelon rapauttavasta toimintakyvystä tuleekin mieleen lähinnä poikkeusolot, kirjaesseessä käsitelty erikoisjoukkotoiminta tai aliupseerikurssilla opitut johtamisopit paineen alla, on aidosti paineeton pelko mielestäni paljon mielenkiintoisempi ilmiö, johon haluan perehtyä syvemmin. Tietoista mieltä on hallittava ärsyketulvien synnyttämässä meressä myös silloin kun näennäisesti ei ole painetta yhtään mihinkään. Erityisesti tämä on tärkeää itselleni, sillä hahmotan ja tiedostan keskittymiseen liittyviä ongelmia arkisessa elämässäni. Tästä lisää tulevassa esseessäni!

Turvallisessa ympäristössä pelko voi olla jopa hyvinkin mieluisa ilmiö. Esimerkkinä tästä kauhuelokuvat, joiden avulla etenkin nuoret pääsevät pelon tunteen pariin turvallisesti. Fobiat taas sairaalloisen suhteettomia pelkotiloja, jotka voivat hyvinkin merkittävästi rajoittaa yksilön elämää. Mielenkiintoinen julkiseen keskusteluun noussut ilmiö omasta mielestäni on esimerkiksi poisjäämisen pelko ”fomo” mikä johtaa helposti liialliseen venymiseen, kun on päästävä paikalle jonkin asian pariin. Usein treeneissä hoemmekin toisillemme oivaa ohjetta ”Opettele sanomaan ei”. Vaikka jylläävä virus sai monet fomon potijat pysähtymään fyysisten tapahtumien osalta, on virtuaalisessa maailmassa jatkuvasti, 24/7/365 meneillään jotain mihin hypätä mukaan. Väittäisin myös, että toinen julkiseen keskusteluun noussut ilmiö huijarisyndrooma (jota monet korkeasti koulutetut potevat) on tietynlaista ”paljastumisen” pelkoa, jonka potija kokee saavutuksiensa olevan onnenkantamoisten ja palturipuheiden siivittämiä sattumia. Tulkitsisin tämän olevan tietyissä määrin ylivertaisuusvinouman vastakohta ja jopa positiivinen mielentila, kunhan sen kanavoi uuden oppimiseen eikä missään nimessä lähde vähättelemään itseään.

Aloittelijana ei kannata suotta asettaa itseään alisuoriutujan asemaan peläten epäonnistumisia. Etenkin Tiimiakatemian alkutaipaleella havaitsin tiimiyrittäjien parissa vallinneita hyvin petollisia pelkoja jotka omasta näkökulmastani johtivat lahjakkaissa yksilöissä ajattelumalliin joka sai karttamaan epäonnistumisia. Nöyryydessä, osaamisen oikeassa arvioinnissa ja uuden oppimisessa ei ole vikaa, mutta mikäli alkaa pelkäämään potentiaalisia harha-askelia lamauttaa tiimityön taidot, luovuuden ja jopa älykkyytensä. Niinpä Franklin D. Rooseveltin lause jokaiselle Tiimiakatemialla vasta-aloittaneelle opiskelijalle toimivana neuvona: ”Ainoa mitä pitää pelätä, on pelko itse”.

You May Also Like…

21 OPPITUNTIA MAAILMAN TILASTA

Vain 21 oppituntia maailman tilasta on aika vähän, tai ainakaan mä en ymmärrä montaakaan juttua kovin hyvin maailman...

HYVÄSTÄ PARAS

En ole aivan loputtomasti lueskellut näitä tiimiakatemialla klassikon mainetta nauttivia teoksia. Klassikot ovat...

0 kommenttia

Lähetä kommentti