Tässä on kirja, joka jokaisen olisi hyvä lukea! Linus Jonkmanin kirja Introvertit – työpaikan hiljainen vallankumous, on silmiä avaava lukukokemus ekstroverteille ja tuo lohtua introverteille. Nykyhälinässä jotkut loistavat kontakteillaan ja painavat juhlasta toiseen silmiään ummistamatta. Toisille verkostoitumistapahtumat voivat olla pakkopullaa, tai suorastaan myrkkyä. Kyse ei kuitenkaan ole ylimielisyydestä, ihmisvihasta tai edes sosiaalisten tilanteiden jännittämisestä. Kyse voi olla introverisosta!

Ekstrovertti – Introvertti – akseli on usein ensimmäisiä persoonallisuustestien mittareita. Moni ajatteleekin, että koska joku on ujo tai hiljainen, on hän introvertti. Puhelias ja kovaääninen on samalla logiikalla ekstrovertti. Ei kuitenkaan yksinkertaisteta asioita liikaa. Käytöksestä ei pelkästään voi päätellä kenenkään persoonallisuutta. Introversio ja ekstroversio ilmenevät enemmänkin siinä, mistä kukakin saa energiaa. Ekstrovertit energisoituvat ihmisten seurassa. Heille pitkät juhlat päättyvät onnistuneesti, kun ne päättyvät uusien juhlien alkuun. Introvertit taas saattavat olla aivan puhki jo pirskeiden puolivälissä. Jatkuvasti vaihtuvat keskustelukumppanit, isot väkijoukot ja mekkala syövät kaiken energian.

Tunnen ihmisiä, jotka näyttävät mieluusti olevansa huomion keskipisteenä, mutta kertovat olevansa introvertteja. Saatan lukeutua itse tähän ryhmään. Olen usein törmännyt ihmettelyyn muiden ihmisten toimesta, kun olen kertonut olevani introvertti. Esimerkiksi oman isäni reaktio oli melko koominen. Kirjan luettuani keskustelin vanhempieni kanssa ekstroverttien ja introverttien eroista. Äitini on perinteinen introvertti ja isäni on ekstroversion perikuva. Isäni reaktiota omaan itsepohdiskeluuni olisi joku ulkopuolinen voinut luulla jopa suuttumukseksi. Kun keskustelu tuosta jatkui, hänkin hoksasi jo varhaisesta lapsuudestani luonteenpiirteitäni, jotka ovat introversion merkkejä.

Kaikki ovat toki erilaisia, eikä ole olemassa universaaleja lainalaisuuksia persoonallisuuteen liittyen. Kuitenkin jonkinlaisia yhteenvetoja voidaan tehdä. Voin puhua vain omalta osaltani, mutta kirjan teesit kolahtivat itselleni sen verran lähelle, etten usko olevani yksin kokemusteni kanssa. Introvertit väsyvät ihmisten seurassa. Sosiaalinen kanssakäyminen vie energiaa, eikä varsinaista voimaantumisen tunnetta tule. Varsinkin pinnalliset keskustelut suuressa väkijoukossa ovat omiaan tyhjentämään kaiken sosiaalisen innon ja energian. Tuo erityinen rasitus johtuu siitä, että puhuttujen dialogien sijaan suurin osa keskustelusta tapahtuu introvertin pään sisällä. Mistään harhaisuudesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan introvertti prosessoi keskustelua, sen kulkua, kiinnostavuutta ja edellistä aihetta mielessään, kun taas ekstrovertti puhuu auki ajatuksensa ja siirtyy aiheesta seuraavaan sen suurempia murehtimatta. Tämä nyt on vähän polarisoitunut esimerkki, mutta pääpiirteissään pitää paikkansa, mikäli keskustelijoina ovat täysi ekstrovertti ja täysi introvertti.

Aina väsymystä ei kuitenkaan tule. Erityisesti silloin, kun keskustelu on rauhallista, keskustelukumppani on mielenkiintoinen ja aihekin kiinnostaa. Jos keskustelussa ei ole tilaa elää (siis palata edellisiin aiheisiin, esittää tarkentavia kysymyksiä, tai tilaa tauoille), se syö kaiken energian. Itse olen huomannut, että pienessä 2-4 hengen ryhmässä pystyn olemaan ties kuinka kauan, jos jutun juurta riittää. Tuollaisten keskustelujen jälkeen en koe olevani puolikuollut, vaan olen saattanut jopa saada energiaa.

Tiimissämme introvertit ovat rajusti aliedustettuina. Todellisuudessa kaikki tietysti asettuvat jollekin kohdalle janan kahden ääripään välillä, mutta ekstroversioon taipuvia on huomattavasti enemmän. Tämä kirja olisikin erittäin tärkeä luettava juuri tiimimme ekstroverteille. Olen huomannut välillä turhautumista tiimimme ekstroverttien keskuudessa, kun joku sanoo, ettei jaksa treenipäivän tai muun sosiaalisen työpäivän jälkeen tulla yhteisiin illanviettoihin. Itse näen tämän erittäin luonnollisena ja ymmärrän väsymyksen täysin. Monelle saattaa olla outo ajatus, että päivän asiat jäävät päähän pyörimään vielä tunneiksi keskustelujen jälkeenkin, mutta toisille se on arkea.

Myös treenitilanteissa tulee usein olo, että ekstrovertit helposti jyräävät introvertit alleen. Tahallista tämä ei tietenkään ole, eikä olisi varmasti kenellekään mieluista istua suurta osaa treeneistä hiljaa. Kuitenkin nuo hiljaiset tauot saattavat olla todella tärkeitä introverteille. Kun asiat runnotaan läpi kovalla temmolla, saattavat introverttien ajatukset ja kokemukset jäädä kuulematta. Tähän ratkaisuksi voisi toimia laajemmat ennakkotehtävät ja moniosaiset treenit. Moniosaisuudella tarkoitan sitä, että jokin aihe otettaisiin käsittelyyn treeneissä, mutta siihen palataan suunnitellusti vasta seuraavissa. Tuo muutaman päivän hengähdystauko voisi tuoda aivan uusia ajatuksia dialogiin sellaisten ihmisten toimesta, jotka jättävät usein sanomisensa sanomatta.

Pahin asia, mitä introvertille voi tehdä, on painostaa tätä puhumaan. On tietysti okei sanoa, että olisi mukava kuulla sinunkin ajatuksiasi, mutta välillä tulee tilanteita, joissa introverteilta penätään jonkinlaista vastausta vasta esitettyyn kysymykseen. Varsinkin jos kysymys on luonteeltaan näkemyksen varainen, voi introverteilla olla vaikeuksia saada ajatuksensa kasaan vastatakseen. Voisimme ottaa ensi syksynä treeneihin käyttöön toimintamallin, jossa ennen check-outia jokaiselle tarjotaan tilaisuus palata johonkin treenien aikana käsiteltyyn aiheeseen.

Ihmiset ovat erilaisia ja kaiken kattavia yleistyksiä on mahdotonta tehdä. Tiimissämme on tällä hetkellä 13 jäsentä, joten on tärkeää, että toimintamallit hiotaan jokaiselle sopivaksi. Muuten osalle tiimistä ei anneta mahdollisuuttakaan vaikuttaa omilla ajatuksillaan tiimin toimintaan ja tiimin kokonaispotentiaali jää valjastamatta. Introverteilta vaaditaan nyky-yhteiskunnassa ja varsinkin akatemialla aika paljon joustoa ja kärsivällisyyttä, sekä oman mukavuusalueen ulkopuolelle heittäytymistä. Toivon, että muutosta tasa-arvoisempaan suuntaan tapahtuisi ja myös ekstrovertit ymmärtäisivät nämä haasteet.