Osta, Vuokraa, Vaurastu

Kirjoittaja: Akseli Pasanen

20 joulukuun, 2023

Lähdeteos: Osta, Vuokraa, Vaurastu

Lähdeteoksen kirjoittaja: Joonas Orava, Olli Turunen

Teoriapisteet: 2

Asuntosijoittaminen ja kiinteistöihin liittyvät bisnekset on kiinnostanu jo pidemmän aikaa. Kävin syksyllä asiakastapaamisella alumnin kanssa, joka tällaisia bisneksiä pyörittelee, juteltiin projekti mahdollisuuksista ja alaan liittyvistä asioista. Sain hyviä vinkkejä, miten lähteä tutustumaan alaan syvemmin ja selvittämään olisiko tämä mahdollisesti se ala jolle tulevaisuudessa työllistyisin. Tämä kirja oli yksi niistä vinkeistä. Ajankohta kirjan lukemiselle oli sopiva sillä, saatiin juuri aloitettua projekti tämän aiheen ympäriltä. Itse projektiin ei ehkä suoraan tämän kirjan oppeja voi ainakaan vielä hyödyntää, mutta sain paremman käsityksen alasta ja toimintatavoista. Mikäli projekti etenee toivottuun suuntaan, on tämänkin kirjan opeista koko ajan enemmän hyödynnettävissä.

Kirja on kirjoitettu vuonna 2013, joten ajoittain sen sisältö ei ole aivan ajantasaisinta. Asuntosijoittamisesta kiinnostuneelle kirjan lukemista voi kuitenkin suositella. Vaikka kaikki tieto ei olekaan viimeisintä huutoa, on moni asia kuitenkin samoin kuin kymmenen vuotta sitten. Varsinkin kokemattomat tyypit, jotka aiheesta ovat kiinnostuneet, saavat selkeän peruskäsityksen, miten hommaa voisi lähteä harjoittelemaan ja kokeilemaan. Helppolukuista tekstiä ja esimerkkien avulla oli hyvin havainnollistettu vaikeampia asioita ymmärrettävään muotoon. Oppikirjamainen teos.

MIKSI SIJOITTAA ASUNTOIHIN?

  1. Kuukausittainen kassavirta. Vuokratut sijoitusasunnot tarjoavat kuukausittain säännöllistä kassavirtaa. Moneen muuhun sijoitusmuotoon verrattuna asuntosijoittamisen etu on juuri rahavirran tasaisuus ja suhteellisen helppo ennustettavuus.
  • Kohtuullisen vakaa hintakehitys. Historiasta ei suoraan voi tulevaisuutta ennustaa, mutta asunnot ovat olleet historiallisesti katsottuna kohtuullisen vakaa sijoituskohde. Hintojen heilahtelu on ollut maltillisempaa kuin esimerkiksi osakkeissa. Asuntojen maine vakaana sijoituskohteena on perusteena hyvälle vakuusarvolle, joka puolestaan mahdollistaa velkavivun hyödyntämisen.
  • Velkavipu. Säännöllisestä kassavirrasta ja hyvästä hintavakaudesta johtuen on helpompaa saada velkavipua sijoituksille. Lainaa on helpompaa saada asuntoja vastaan sijoitustoiminnan tueksi verrattuna esimerkiksi osakesijoittamiseen. Velkavivun avulla on mahdollista päästä hommaan mukaan vaikka omaa pääomaa ei laittaisikaan hulluja summia likoon.
  • Hyvät tuotot. Asuntosijoittaminen tarjoaa useassa kaupungissa kohtuullisen hyvää 5-6 prosentin tuottoa. Tuottoja voi parantaa ja riskejä hallita hyödyntämällä velkavipua maltillisesti. Matalien korkojen aikana velkavipua hyödyntämällä oman pääoman kaksinumeroisetkin tuotot ovat saavutettavissa.

Kuten sijoitustoiminnassa yleensäkin niin myös tässä hommassa on omat riskinsä. En lähde toista luetteloa kirjoittamaan kuitenkaan niistä…

Kirjasta sain hyviä pointteja, joita kannattaa miettiä ensimmäistä asuntoa ostaessa. Tiedän nyt paremmin mistä ja millainen asunto kannattaa hankkia, jotta se olisi sijoituksena järkevä. Projektin edetessä osaan kiinnittää huomion enemmän asioihin, joilla on merkitystä bisneksen kannalta. Oman lisääntyneen käsityksen myötä osaan kysyä parempia kysymyksiä henkilöiltä, jotka ovat alalla kokeneempia. Niin kuin ajattelin jo aiemmin, kirjasta sai hyvää perustietoa, jonka päälle on mahdollista lähteä kasaamaan enemmän osaamista. Ensimmäisen asunnon ostaminen omaan tai sijoituskäyttöön ei ole aivan vielä ajankohtainen, mutta valmiimpi olen kuin ennen kirjan lukemista.

Oppikirjamainen teos on täynnä faktaa ja tekstiä, joka kohta kohdalta kertoo miten missäkin vaiheessa kuuluu toimia. Oma tietämys ja osaaminen tässä hommassa on todella alussa ja siksi reflektointi tällaisesta kirjasta on haastavaa.

You May Also Like…

Strateginen ajattelu

Strateginen ajattelu on näkemistä Huippumenestyksen taustalla on aina strategia. Mutta millaista on strateginen...

Suojattu: Johda tunneilmastoa

Salasanasuojattu

Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:

0 kommenttia

Lähetä kommentti