Miellän itseni kohtalaisen rohkeaksi ihmiseksi, joka uskaltaa lähteä kokeilemaan uusia asioita. Uskon myös muilla ihmisillä olevan suurin piirtein samanlainen kuva minusta itsestäni. Miksipä sitten luin kirjan? No ensinnäkin onhan minullakin pelkoja, mutta olen vain sellainen perinteinen jäärä, joka peittää ne kaikin mahdollisin tavoin. Minullahan ei mielestäni saa olla heikkouksia. Tai ainakaan kukaan muu ei niitä saa nähdä. Toinen iso syy kuitenkin oli se, että haluan oppia ymmärtämään paremmin tiimiläisiäni, koska välillä tuntuu, että heillä on todella paljon lukkoja esimerkiksi kylmäpuheluiden soittamisien tai projektiin lähtemisien kanssa.

Henkka Hyppösen kirjassa puhutaan growth midsetistä sekä fixed mindsetistä, jotka jäivät itselleni hyvin mieleen. Kun sinua kehutaan kovasta työstä, yrität entistä kovemmin, mutta kun sinun kehutaan luontaisesti olevan hyvä, korotat joka kertaa lisää kynnystäsi haastaa itseäsi uudelleen. Valitset siis entistä helpompia tehtäviä, kun taas kovan työn kehuja ottaa itselleen aina isompia haasteita. On kauhean outoa, mutta tavallaan loogista, kuinka ihminen pyrkii saamaan uuden kehun muokkaamalla toimintaa siten, että kehun saaminen on mahdollisimman todennäköistä. Kyseistä toimintatapaa pitää muistaa ehdottomasti käyttää jatkossa myös tiimin kanssa, sillä tämähän ruokkii tiimiläisten tekevän jatkossa aina vain entistä enemmän töitä!

Fixed mindsetissä sinulle tulee pelkotila siitä, että joku päivä et enää olekaan tarpeeksi hyvä, koska kaikki kehuttavat asiat ovat löytyneet sinusta jo luonnostaan, eikä niitä voi oikeastaan kehittää. Tässä tapauksessa pelko lamaannuttaa sinua, mutta voisiko se olla myös voimaannuttavaa? Kirjan sekä myös minun mielestäni se voi! Pelko on tila, joka joko lamaannuttaa kropan tai antaa sille taistele tai pakene -reaktioon vaadittavan yhtäkkisen vireystilan noston. Kun pelkotila ei ole niin voimakas, sitä on helpompi hallita. Pieni ja positiivinen pelkotila ilmenee esimerkiksi pienenä jännityksenä, joka saa sinut toimimaan jopa terävämmin. Tärkeänä asiana onkin se, että pelkoja on siedätetty sille tasolle, ettei niistä seuraa liian suuria muutoksia keholle.

Sinulla on aina kaksi vaihtoehtoa pelkojesi kanssa. Joko välttelet pelkäämiäsi asioita, jolloin pelkotilat kasvavat aina entisestään, tai sitten kohtaat pelkosi. Jos haluat joskus voittaa pelkosi, tulee sinun ymmärtää, mistä pelkääminen johtuu. Kannattaa jakaa pelko niin sanotusti alkutekijöihin, eli miettiä, mistä syystä minua todellakin pelottaa joku tilanne? Mikä on johtanut siihen, että pelkään kyseistä tilannetta? Pelolla kehosi muistuttaa sinua jostain vanhasta epämiellyttävästä asiasta, joka on muistutuksien seurauksina voimistunut. Alkutekijä sille on voinut kuitenkin olla joku todella pieni asia.

Kun olet onnistunut kelaamaan pelkojesi alkulähteille, prosessoi sitä ja pyri ymmärtämään, mikä tilanteessa sai sinut pelkäämään. Huomaat todennäköisesti ettei se ollutkaan maailman suurin asia. Asian hyväksyminen on aina prosessin ensiaskel, mutta tulevissa askelissa vaadit tahtotilaa voittaa pelkosi. Rakenna polku pienin tavoittein kohti maalia, jossa et enää pelkää jotain tiettyä asiaa. Mopolla ei kannata lähteä moottoritielle.

Esimerkiksi meidän tiimissä on vielä ihmisiä, jotka pelkäävät kylmäpuheluiden soittamista. Aluksi mietitään, mistä se johtuu. Minkä takia on pelottavaa soittaa tuntemattomalle ihmiselle? Yleisesti se johtuu siitä, ettei tiedä, mitä puhuisi tai miten vastapuoli reagoi puhelimen toisessa päässä. Lisäksi pelätään, jos en osaakaan vastata kysymyksiin, joilla yrittävät usein haluavat haastaa myyjää. Aluksi luodaan soittajalle puhelinkeskustelu paperille, jonka avulla soittaja saa varmuutta tekemiseensä. Jos olet myymässä tuotetta, opiskele tuote oikeasti hyvin. Tämän jälkeen lähdetään reenaamaan. Aluksi reenataan yksin peilin edessä, sen jälkeen kaverin kanssa naamatusten ja lopuksi kaverin kanssa puhelimessa. Loppuvaiheessa kaveri voi myös haastaa sinua entistä tiukemmilla kysymyksillä. Viimein on aika puhua oikean asiakkaan kanssa! Käy jännäkakalla, kuuntele musiikkia, tee vaikka muutama punnerrus. Tavoitteena on saada pelkotilan luoma jännitys laukaistua juuri ennen puhelua. Soita mieluiten sellaiseen paikkaan, josta odotat saavasi lämpimän vastaanoton. Sitten etsi rauhallinen paikka ja soita!  Itse tykkään soitellessani aina kävellä, joka jotenkin rauhoittaa. Kannattaa kokeilla!

Oma pelkoni:

Minulla on yksi pelko, joka näkyy helposti Tiimiakatemian arjessa. Se on esiintymispelko. Itseasiassa se on muuttunut nykyään enemmänkin esiintymisjännitykseksi, mutta avaan mielellään tässä kyseisen asian kanssa painimistani.

Esiintymispelko on varmasti yksiä yleisimpiä pelkotiloja suomalaiselle ihmiselle. Harva suomalainen on erityisen tohkeissaan siitä, että olisi esillä. En minä ainakaan. Nuorena poikana sitä on ollut aika epävarma itsestään, jonka takia muiden mielipiteet ovat olleet erityisen suuressa roolissa. Minä en ollut yläasteella mitenkään erityisen suosittu ihminen, vaikka höpöttelinkin runsaasti. Tuntui että minua katsottiin vähän kieroon oman painoni takia, josta syystä minua ala-asteella kiusattiinkin. Tämän kiusaamisen takia tunne siitä, ettei minua hyväksytä sellaisena kuin olen, on varmasti syntynytkin. Ysiluokalla pidettiin kaverin kanssa esitelmää äikän tunnilla pesäpallosta ja muistan kuinka hirveä tunne oli mennä luokan eteen muiden arvostelevien katseiden tuijotettaviksi. Olin jäykkä ja huomasin täriseväni. Yhdessä kohtaa en vain saanut oikeita sanoja suustani vaikka kuinka yritin miettiä. Pelko lamaannutti minut sillä hetkellä täysin.

Esitelmästä selvittiin jotenkuten, mutta en missään nimessä halunnut kokea samanlaista tunnetta enää uudelleen. No eipä se kuitenkaan yhteen kertaan jäänyt. NY-finaaleissa Helsingin Kampissa minun piti pitchata yritystämme Kampin alalavalla. Lavan edustalla oli ehkä satapäinen yleisö ja sen keskellä tummiin pukeutunut, kikkuraviiksinen Juhana Helmenkalastaja. Minut lavalle kutsuttaessa juontaja takerteli niin meidän nimestä, kuin siitäkin, mistä ollaan tultu. Sellainen sekoilu ei yhtään edesauttanut tilannetta. No kuitenkin Helmenkalastajan pistävän katseen alla hyvä kun sain sanaa suustani ja pitchaushan meni aivan perseelleen. Se oli kyllä ehkä yksi elämäni hirveimmistä hetkistä. Sen jälkeen en ole suostunut lavalle kuin pakon edessä. Joka kerta sen jälkeen olen tuntenut olevani yhtä epävarma lavalle astuessani.

Päätin kuitenkin kohdata tämän ongelmani, sillä jos yrittäjänä meinaa itsensä elättää, varmasti joutuu kyseisiin tilanteisiin vielä lukemattomia kertoja. Päätin ottaa itselleni pienen kynnyksen esiintymisiä. Päätin etsiä esiintymistilanteen, joka olisi mahdollisimman mukava. Se oli karaoke. Tykkään muutenkin hoilotella biisejä enkä nyt miellä itseäni aivan järkyttäväksi laulajaksikaan, joten tässä esiintymisessä olisi edes jotain hauskaa. Aluksi kävin laulamassa pienessä sievässä yhdessä kavereideni kanssa, sitten sopivissa sooseissa yksin ja nykyään lopulta myös selvinpäin. Ekat kerrat selvinpäin laulaessa tuli kieltämättä vielä jännitystä ja ääni värisi alkuun, mutta kyllä se siitä sitten paremmaksi muuttui ajan myötä! Nykyään olen aina innolla lähdössä laulamaan! Otettiin meidän tiimin Essin kanssa joulukuussa jopa juontokeikkakin, jota en olisi ikinä uskonut ottavani. Siitäkin selvittiin! Taidan olla selättänyt sen isoimman esiintymispelon!

Pelkomme rajoittavat meitä enemmän kuin tiedostammekaan. Meidän kannattaa kuitenkin muistaa, että pelkotilat eivät ole lopullisia, vaan me voimme vaikuttaa niiden siedättäytymiseen itse. Vaatii paljon rohkeutta kohdata pelkonsa, mutta väitän tämän olevan sen arvoista. Mitä sinä tekisit, jos et pelkäisi?