Paras

Kirjoittaja: Janne Mustakallio

11 maaliskuun, 2022

Lähdeteos: Paras

Lähdeteoksen kirjoittaja: Erik Bertrand Larssen

Teoriapisteet: 2

Erik Bertrand Larssenin kirja paras kertoo, kuinka saavutat parhaan version itsestäsi. Kirjassa kerrotaan keinoista, joilla hallita itseään haastavissa tilanteissa, oman mielen hallitsemisesta, itsensä tsemppaamisesta, kuinka olla paras arkipäivänä, oikeista valinnoista, visuaalisesta harjoittelusta erilaisiin tilanteisiin ja kuinka päästä moodiin, kun olet jossain tilanteessa.

Kirja auttoi ymmärtämään, että oikeasti kannattaa lähteä tekemään haastavia asioita ja asettaa tavoitteita. Toki tavoitteet pitää asettaa sillä tavalla, että ne motivoivat ja auttavat keskittymään oikeisiin asioihin. Se, että innostuu omasta tavoitteesta, on hyvä merkki siitä, että tavoite on oikeanlainen.

Tavoitteet on hyvä pitää mielessä, jotta muistaa minne on tähtäämässä. Tavoitteiden muistaminen auttaa alitajuisesti päivittäisissä päätöksissä. Tavoite on motivoimassa, oikeiden valintojen tekemiseen ja ettei sorru aikaisempaan mukavaan elämään.

Vastoinkäymisiin pitää varautua henkisesti myös. Niitä varmasti tulee ja varautumalla niihin vastoinkäymiset voivat jopa tuntua motivoivilta eivätkä lannista itseä. Välttämättä kaikista vaikeuksista tai vastoinkäymisistä ei pääse helposti eroon, mutta pitää olla valmis yrittämään edes vähitellen päästä myönteisempään suuntaan.

Tietynlainen arkipäiväinen ajatteleminen auttaa nousemaan sängystä ja valmistautumaan päivän koitoksiin. Kirjassa mainitaan, että jos ajattelet herätyskellon soidessa, voisinpa nukkua vielä puoli tuntia, toden näköisesti jäät sänkyyn nukkumaan vielä puoli tuntia. Mutta jos taas ajattelet herätyskellon pärähtäessä jotain päivän positiivista asiaa, tulet nousemaan sängystä helpommin ja paremmalla ololla. Nyt kun itse ajattelen tätä, niin tottahan se on. On sitä tullut monta kertaa ennen ajateltua, että jos sitä nyt nukkuisi vielä puoli tuntia ja kummasti vaan jäänyt vielä sänkyyn torkkumaan, vaikka siitä torkkumisesta mitään hyötyä ei olisikaan.

Huomasin kirjaa lukiessa, että olen jo käyttänyt jotain kirjan keinoja kirjasta tietämättänikään. Visualisointi on jotain mitä teen melkein joka päivä jollain tasolla, mutta en ehkä niin tarkasti ja sillä tavalla kuin kirjassa suositeltaisiin. Tajusin kirjan kohtaa moodista lukiessa, että itsellänikin on joku tietty moodi, kun teen tiettyjä asioita, mutta en ole ennen ajatellut sitä tältä kannalta kuin kirjassa kerrotaan. On mielenkiintoista, kuinka visualisointi tutkimusten mukaan auttaa aika paljonkin suoritukseen esimerkiksi urheilussa, ja kuinka oikeassa moodissa oleminen parantaa omaa suoritusta. Moodi voi olla olotila tai mielentila. Se voi olla aggressiivisuus, leikkisyys, rentous, itsevarmuus tai melkein mikä vain olo- tai mielentila.

Kirjassa kerrottiin myös, kuinka suorituksen yli miettiminen johtaa yleensä huonompaan suoritukseen. Johtuuko tämä sitten siitä, että suoritusta yli miettiessä ei luota omaan harjoitukseen ja itseensä. Kuitenkin olen huomannut, että näin on. Jos olen vaikka heittämässä koripalloa ja keskityn liian tarkasti heittoon, mietin kuinka pallo pitää heittää ja kuinka kovaa sitä heitän, pallo ei varmasti mene koriin. Jos taas heitän palloa rennolla fiiliksellä ajattelematta liikaa, pallo todennäköisemmin menee koriin. Kirjassa sanotaan tämän johtuvan siitä, että suorituksen ajatteleminen vaikuttaa henkiseen kapasiteettiin ja tällöin haittaa oikeaan moodiin pääsemistä. Oikeassa moodissa oleminen vaikuttaa omaan suoritukseen paljonkin, jos on vaikka huono päivä ja ei pääse tietynlaiseen tilaan, ei mistään meinaa tulla mitään.

Mielestäni oma pään sisäinen dialogi ja visualisointi auttaa valmistautumaan ja selviämään tilanteista, sillä voit tsempata itseäsi jo ennen kuin olet jossain tärkeässä tilanteessa. Visuaalinen harjoittelu auttaa luomaan yhteyksiä aivoissa, jo ennen kuin edes tekee kyseistä asiaa.

Jos seuraat vaikka tiettyä urheilua paljon olet todennäköisesti parempi siinä, kuin joku kaverisi, vaikka kumpikaan ei olisi lajia pelannut.

Vaikka moni varmasti pitää tiettyjä ihmisiä lahjakkaina, kirjan mukaan lahjakkuutta ei ole olemassa. Toki joku voi olla paremmassa aloitus asemassa fyysisesti, ympäristön puolesta tai vaikka taloudellisesti johonkin asiaan, mutta tämä ei silti ole lahjakkuutta. Oikea taito on tuhansien tuntien harjoittelussa. Olisin itse varmasti parempi rumpali, jos olisin näinä 16 vuonna joina rumpuja olen soittanut, käyttänyt enemmän tunteja harjoitteluun. Järjestelmällinen monien tuntien harjoittelu on omasta mielestänikin se, mikä tekee ihmisestä hyvän tai parhaan jossakin. Ei kellään ole sellaista lahjakkuutta, jolla voitettaisiin kisoja ilman harjoittelua. Kirjassa mainitaan 10000 tunnin säännöstä, jolla pääsee maailman huipulle. Se mikä erottaa parhaat keskinkertaisista on harjoituksen määrä.

Mielenkiintoinen kirja, jonka luin kolmessa päivässä. Mietin, että tämän voisi joskus lukea uudestaan. Ajattelin ottaa kirjasta oppia oman elämän hallintaan, ja minun pitää asettaa selkeitä tavoitteita itselleni.

You May Also Like…

Markkinointia rakkaudella

Markkinointia rakkaudella on kirja, joka kannustaa ajattelemaan raamien ulkopuolelta ja olemaan rohkea yrittäjä, joka...

Rakastan ja vihaan vaatteita

”Vaatteita tuotetaan aivan liikaa, aivan liian nopeasti ja aivan liian halvalla”, tämä on asia johon olen itsekin...

0 kommenttia

Lähetä kommentti